Retkiä, treeniä ja rentoilua

Viime viikko meni auringosta nautiskellessa. Kelit olivat kerrassaan upeat tai no ainakin upean aurinkoiset. Tuuli oli joka päivä niin kova ja kolea, että edes auringossa upeasti kimaltelevat peltoladut eivät houkutelleet hiihtoretkille, mutta pitkille kävelyille koirujen kanssa kyllä. Yhdelle pellolle oli joku lumikenkäilijä tehnyt hyvät polut, joita sitten koirujen kanssa tallattiin ja auringiosta nautiskeltiin. Joka päivä maanantaita lukuun ottamatta tehtiin pari pitkää lenkkiä pitkin ja lisäksi keksiviikkona ja perjantaina käytiin hallilla pientä agitreeniä ottamassa. Perjantaina halli olikin yllättäen tyhjä kaikesta muusta tavarasta (meillähän oli siis käytössä vai osa pienemmästä hallista, edellisen romahdettua) ja tilaa jäi nyt hyvin reenaamiseen. No, koska oli koirujen kanssa keskenäni hallilla en käynyt suuria ratoja rakentamaan, mutta tein hyppysuoran, jossa putki välissä ja tätä sai sitten joka karvaturri suorittaa. Pikkuneidin kanssa irtoaminen näin pitkillä suorilla ole ollut koskaan mitenkään priimaa, mutta nyt irtosi kyllä hienosti, toiseen suuntaa… ;) No, edistystä kuitenkin. Pikkumies oli ihan innosta soikeana ja tykitti suoran menemään namilätkälle hurjalla vauhdilla, kumpaankin suuntaan. Samoin onnistu loistavasti kaariputkella (hyppy, hyppy, kaariputki, hyppy, hyppy) . Selvästi teki hyvää kun pääsi pikkumiehen kanssa tekemään tuollaisia vauhdikkaita harjoituksia, jotka ei pienessä tilassa ole oikein onnistuneet.
Treeneistä jäi oikein hyvä mieli läntsyjen osalta. Leevi ressukan jalka vaiva sitten taas uusi. Touhusi kyllä alkuun hallin kuumuudesta huolimatta varsin innokkaasti kunnes sitten yks kaks seisoi kolmella jalalla. Ilmeisesti niukahti jotenkin. Mini hyppyjä isompiahan en ole Leeviä hypyttänyt sitten ensimmäisen kerran kun tuon jalkansa satutti ja muutenkin pyritty varomaan. Mutta lääkäriinhän tuo on vietävä jos alkaa enemmän vaivata. Ontumista ei ollut taaskaan havaittavissa enää illalla ja tohotti entiseen malliin taas seuraavana päivänä, tosin lenkille ei päässyt pe iltana eikä lauantaina, muta ainut mistä huomaa, että jalassa jotain on, on se että ei hyppää sänkyyn eikä autoon ja sohvallekin tulee hyvin varoen. Pallon perässä juoksisi etc. aivan täysillä jos vaan antaisi eikä arista mistään vaikka kuinka kopeloi. Ja myös varaa täysin tuohon, jalkaa vaikka joutuisi vain sen varassa olemaan eli kovin kipeä se ei kuitenkaan voi olla.

Lauantaina olikin sitten seuran esteidensiirto talkoot eli hallikausi on ohi tältä erää ja nyt odotellaan lumien sulamista. No, ilmat heittivätkin sitten heti lauantai-iltana sen verran vetisiksi, että tätä menoa ei lumet kauaa maassa kestä. Viikonloppu menikin sitten muuten omalta osalta sohvan pohjalla maatessa jokun pöpön nostaessa kuumeen ja viedessä voimat kokonaan. Karvaturrit saivat tyytyä lauantai illan ja sunnuntain osalta pitkälti pihaliikuntaan, kun isännän jalka ei ota vieläkään tervehtyäkseen.
Sunnuntai aamuna tosin käytiin porukalla hissuttelemassa parin kilometrin hihnalenkki pyöräteillä. Leevi sitten kyllä hipsutteli loppumatkan ihan vapaankin, fleksi sanottua sopimuksen irti. No niin oli hiljaista aamun harmaudessa, että ihan sai herra rauhassa kuleksia vapaana, kun ei ollut ohikulkijoita häiritsemässä/häiriintymässä. Normaalistihan olen hyvin tarkka siitä, että koirat on aina hihnassa autoteiden lähellä ja hyvin yrmeästi katselen niitä jotka koiransa antavat tuolla huidella vapaan. Ihan syystä siitä että koirat on kuitenkin koiria, koskaan tiedä mikä saakin koiran yhtäkkiä ryntäämään tielle, vaikka olisi kuinka hyvin koulutettu, voihan koira esimerkiksi säikähtää jotain. Nyt kuitenkaan ei autoja liikkeellä näkynyt ja tien ja pyörätien välissä iso lumivalli, joten näin sai Leevi jolkotella kotiin vapaana. Ja niin tuo jolkottelikin, pitkällä edellä, tyytyväisenä kun läntsyt pysy hihnassa ja herra sai rauhassa johtaa joukkoa.

