perjantai 15. tammikuuta 2010

Tammikuun turinat







Vuosi on alkanut upeista lumisista metsämaisemista nautiskellen. Taas kerran olen kiittänyt noita karvaturreja siitä, että niiden kanssa luonnossa tulee liikuttua kelillä kuin kelillä, niin aikaisessa aamussa auringonnousua ihastellen tai illan hämärtyvässä pehmeydessä hiljenevää metsää kuunnellen. Niin paljon upeita hetkiä on noiden kanssa koettu ja toivottavasti koetaan vielä paljon lisää.

Agilityäkin ollaan ehditty harrastaa, mutta vain harrastaa ;) Kisoihin ei ole tällä erää kiire, vaikka pikkumieskin on jo kisa-ikään ehtinyt. Jos vaikka laittaisi tavoitteen jonnekin loppu kesään ekoista kisoista. Kovasti tuo ipana on kehittynyt ja vauhti alkaa olla jo melkoinen, mutta paljon, todella paljon on vielä tehtävää. Mutta eipä meillä todella ole kiire minnekään, hiljaa hyvä tulee ;) Pääasia että koira nauttii ja nauttihan tuo, oikeastaan kaikesta mitä sen kanssa touhuaa ;)
Laran kanssa varmaan käydään muutamat lähikisat kevään aikana, mutta suurempia tavoitteita ei ole, kunhan käydään kokeilemassa ja nautiskelemassa kisafiiliksistä ;) Treenataan, treenataan ja pidetään hauskaa.
Leevin kanssa edetään herran ehdoilla. Jalka on ollut nyt hyvässä kunnossa ja siitä lähdetään, että pysyykin. Leevin kanssa touhutaan niitä mistä poika nauttii ja odotellaan että päästään mökille, Leevin paratiisiin ;) Kaverikoiratoimintaa jatketaan, edessä onkin jo neljäs käynti. Hienosti Leevi on tilanteet hoitanut ja alkaa jo selvästi olla jyvällä touhusta ,)

Lenkkeillään paljon, leikitään vähintään yhtä paljon, paijataan, kupsutellaan ja kyhnätään kauhian paljon, treenaillaan agilityä ja tottelevaisuutta silleen sopivan mukavasti ;) Siinäpä tavotetta 2010!