Merry Christmas!!

ONNEA LEEVI 12.V

Leevi 13.12.2012 12-vuotta!

Kun katselen tuota rakasta punaturkkiamme, pidän suorastaan pienenä ihmeenä sen elämän iloa ja hyvää vointia. Jos herra vanheni reilu vuosi sitten kahdessa viikossa kaksi vuotta, on tuo rakas sisupussimme vuodessa ottanut vähintään toisen noista takaisin. Ulkonästä ei moini uskoisi, mitä toinen on kokenut tai edes sitä miten monta vuotta takana jo on. Eikä sitä usko aina itsekään kun katsoo toisen hepuleita lumisella pihalla ;) Vasta tänään veti tassut oikosena pihaa ees taas isäänän tullessa kotiin ja emäänän sydän käpertyy onnesta =D
Toki Leevi, varsinkin näin talven pimein äaamuina, tupaa käpertymään tiukemmin kerälle aamulenkkiajan koittaessa ja toki joskus saakin kuorsata justiinsa niin pitkään kun huvittaa. Mutta kyllähän se kurniva maha on se mikä saa toisen venyttelemään ennemmin tai myöhemmin, useimmuten ennemmin ;)
Jos vanhuuden oireista tuo kuulo teettää vällä tepposia, niin toinen "oire" minkä voisi vanhuuden piikkin laittaa, on että nyt talven pakkasten tultua, yksi jos toinen yö punaturkki kiipeää jalkopäähän nukkummaan. Tämä kun ei ole toisella ollut tapana ensinkään. Ja kukapa tuota hentoisi poiskaan potkia, vaikka omat yöunet välillä hiukan häiriintyisikin, toisen ottaessa tilaa välillä vähän enemmänkin. Vanhuksella vanhuksen oikeudet ja emännällä lämpimät varpaat ;)

Leevin 12-vuotis päivän tai paremminkin illan poseeraukset. Huomenna toivottavasti ulkokuvia, ne kun on niin paljon enemmän edukseen.

Tokoagia testaamassa..

Sen verran oli hauskaa ottaa omista koristaan mittaa samassa kisassa, että muistiinhan se on laitettava. Seuramme kun järjesti itsenäisyypäivän ratoksi tokoagikisat. Ihan täysin outo laji tuo ei meille ollut, Leevin kanssa joskus vuosia sitten tuli käyty kyseistä lajia harrastamassa parinakin kesänä Lappeenranssa ja tuollahan Larakin pääsi ensi kosketuksiin agi-esteiden kanssa ennenkuin agility vei kokonaan mennessään. Liikeet itsessään olivat kuitekin täysin outoja eli suoraan puskasta kisaamaan, mutta niinpä taisi olla sama tilanne suurimalla osalla kisakumppaneitakin.
Näin jälkeenpäin ajatellen, todella harmi kun tuo harrastus aikanna jäi, olisi ollut Leeville ihan mainio laji. Joskaan aktiivista toimintaa ei olisi täälläpäin enää tainnut ollakaan eikä ole vieläkään, siksipä kyseinen möllikisapäivä oli erittäin piristävä poikkeus.

Kovasti aluksi arvoin, että osallistuako Laran kanssa kisaan ollenkaan, kun agility osuudessa kuitekin hyppyjäkin oli. Mutta kun kuulin, että rimat saavat halutessa olla kannattiemien päällä, päätin että täytyy pikkuneidinkin päästä mukaan hauskanpitoon. Aikaahan tuolla kului rutosti, kun ensi katseltiin pennut ja alakoululaiset, mutta kun sitten itse päästiin vauhtiin unohtui kylmyys ja väsymys tyystiin ;)

