Kaikenlaista puuhailua

Tulihan sitä lunta sitten ihan kunnolla, niin että sai lumitöitäkin tehdä ihan urakalla. Sitä en tosin pahakseni pistä, päinvastoin se on oivaa hyötyliikuntaa ;) Mutta siis talvi saatiin takaisin ja samalla myös lumipaakut koirien tassuihin. Tuo tuore pakkaslumi tuntuu olevan se pahin, joka karvatassuihin tarttuu. Laralle varsinkin kerääntyy varsin ikävät pallot aina kainaloihin asti. Leeviä kiusaa lähinnä anturoihin paakkuuntuva lumi. Rucaan tarttuvat paakut ovat vielä niin pieniä, että eivät tuon menoa haittaa, taikka sitten tuo lumi ei ehdi pentulaisen vauhdissa tassuihin paakkuuntua ;) No, lumipaakuista johtuen sain kuitenkin aikaiseksi tarttua saksiin ja Leevin tassukarvoihin, samalla tuli nypittyä herran korvat ja siistittyä turkkia muutenkin. Ja kylläpä herrasta siisti tulikin. Laran tassut kokivat saman kohtalon, mutta muutoin vain harjasin turkin, ei vielä irtoa siihen malliin, että nyppiminen innostaisi, vaikka hurjan pörröinen onkin. Kyllä se taas keväällä irtoaa niin, että saa siitin kesätrukin ;) Pikkumiehen turkkikin on saanut kyytiä, joskaan hurjaa muutosta ei vielä huomaa, vaikka omasta mielestäni aimo kasan karvaa sainkin irti. No, hiljaa hyvä tulee. Hiukan meillä on erimielisyyttä miten päin nyppiessä kuuluisi olla, pikkumies kun tuppaa kellahtamaan selälleen, koita siinä sitten jotain tehdä… ;) No, jos pikkumiehestä lähti aimo kasa karvaa ei se ollut mitään siihen karvamäärään verrattuna, mikä oli keittiön lattialla Leevin ja Laran siistimisen jälkeen. Varsinkin kun karva oli pientä lyhyttä tassukarva silppua. Enpähän taas miettinyt hommaa aloittaessani, mitä vaatetta oli päällä, mutta taidanpa muistaa taas seuraavan kerran. Oli nimittäin karvaa täynnä yltä päältä ja paidanhihat suorastaan pistelivät pienen karvasilpun painuessa kankaan läpi. Ja kaikkihan sen tietää, että edes itsensä imuroinnista ei tuossa vaiheessa ole apua…. Ainut oikea paikka tuohon touhuun taitaa olla kesällä kesämökillä valmiina pulahtamaan järveen operaation jälkeen ;) No, valitettavasti tuo koirujen karvankasvu taitaa olla pahimmillaan juuri talviaikaan. Ehkäpä alakerran remontin valmistuminen sitten joskus hiukan auttaa tilannetta… ;)

Viime torstaina olin pitkästä aikaa seuran kilpailijoiden treeneissä, olinhan itse lupautunut suunnittelemaan harjoituksen. Netistä olin löytänyt Suoknuutin Jaakon treeniradan ja koska Jaakko on tulossa meitä kouluttamaan helmikuussa, ajattelin treenin sopivan hyvin aiheeseen. Jaettiin tuo huisin pitkä 29 esteen rata kahtia ja eikun menoksi. No, meillähän takkusi Laran kanssa jo alkumetreillä tai paremminkin minulla, pikkuneitihän tekee juuri niin kuin pyydetään. Osaavasta opastuksesta ja ihanasta kannustuksesta johtuen saatiin kuin saatiinkin lopulta ihan onnistunutkin suoritus. Rata nyt ei todellakaan ollut helppo ainakaan minun mittapuun mukaan ja hiukan alkoi jopa tuleva koulutus hirvittää, mutta oppiahan sinne ollaan nimenomaan menossa hakemaan. Kaikesta takkuamisesta huolimatta treeneistä jäi kuitenkin todella mukava fiilis, joka on kyllä vain ja ainoastaan ihanien, kärsivällisten, kannustavien ja osaavien seurakavereiden ansiota. Odotankin jo ihan innolla seuraavia treenejä. Leevi ja Ruca olivat myös tuolloin torstaina hallilla mukana, treenasin hiukan kummankin kanssa ennen kilpailijoiden treenejä, jonka jälkeen pääsivät isännän kanssa kotiin. Pikkumies oli tietysti ihan intopinkeenä kun pääsi touhuamaan, eikä Leevi kyllä pahasti kakkoseksi jäänyt, niin oli silläkin intoa ;)