Maanatai aamuna sitten raahauduin jo koirien perässä metsään, jossa pääsivät koko jengi vapaana huitelemaan. Jokseenkin varsin hyvin nuo pärjäsivät tuolla pihaliikunnallakin. Leevi viihtyi sunnuntaina pihalla aina siihen asti kun vesisade alkoi ja pikkumieskin viihtyi pitkiä jaksoja tolleriherran seurana ja jopa pikkuneiti ulkoili normaali enemmän. Tosin taisi osansa tehdä koirujen rahallisuuteen viime viikkojen varsin aktiivinen ohjelma. Hyvähän se on noidenkin välillä osata ottaa lunkisti. Vaikka painimatsit olikin eilen illalla sitä luokkaa, että lunkisti ottaminen ei taida noilla tarkoitta täyttä toimettomuutta. Mutta hyvähän se on, että osaavat aktivoida toisiaan, saa sitten ainakin isäntäväki huilata rauhassa ;)
Maanantaina iltapäivällä tuli sitten koikkeri Fredi kyläilemään emäntänsä mukana ja pikkumies pääsi riehumaan ja painimaan sydämensä kyllyydestä. Ja kyllähän nuo riehuivatkin ;) Parituntisen aikana ei montaa hetkeä ollut, että kaksikko olisi paikallaan ollut, mutta kylläpä illalla olikin rauhallinen ipana talossa ;)

Vielä menneistä tapahtumista pitää mainita talven toinen Tahkon retki, jonne karvakunot pääsivät tälläkin kertaa mukaan jo ihan siksikin, että luotto koiranhoitajamme Taru ja Iida istuivat hekin auton takapenkillä matkan startatessa kohti Nilsiää. Meidän karvaturreille retken kohokotia taisivat olla hetket aamuvarhaisella, jolloin koko muu Tahkovuori nukkui vielä sikeää unta, kun isännän kanssa aamuauringossa veimme karvaturrit hangelle ja rinteen reunalle juoksemaan. Ja kyllähän nuo juoksivatkin ;) Majapaikkamme oli kyllä varisin oivalla paikalla koiruuksien ulkoiluttamista ajatellen. Ovi oli sopivasti metsään/rinteisiin päin ja siitä pääsi suoraan poluille/ rinteen reunalle, että aamusta/illasta saattoi koirat päästä valtoimenaan juoksemaan.

Pikkumiehelle iski kesken retken joku ujostelukohtaus mökkimme kahta miesasukkia kohtaan. Kummatikin pikkumies oli kyllä tavannut aikaisemminkin, mutta vain muutaman kerran. Jostain syystä Ruca kuitenkin lauantaina tunki mamman kainaloon kun toinen miehistä yritti kutsua rapsuteltavaksi eikä alkuun meinannut juustoakaan uskaltaa käydä hakemassa, sama toistu toisen kohdalla. Sitten sunnuntai aamuna kumpikaan ei enää pelottanutkaan ollenkaan, niin kun ei ollut pelottanut retken alkupäivinäkään. No, meitä oli samassa mökissä kahdeksan henkeä ja jokainen tietysti liikkui hiukan omia aikojaan, joten luulen, että yleinen hälinä sekä Milan (joka siis myös oli mukana reissussa) varsin epäluuloinen suhtautuminen näitä miehiä kohtaan, sai pikkumiehenkin hetkeksi hieman hämilleen. Kupsutuksia , rapsutuksia ja makupaloja ei koiruilta taatusti retkellä puuttunut, mutta jos isäntäväeltä jäi unet varsin vähiin niin uuvutti retki karvakuonojakin, mutta hienosti nuo pärjäsivät.

Kaiken kaikkiaan mukava retki ja erittäin mukava porukka, myös ne peikot ja muut kummajaiset joita jostain aina ilmestyi…. ;) ;) Niistä ei kuitenkaan sen enempää koirablogi kun on,mutta sen verran täytyy mainita, että jos kuka kunnon aftreski- meininkiä kaipaa, niin Tahkon Pehkubaaria uskallan suositella useamman vuoden kokemuksella. Ihan on loisto mesta ;) Siinä on vaan se pelko, että kun kerran käy ni seuraavana vuonna on päästävä uudestaan…..;)

Aamuauringossa Tahkovuoren rinteillä