Toko-osuudessa liikkeinä arvosteltiin kontakti, seuraaminen, irtaantuminen, noutaminen, kauko-ohjaus ja paikallaanolo. Palkata sai aina liikkeiden välissä ja ääntä ja eleitä käyttä koko ajan.
Tuo nouto oli sen verran veikeä, että sai laittaa mielikuvituksen liikkeelle, että keksin miten saada varsinkin typykkä suorittamaan tehtävä. "Noudettava" esine tuli jättä koiran eteen, irtaantua itse koirasta viitisen metriä ja pyytää koira tuomaan ensine itselle, kantamaan sitä vierellä ja vielä luovuttamisen jälken heitosta noutamaan.
Rucalla noudettava esine oli tietysti vinkupallo, ihan nappiin suoritus ei mennyt kun juoksi ensin pallon ohi, mutta palasi kuitekin nopeasti sen hakemaan ja muutoin suoriutui hienosti ;) Leevi teki upean suorituksen lainatulla damilla, mamman noutaja ;D Laralle päädyin kokeilemaan homma omalla hanskalla ja toivoa että hyvällä tuurilla tuo nappaisi sen mukaan ja mene ja tiedä oliko tuuria vain taitoa, mutta typykkä hoiti homman kotiin täyden kympin suorituksella. Tuntui aika uskomattomalta, että jokainen koiruus suoriutui tehtävästä jollaista ei varsinaisesti olla koskaan treenattu, noin upeasti ja varsinkin Lara, joka ei käskystä kanna mitään,(joskin vapaehtoisesti kyllä kantelee hanskaa pitkin metsiä ;D )

Toinen todella vaikea tehtävä oli irtaanuminen, jossa koiran piti irtaantua vinosti varsin kaukana olevalle pöydälle ja jäädä sinne paikalleen. Rucahan pongasi lähellä olevat putken etc. irtosi niille mainiosti, mutta pieni matala pöytä ei meinannut löytyä millään ei keneltäkään. Tästä löytyi uusi mukava treenattava  ;)

Kauko-ohjaukissa koira lähetettiin suoraan eteen pöydälle (5m), pyydettiin siellä maahan, mentiin koiran luokse pyydettiin se seisomaan ja liikuttiin taas kauemmas ja sieltä koira maahan, istumaan ja maahan. Rucan kanssahan en ole kosakaan kakeja harjoitellut, joten jouduin menemään melkosen lähelle, jotta toinen ymmärsi mitä siltä pyydän. Leevillä selkeästi aiheutti häikkää se että alustana oli pöytä ja tokihan omat ongelmansa joka liikeessä aiheutti se, että toinen ei kuule. Mutta Lara yllätti ihan huimasti tässäkin liikeessä, mitään kaukoja koskaan suostunut tasmaalla tekemään... ;D Mutta pöydälläpä typykkä teki just niin kuin mamma pyysi, ilman että yhtään tarvitsi lähestyä pöytää. Aivan mainio!

Seuraamisen Lara ja Leevi suoritti huipusti, maahan menoineen ja seisomisineen. Itse sähläsin Leevi kanssa puolen pisteen mentetyksen verran, mutta koiruus siis oli loistava. Rucaliinilla tuo maahan meno ei kylmällä ota onnistuakseen ja vähän hajutkin vei välillä mennessää, mutta loistavia pätkiäkin tehtiin.

Paikallaa olossa koira jätettiin riviin ja ohjaajat kävelivät koiren edessä (ehkä n. 10 m? ) edestakaisin jutellen niitä näitä (toki tässäkin koiraa sai välillä käskyttää). Ruca nousi kerran, nenään kävi joku ihuna haju, mutta kävi kuitekin käsystä takaisin. Leevi, jolla paikallaa olo on ollut aina se kaikkein varmin, ei jostain syystä olisi edes halunnut jäädä paikalleen ja nousikin kesken kaiken ylös. Jotain varmastikki itse sähläsin ja ehkäpä itse luotin liikaa enkä varmistanut liiketttä kuntoon.

Agilityosuudessa oli hyppyjä, pujottelu törpöillä, pari putkea, pikkupuomi sekä täysin virallisesat agilitystä poikkeava kohta ns. herkkä hetki eli koira piti saada 30 s. aijaksi rauhottumaan itsensä luokse joko tekemään jotain pientä tai vain rapsuteltavaksi. Tämä tuottikin selvästi varsinkin Rucalle ja Leeville päänvaivaa, mitä ihmettä tuo mamma alkaa lääppimään kesken rada ;D. Larahan nyt oli vain mielissään kun pääsi pusuttelemaan ja riekkumaan mamman kanssa kesken kaiken ;) Mutta siis agirata meni kaikilla ihan superisti, mitä nyt Ruca vauhdin tiimellyksissä präytti yhden ylimääräsen putken, mutta voi kuinka tuo pieni koira nautti, mun pääsi pitkästä aikaa vauhtiin, mutta niinpä nautti typykkäkin ja hienosti selvisi kurveista ja muista ;D Ja entäs sitten Leevi, voi toista miten oli tohkeissaan...;D Haasettahan tuossa tuon herkän hetken lisäksi jos kisanneilla koirilla tuotti tuo ns. puojttelu. Miten saada täyttä häkää pyyhätävä koira kirtämään pieniä törppöjä. Mutta yllätävän hyvin tuo onnistu, vaikka töitä sai kyllä tehdäkin.