Sunnuntaina pääsi sitten pikkumies taas tositoimiin tokoilun merkeissä. Täällä kertaa heti alkuun oli pieni temppu viesti, jossa koiran piti mm. pujotella jalkojen välistä, ryömiä ja mennä ympyrää. Pikkumies oli aivan innoissaan ja tekikin loistavasti muut paitsi ryömimisen, mutta eihän tuota olla harjoiteltukaan, siinäpä siis uusi temppu opeteltavaksi. Paljon muutkin pientä kivaa ehdittiin opetella ja vaikka paikalla oli tällä kertaa todella paljon koiria, malttoi pikkumies keskittyä todella hyvin. Toki loppuvaiheessa keskittyminen alkoi hiukan herpaantua, mutta ihme se olisikin ollut jos ei yhtään olisi herpaantunut, oltiin nimittäin aamupäivä vietetty Tarun ja Milan sekä Iidan ja Veetin seurassa. Mutta siitä kohta lisää. Tokotreenit olivat siis mitä mainioimmat ja saatiin taas paljon mukavia uusia temppuvinkkejä. Treenien jälkeen pääsi pikkumies vielä riekkumaan Fredi koikkerin kanssa ja mukavaa noilla taas näytti olevan.

Sunnuntai aamupäivällä siis tulivat Taru ja Iida koirineen meidän lenkkiseuraksi. Lunta oli sen verran, että metsässä joutui ihan tarpomaan ja niin ilkeä olin, että en suinkaan valinnut taaskaan mitään kaikkein helppokulkuisinta reittiä. Mutta puolustukseksi sanotaan, että lenkki oli sellainen, että noinkin ison koiralauman sai pidettyä pientä pätkä lukuun ottamatta irti huoletta koko matkan. Ei siis liiemmin muita lenkkeilijöitä näkynyt. Kyllä ne tytöt miuta vielä kiitää kun huomaavat miten kunto kohenee isojakin mäkiä ylös tarpoessa ellei vallan kiivetessä. Mutta tervetuloa vaan tännepäin lenkkeilemään, joka haluaa hiukan haastetta lenkkipolkuun, sitä löytyy tarvittaessa ihan mukavasti ;) Ja uskoisin, että myös karvaturrit lenkistä nauttivat, niitä kun ei tunnu tuo mäkien kiipeily haittaavan, päinvastoin. Lenkin jälkeen innostuimme vielä meillä suunnittelemaan hiukan kevään kisaressuja ja mittailemaan Laraa ja Rucaa uusia loimia varten, jotka Tarun täti on luvannut tehdä ihan mittatilaus työnä ;) Koirutkin olivat sisällä, voitaisiinko sanoa vaikka että lähes sulassa sovussa ;) Lara ei ole Veetistä sisällä moksiskaan, mutta Leeviä ja Veetiä joutuu hiukan vahtimaan, mutta aina näihin keinot keksitään, jotta rauha pysyy maassa.

Maanantaina oli Leevillä ja Laralla rokotukset. Leevi rynni taas eläinlääkäriin tapansa mukaan yli innokkaana, mutta kun toimenpidehuoneeseen päästiin oli käsissä hyvinkin vaitonainen tolleriherra. No, Leevi on aina ollut hurjan kiltti hoidettava, joten pienestä jännittämisestä ei ongelmia ole koskaan ollut eikä siis nytkään. Lara jännitti ihan hurjasti, mutta oli kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin nätisti. Jotenkin on näin vanhemmiten muutenkin alkanut eläinlääkärissä käyttäytyä paljon kiltimmin, kun nuorempana sai oikeasti varoa että ei tikkassut lääkäriä käteen. Tosin on kyllä hurjasti vaikutusta silläkin millainen lääkäri sattuu olemaan. Syksyllä, kun Laran silmän alta ja luomesta poistettiin tikkejä ei neitiä tarvinnut edes rauhoittaa, mutta tuohon toki vaikutti osaltaan sekin että isäntä oli mukana, mutta kyllä oli lääkärikin mukava ja osaava. Illalla sitten tarvottiinkin pitkä lenkki lumisessa hämärässä metsässä ja jos emäntä nautti niin näytti nauttivan karvaturritkin, sellaista haipakkaa pistivät menemään kun osan matkaa saivat irti juosta.