Mutta siis kerrassaan hauskaa oli. Tälle hölösuulle on aivan onnenomiaan, että saa mielinmäärin hihkua ja kehua koiraa hienosta suorituksista vaikka koko ajan ;D

Mukavan päivän kruunasi Laran voitto. Melkein kyynel silmässä kävin pokkaamssa lähes täyden kympin rivin. Vaikka tiesin typykän suoriutuneen upeasti, en nyt ihan voittoa kuitenkaan osannut odottaa! Leevi suoriutui pieleen menneestä paikallaan olosta huolimatta upeasti saijalle 4. Ruca jä kymmene koiran luokassa sijalle 9. mutta suretahan tuo ei yhtään, hauskaa oli eikä mikään mennyt pahasti mönkään, päinvastoin ipana yllätti positiivisesti monessa ;) Nyt uudella innolla treenaamaan uusia mukavia juttuja. Toivottavasti tässä lajissa päästäisiin kisaamaan vielä toistekkin.

Tekniset pisteet :
1. Kontakti (temppu, lirputus, yksinolo) : Lara 10, Ruca 10, Leevi 10
2. Kulje kanssani (seuraaminen) Lara 10, Ruca 9, Leevi 9,5
3. Irataantuminen Lara 8, Ruca 8, Leevi 8
4. Noutaminen Lara 10, Ruca 9, Leevi 10
5. Kauko-ohajus Lara 10, Ruca 7, Leevi 8,5
6. Paikallaan olo Lara 10, Ruca 7, Leevi 7

Agilityosuus  Lara 60, Ruca 45, Leevi 60.
Lisäki joka liikeessä saattin luottamuspisteet, joista täydet kympit kaikkien kanssa ;D
Yhteis pisteet kertoimineen: Lara 394/400, Ruca 354,5 Leevi 378,75. On mulla mahti koirat ;D 

Vanhus vauhdissa

-Hei, mites ois, pelattasko palloa?

-Räyh, jee, anti mennä vaan...

-No, potkase jo...no potkase..

-No, hemmetti, mistä tuo tuohon pölähti...

-Ei saa kiusata.. ;(

-Pyh...

-No niin, uusi yritys...

..

 -No, mitä nyt taas...

-Anna mä kuiskaan yhen jutun, ihan nopsaan vaan..

 - On se kumma, kun ei saa ees palloa pelata rauhassa...

 -Ai, jaa...

- Noh, on mulla omakin pallo...

Seuranmestari + ekat kolmosen radat

Siis tämä päivityshän kuuluisi syyskuulle, mutta seuranmesataruus on aina seuranmeastaruus joten eihän sitä voi jättää kirjaamatta, vuosi on kuitenkin vielä oikea ;D

Ruca siis nappasi ensimmäisen suranmesaruutensa syyskuussa seuran uudella vuokratulla harjoitushallilla pidetyissä kisoissa. Lindin Anne oli laatinut varsin mukavan, sopivasti haasteitakin tarjoavan radan. Ipana pisti parastaan ja irtosi upeasti etsteille, niin että ohjaaja yllättyi suuresti huomatessaan olevansa ajoissa kohdissa joissa luuli auttamattomasti jäävänsä pahasti jälkeen. Kepeillä saatiin aikaseksi vitonen, ihan ohjaajan moka, mutta muutoin radasta jäin hitsin kiva fiilis, yhteistyö oman ihanan karvaturrin kanssa suijui, jos ei nyt ihan kuin tanssi niin jotain sinne päin kuitenkin ;D Medeissä ei tosin ollut kisaajia kuin kolme, mutta   ainoina tuloksen teheneinä ei vitonen mitalin väriä himmentänyt.
Ihan fiilis jäi myös katsellessa muiden suorituksia, varsinkin möllikoirien ja ohjaajienkin intoa ja iloa puhkuvat suoritukset saivat suupielet väkisin korviin, niin hyvä mieli niitä katsellessa tuli.

Ekat kolmosen radatkin käytiin starttaamassa Mikkelissä ihan syyskuun lopussa. Agi-rata meni lähes yli odotusten. Ohjaajalla pysyi pakka hallussa ja ainut virhe tuli kepeiltä, jossa tosin ryssi moni muukin, eli vienti ei todellakaan ollut helppo, joten tuota en jäänyt murehtimaan lainkaan. Hyppyradalla se pakka sitten kuitenkin hajosi, sen verran pahasti vieläpä, että radan jälkeen ei osannut kuin naureskella. Tosin tulos tuosta radasta kuitekin tuli, 10 kahdesta kiellosta + himpun verran yliaikaa, mutta siis meno oli siis melkoista kohellusta ;D. Mutta ihan hyvä fiilis jäi kisoista kokonaisuudessaan ja ajatus oli jo koavasti seuraavissa kisoissa, mutta ajatuksen tasolle ne sitten jäivätkin. 

Noiden kisojen jälkeen ei olla agilityä edes treenattu, enkä tiedä koska treenetaan... Tällä hetkellä mennään antibioottikuurilla. Kaikki alkoi toisen jalan oudosta keventämisestä ja nyt kuitenkin hoidetaan eturauhasvaivaa. Onko noilla sitten mitään tekemistä toistensa kanssa se seilvinne myöhemmin, mutta eiköhän nämä syksyn eläinlääkärkäynnit ansaitse taas ihan oman päivityksensä...

Sitä ennen kuitekin muutmana syksyinen kuvamuisto. Talvihan tänne jos saatiin, hetkeksi, mutta nyt on taas palattu mustaan, oikeastaan vielä aiempaa mustempaan maisemaan...

Näistä maisemista saatiin nauttia vielä muutama päivä sitten, mutta valitettavasti vain muutaman päivän ajan...

ONNEA LARA 10.V

Pikku-Musta - Kaihelin Walpuri- Lara 9.10.2012 10-vuotta ;)

Mitä kaikkea mahtuukaan kymmeneen vuoteen. Iloja, suruja, onnen hetkiä, armotonta jännitystä, suunnatonta hermoilua, tulisten temperamenttien väsymätöntä taistoa, samalla sielujen sympatiaa, pyyteentöntä kiintymystä, lempeää lohdutusta, suurta rakkautta. Kaikki tämä samassa pienessä karvaisessa pakkauksessa, joka herkeämättä tuijottaa tummilla, suurilla ja niin kauniilla silmillään kallistellen sievää ruskea-valkoista päätään, yrittäen ymmärtää tai saada ymmärtämään...

Paljon on pienellä koiraneidillä ollut annettavaa, jo heti siitä hetkestä lähtien kun painoin pienen lämpöisen kuononsa kaulaani vasten ja vaipui pennun luottavaiseen uneen...

Hijlaa miellässäni kuiskaan toiveen, että kivut eivät ottaisi valtaa ja jalat jaksaisivat vielä kantaa eikä riemu sammuisi noista silmistä koskaan.  

Hieman haikealla mielellä ja Larasta taatusti kaikkea muuta kuin mukavassa tunnelmassa pikkuneidin syntymäpäivää vietellään. Emäntä nimittäin onnistu varaamaan hammaspuhdistuksen ja selän kontrollikuvan juuri neitokaisen syntymäpäiväksi. No, hampaat tuli putsattua ja sylissä makaa vielä tokkurainen karvakuono, joka ei kyllä millään tohtisi nukkua, vaikka hereilläkään ei jaksa olla.

Selän kuvista voitiin todeta, että spondyloosi ei ollut muuttanut muotoaan oikeastaan ollenkaan. Joten Laran takajalkojen huonon liikkuvuuden syynä ei välttämättä ole yksin spndyloosi vaan syy voi olla osittain tai jopa todennäköisemmin välilevyissä. Aika näyttä mihin asian kanssa mennään, leikkaushoito on mahdollista, mutta koska hvyin kivulias (ja hyvin kallis) ja toipuminen hidasta eikä leikkaus tilannetta koskaan täysin paranna, ei sitä vielä tässä vaiheessa lääkärit suositelleet. Tuleeko leikkaus sitten joskus ajankohtaiseksi, no aika näyttää, nyt mennään neidin ehdoilla ja tehdään kaikkemme kivuttoman mukavan elämän eteen!!!