Keskiviikkona oltiin sitten taas agihallilla. Laran kanssa treenasin hiukan kontakteja ja putkeen menoja ja pikkuneiti tapansa mukaan puhkui intoa. Leevi pääsi seuraavaksi töihin eikä intoa puuttunut tuoltakaan. Vaikka vauhti ei niin kova olekaan, into tekemiseen kuitenkin on. Matalilla esteillä mentiin, eikä tuo jalkaansa arkonut yhtään, mutta maksi pöydälle ei suostunut hyppäämään, vaikka kovasti näyki tekevän mieli, aina on siihen innolla loikkinut, mutta nyt epäröi niin voimakkaasti, että annoin olla. Seurataan tilannetta. Sitten tulikin pikkumiehen vuoro ja seuraan liittyi myös Fredi koikkeri emäntineen. Treenatiin hiukan enenemistä ja kiertoja ja treenien jälkeen käytiin vielä lenkillä ja pentulaiset pääsivät tietysti taas yhdessä leikkimään. Kamerakin oli mukana, mutta aika mahdoton tehtävä noiden kuvaaminen oli varsinkin sormet jäässä. Muutamaan kuvaan nyt kuitenkin sain kummankin osamaan.

Saimaan jäällä

Pihamaa on ollut sellaista liukasta koppuraa, että kaikki pallolenkit yms. ovat olleet pannassa. Vapaasti toki saavat pihalla liikkua, mutta eipä nuo pahemmin ole riekkuneet. Kaikeksi onneksi metsässä pääsevät juoksemaan mielin määrin, kun vaan pysyvät tallatuilta poluilta poissa, ne nimittäin vasta liukkaita ovatkin. Muutoinhan metsässä on nyt mitä oivallisinta painella menemään, kun pieni lumi ja jääkerros peittää kaikki risut. No, nyt näyttäisi lupaavan ihan kunnon lumisateita, parhaillaankin pyryttää, joten kohta taas lumi pöllyää, kun karvaturrit viuhtoo menemään ;)

Lauantaina tehtiin kuitenkin todella mukava retki, kun isäntä lapsineen nautiskeli vähälumisen talven eduista Saimaan jäällä. Jää oli nimittäin mitä mainioin luisteluun. Itse kun en luistimia ole omistanut moneen vuoteen, tyydyin koirien kera tassuttelemaan rantapoluilla ja toki jäälläkin. Varsin hyvin karvaturrienkin tassut jäällä pitivät. Leevi oli varsin tohkeissaan luistelijoista ja meno matkan painelikin pääasiassa isännän perässä jäällä, kävi vain pyörähtämässä aina välillä meidän luona, lähinnä silloin, kun kuuli moottorikelkan äänen liian lähellä tai olimme liian kauan pois näkyvistä. Jos Leevin kanssa jäällä on ihan vaan kävellen, on sillä koko ajan pyrkimys rantaan ja metsän puolelle, jäällä ei voisi vähempää viihtyä. Mutta jos jollain on alla sukset tai näemmä vielä mieluummin luistimet, laukkaa tolleri tohkeissaan perässä…
Läntsyläiset nauttivat myös ja kiisivät nuokin välillä pitkin jäätä, mutta eivät niinkään pitäneet luistelijoita minään ihmeenä ja pysyivät metsän puolella aina kun itsekin siellä kävelin. Paluumatkasta Leevikin päätti, että nyt saa jäällä olo riittää, nyt mennään metsään, mutta kyllähän sen sitten piti porhaltaa taas jäälle, kun luistelijat hävisivät liian pitkäksi aikaa näkyvistä. Siinä se sitten poukkoili metsän ja jään välillä. Välillä oli tosin itsestäkin mukavampi kävellä jäällä, jossa omat töppöset luistivat vähemmän kuin jäisillä jyrkillä rantapoluilla. Mutta kerrassaan mukavaa oli.

Sunnuntaina suuntasimme sitten agihallille. Leeviä reenasin hyvin maltillisesti, vaikka ei jalkansa olekaan sen yhden illan jälkeen ontunut, mutta ei edelleen halua hypätä autoon etc., joten hypyt jäivät väliin myös agihallilla. Lara pääsi sitten purkamaan energioitaan ja viuhtoikin menemään siihen malliin, että oksat pois. Muutamia ihan onnistuneita ohjauskuvioita saatiin kuitenkin tehtyä ja kontaktit sujuivat hienosti, kuinkas nyt muutenkaan, reeneissä… Pikkumies pääsi vain ottamaan muutaman kerran puomia ja putkea sillä verkkalenkin jälkeen oli tiedossa tokoilua. Seuramme pitää agilityyn tähtääviä tottelevaisuus treenejä ja näissä on aina välillä yritetty pikkumiehen kanssa käymään, jokseenkin nyt oli viime kerrasta aikaa ihan liikaa. Jännitinkin hiukan miten tuo pikkumies osaa käyttäytyä, mutta ihan turhaa. Tokikaan ei kaikkea vielä osattu, mutta pentulainen jaksoi keskittyä hienosti, teki todella innokkaasti eikä toiset koirat liiemmin kiinnostaneet . Ihana koiruus;) Lopuksi pääsi vielä Leevikin ottamaan muutaman tokoliikeen sekä moikkaamaan ihanaista tollerineitoa ja siitäkös herra oli mielissään.
Reenien jälkeen lähdettiin vielä Fredi koikkerin kanssa pienelle lenkille ja Ruca pääsi painimaan ja juoksemaan kaverin kanssa sydämen kyllyydestä. Ja tosin hyvin tulivat pojat edelleen juttuun, vaikka viime paineista on jo jonkin aikaa ja Fredinkin emäntä totesi, että pientä uhittelua on ollut näkyvissä. Mutta näillä onneksi kaverisuhde on hyvin säilynyt ;)
Alkuviikko onkin sitten mennyt pitkiä lenkkejä tehdessä ja pieniä kotitreenejä ottaessa. Tulisi vaan nyt kunnolla lisää lunta niin pääsisi pihallakin paremmin kaikkea kivaa puuhaamaan. Tosin Leeville oli kyllä nyt hangen kantaessa hyvä heitellä tuohon lähimetsikköön damia, mutta kyllä tuo palloleikkejä selvästi kaipaa. No, voihan se olla, että kohta sitä kiroaa, että lunta on liikaa…