Mietintöjä menneistä kisoista

Laitetaanpas hiukan muistiin menneen kesän kisojen kommelluksia ja koiruuksia, kun vielä jotakuinkin muistissa ovat. Mukavahan niitä on sitten joskus myöhemmin lueskella ja naureskella ja ehkäpä jotain oppineenakin mietiskellä että miten sitä sitten seuraavalle koiralle osaa sen ja sen asian opettaa taas niin paljon paremmin tai ainakin kuvittelee osaavansa. Totuushan on sitten toden näköisesti aivan toinen ;D

Mutta siis asiaan. Syksy ja talvihan meni lähinnä muutamissa möllikisoissa käydessä, kun maaliskuun Laun kisatkin jäivät väliin Rucan satuttaessa itsensä. Kisakuumetta kun ei ohjaajalla ollut minkäänlaista olivat sitten kevään kensimmäiset kisat seuran omat kisat toukokuussa Ruokolahdella. Siellä tulokset olivat 5vp sija 2, hyl ja hyl. Ensimmäinen rata oli oikein hyvä lukuunottamatta korkealta ja kovaa loikattua A::n kontaktia. ( Jo tähän väliin voin todeta, että treenit ja möllikisat menevät kontaktien osalta hyvin ellei loistavasti eli tämä oli taas kehittämässä ongelmaa niihin kisakontakteihin). No toisella radalla varmistelin sitten heti radan alussa olevaa A:n kontaktia liikaakin ja sain koiruuden tulemaan ohi koko esteen... Viimeinen rata oli hyvä, mutta en luottanut tarpeeksi koiruuteen yhdessä kohtaa ja jäin liikaan jälkeen ja Ruca ohjautui väärälle esteelle. Mutta pääasia oli että tästä radasta jäi hyvä fiilis ja päästiin päättämään kisapäivä hyvällä mielellä ;)

Seuraava virallinen koitos oli sitten LAU:n kisat kesäkuussa. Täällä agilityrata alkoi mennä pieleen jo siinä, että  Ruca pääsi rähätämään kunnolla tutulle urokselle juuri ennen radalle menoa (=kierrokset kattoon,niin ohjaajalta kuin koiralta), itse rata alkoi lähdöstä karkaamisella ja päättyi siihen, että ipana ampaisi A:n kontaktilta suoraan käsivarteeni kiinni eikä mitenkään hennoin ottein. Radan jälkeen olin aika lailla allapäin ja melkeinpä valmis jättämään hyppyrdan väliin. Toki ymmärsin, että koiran käytös johtui vain ja ainoastaan omasta hermoilustani ja siitä, että en saanut tilannetta rauhoitettua radalle lähtiessä. Ongelma olikin se, että en tiennyt saisiko omia hermojani koskaan tarpeeksi kuriin, eikä tuo helppoakin helpommin kisapaikalla räyhäämään provoistuva nuori länderiuros (joka kotioloissa on lutunen kainaloon käpertyvä nallekarhu) tehnyt tilannetta yhtään helpommaksi. 

Kaikeksi onneksi ajaudin juttusille Karuvehan Hennan kanssa, joka sai puheillaan tsempattua tähän vielä uskoa sen verran, että päätin kuitenkin jäädä hyppyradalle. Ja kannatihan se, radalta vauhdikas sujuva nolla ja voitto. Eli ihan tyhjin käsin ei tarvinnut näistäkään kisoista kotiin lähteä, vaikka fiilikset ei ihan kattoa hiponeetkaan. Viimeinen agilitynolla kakkosiin sai kuitenkin siis vielä odottaa.

Seuraaviin virallisiin kisoihin uskaltauduttiin sitten vasta elokuussa mökkireissulla Pohjois-Karjalaan. Ehkäpä savusaunan lämössä rentoutuneet hermot tai Joensuun leppoinen ilmapiiri sai tämänkin jännittämisen helpottamaan ja radalla nähtiin ensimmäisen radan pienoisen sähläämisen jälkeen varsin rauhallinen ohjaaja ja tämä tuotti sitten tulostakin eli sujuva puhdas rata, loistavin kontaktein ja voiton kautta siirto kakkosiin ;D 

Ensimmäiset kakkosten radat käytiin syyskuussa Laun kisoissa ja taas mentiin korkealta ja kovaa, siis A. Lähtöä odotellessa Ruca keksi radalla juoksevan ihanan Siru-länderin ja alkoi suorastaan itkeä toisen perään. Tämä sai ilmeiseti ohjaajan hermot hiukan kiristymään, koiran karkaamaan lähdöstä ja kauniit kontaktit oli taas kuin unta vaan. Kädet kuitenkin jätettiin tällä kertaa kutakuinkin rauhaan, yhtä tavoittelua lukuunottamatta. Halusin kuitenkin jatkaa harvoin radoilla nähtävän pöydän takia ja tämä este suoritettiinkin erinomaisesti ;) Hyppyradalle ohjaaja sai kuin saikin kerättyä hermonsa ja  päästiinkin vauhtiin hyvällä mielellä, joka tuotti tuloksen 0 reilulla miinusajalla ja  korkeimman paikan palkintopallilla  ;)

Tästä seuraaviin kisoihin oli aikaa viikko ja kovasti mielessäni mietin, mitä noiden kontaktien kanssa tehdä. Lappeerannassa koiruus oli kummaltakin radalta maaliin päästessä lähdössä oikopäätä etsimään ihanaa Sirua, näin tuo ei ollut käyttäytynyt vielä koskaan. Joten oliko nyt sitten Sirussa jotenin poikkeuksellisen ihana tuoksu vai tekikö nuoren uroksen hormoonit vain tepposet. Tämä aiheutti kuitenkin hiukan lisäjännitystä kun näin seuraavan viikonlopun starttijärjestyksen, Siru oli taas juuri ennen meitä.

Menneitä ratoja miettiessäni päädyin kuitenkin siihen tulokseen, että juurikin ne tilanteet, missä olen jotunut syystä tai toisesta (useimmiten juuri siis huonosti ennakoidusta ohjauksesta johtuen) ennen kontaktia ns. korottamaan tiukassa kurvissa ääntäni, jotta olen saanut koiruuden kääntymään, on väistämättä johtanut kontaktilta loikkaamiseen. Muutoinkin ns. lirkuttelu on tuottanut noin niinkuin miljona kertaa parempaa tulosta kuin komentaminen ;) Eli siinäpä sitä saa emäntä opiskella ohjaamaan ja ennenkaikkea lopettamaan yletön jännittäminen. Ja ihan oikein tämä onkin, ei koiruudelle kuulukaan radalla rähistä, saatikka ääntä korottaa, ei vaikka kuinka olisi hermot jännityksestä pinkeenä. Ipana pistää nyt mamman oikeasti ajattelemaan agilityn perimmäistä tarkoitusta, hauskanpitoa ei hermoilua, hyvä Ruca ;)

No näillä eväillä lähdettiin seuran omiin kisoihin. Rauhallisesti koiraa silitellen valmistuduttiin esimmäiselle

radalle. Rata lähti käytiin hyvin ja koiruus haki hienosti vaikean putkenpään pimeästä kulmasta kaukana ohajaasta, mutta haki myös hienosti sieltä pois ohjaajan lähteissä hätiköimään..;D Mutta rata mentiin loppuun ihan hyvällä fiiliksellä, vaikka tuloksena hylkäys tulikin, hauskuus ja hyvä mieli ei kuitenkaan kadonnut mihinkään eikä koiruus ollut moksikaan edellä pyyhältäneestä Siru-länderistä.

Toiselle radalle lähdettiin yhtä rauhallisissa fiiliksissä, jännitys oli hallitua eikä paineita pahemmin ollut ja radalla fiilis rauhallinen ja iloinen ;D Oma ääneni ei noussut, kontakteilla pysyin rauhallisena ja käskyt (vaiko pyynnöt ;D) tulivat joka kohtaan maltillisesti, "hienoa poikaa" ehdin toki hokea radalla usemapaankin kertaan. Ja kun sama meno saatiin jatkumaan vielä toisellakin radalla oli tuloksena kaksi sujuvaa, nopeaa, kauniilla kontakteilla varustettua voitto rataa ja siirto kolmos luokkaan ;D

Kolmosten kiemuroissa riittääkin sitten haastetta, mutta niihinkin lähdetään asenteella meni miten meni, hauskaa on oltava ;) Paljon on ohjaajalla vielä opittavaa, mutta mikäs on opetellassa kun opettajana toimii tuollainen partasuinen ihanuus ;D

                        

(Agility kuvat Mirkka Kalmari)

Kolmen koplan kesäkuulumiset

Kesä, mikä kesä? Muutamiin viime kesiin verrattuna, tämä kesä on todellakin ollut enemmän kevään ja syksyn sekoitusta. Ei sillä, että koiraperheeseen viikkotolkulla kestäviä helteitäkäkään kaivattaisi, mutta ei päivätolkulla jaktkunut sadekaan taida ihan sitä olla mitä kesältä odottaa. No, ehkäpä saamme kuivan kuulaan syksyn ;)
Mutta on se aurinko toki pilkottanut tänäkin kesänä;

Kolmen koplan kesä onkin ollut varsin kiireinen, tärkeässä tehtävässä isännän ja tämän ystävän ravintolaprojektin tiimoilta, sillä tokihan rakennustyömaalle viralliset valjojat on tarvittu;

Mutta kaikessa kiireessä on kaikeksi onneksi ehditty myös hiukan mökeilemmään ja jopa pistäytymään länderileirillä tapaamassa ihania karvanaamoja mukavine omistajineen.

Rucan kanssa on ihan kivasti päästy aksaamaan useammankin ulkopuolisen koutsin opissa ja varmaan jotain opittukin. Kuhan vaan saisi ne opit pysymäänkin tuolla pääkopassa, eikä niin, että sitten omissa treeneissä miettii päänsä puhki että kyllähän tämäkiin neuvottiin, mutta miten ihmeessä se nyt menikään ;) Muutamissa kisoissakin ollaan käyty tai tarkalleen ottaen kolmissa ja tulihan se viimeinen nousunollakin Joensuussa, savusanassa lekottelun ohessa haettuna ;) Syksyn kisat aloitellaan sitten medi- kakkosissa. Ihan ongelmitta ei kuitenkaan kisailusta olla selvitty, mutta ehkäpä jaksan jossain vaiheessa naputella tästä ihan oman stoorinsa. (Kuva Miira Ikonen)

Leevi-herran sairastumisesta on mennyt vuosi umpeen ja toinen mennä porskuttaa vanhaan malliin ellei jopa hiukan vauhdikkaammin ;) Sateisesta kesästä johtuen uinti ei ole Leeville ihan samaan tapaan maittanut kuin aiemmpina hellekesinä, mutta mökillä sentään vanhuskin intoutuu vesileikkeihin, kunhan vaan sattuu löytymään tarpeeksi suuri karahka;

Laran kunto ei valitettavasti ole saanut käännettä parempaan, pikemminkin päinvastoin. Kesän aikana on uitu, käyty fyssarilla, kokeiltu uudet kipulääkekuurit ja nyt taas meneillään uusi akupunktiohoitojakso, mutta toistaiseksi ei muutosta parempaan ole tapahtunut, vaan peräpää elää ihan omaa elämäänsa. Toisinaan on parempia päivä toisinaan hunonmpia, mutta mieli tuolla on kuitenkin ihan yhtä virkeä kuin ennenkin, enkä ainakaan itse jatkuvasta tarkkailusta huolimatta ole huomannut, että toinen olisi kovin kivulias. Myöskään mitään hermosärkyihin viittaavaa en ole huomannut, ei levottomuutta, jäsenten pureskelua tms.
Alkukesästä pidettiin fysioterapeutin ohjeiden mukaan pitempi jakso jossa rajoitettiin kaikki ylimääräinen riehuminen ja pomppiminen ja vain jumpattiin ja uitiin. Mutta koska tämäkään ei muutosta tuonut, olen antanut tuon riekkua mielensä mukaan ja mökillä harrastaa lempipuuhaansa eli jahdata rantaan tunkevia sorsia (uimaanhan tuo ei tokikaan perään lähde vaikka muutoin kovat kyydit antaakin;) ):

Toki ipana on touhussa kovasti ollut apuna, mutta selkeästi vaatii tähänkin touhuun Laran johtajuuden...

Mutta näillä eväillä nyt toistaiseksi mennään. Elämä on kuitenkin niin ehkä, että yritämme nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä ja vain hiljaa mielessämme toivomme, että niitä on vielä rutkasti lisää.