Ruskea, ruskeampi, ruskein!

Pinja mainitsi tuolla jossain kommentissaan, että meidän pikkumiehestä olisi tullut liian ruskea. No, voihan se olla jos rotumääritelmää katsoo, jokseenkaan itsellä ei ole aavistustakaan onko tuo väri sellainen, että siitä näyttelyssä rokotettaisiin. Oli miten oli, meidän laumaan ei väri vois paremmin istua, kuvakin sen jo todistaa ;) Ruskea se olla pitää tai sitten pitkäkarvainen tai sitten jotain. Sinällään kyllä aika hauskaa, että siinä missä Lara ”kasvatti” itselleen noutajan hännän niin Rulli ”otti” sitten noutajan värin. Sattumaa tai ei, pikkumiehen väri ei kauniimpi voisi olla ;)

Maanantain aamulenkillä lenkkirauhamme rikkoi hetkellisesti koiran haukunta. Nii, siis jonkun muun kuin Laran, jolla on taipumusta kesken lenkin alkaa kommentoimaan milloin mitäkin ;) Haukku kuului ensin kauempaa, mutta alkoi lähestyä sen verran vauhdikkaasti, että näin viisaammaksi kutsua omani luokse. Läntsykäiset kirmasivat kiltisti jalkoihin, mutta Leevin huomion haukku oli jo saanut siinä määrin, että jouduin ärjäsemään sille napakammin. No, ärjäisystä haukku katkesi ja Leevikin hilppasi jalkoihin, samalla kuitenkin näin silmäkulmasta, että siellä se haukkuja paineli metsän keskellä menemään, onneksi sivusuunnassa poispäin meistä. Kaikeksi varmuudeksi nappasin karvaturrit kuitenkin hihnaan ja otimme suunnan reilusti poispäin tilanteesta. Hetkeä aikaisemmin olin nimittäin nähnyt kauempana metsätiellä ihmishahmon ja mieleen nousi kuva metsämiehestä, ajohaukulta tuo haukku nimittäin kuulosti. No kotvan kuluttua kuulu kuitenkin jonkin sortin ulahdus, joten olisiko kyseessä sittenkin ollut luvatta jahtiin lähtenyt koiruus. No, se ei valitettavasti meille selvinnyt, vaikka mieluummin soisin jälkimmäisen olevan totta, pyssymiehiin kun mieluummin olisi törmäämättä, sen verran on kuullut kauhujuttuja siitä miten mm. hovawarttia on ammuttu peurana jne. Syksyllähän isännän kanssa törmättiin sattumalta isännälle tuttuun metsämieheen, jolta oli koira juuri lähtenyt jäniksen perään ja oli sitä siinä pellon laidalla odottelemassa. Meillä oli ollut tietty koirat vapaana ja oltiin otettu ne juuri kiinni, koiran haukun kuultuamme. Tuli vaan mieleen mitä olisi käynyt jos paikalle oltaisiin satuttu hetkeä aiemmin, olisiko jahdissa ollut mukana ajokoiran lisäksi noutaja ja pari läntsyäkin….
Tiistaiaamua pakkasin sitten koiruudet autoon ja ajelimme hiukan kauemmas lenkille. Tarkoituksena oli käyttää hyväksi viikonloppuna olleen hiihtosuunnistuksen reittejä. Vesisade oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä niin hyvin, että saimme tarpoa metsässä varsin vähälumisia polkuja pitkin, varsikin pellolta lumet oli sulaneet lähes tyystin. Joten suunnistuskisasta ei tänä vuonna meille paljon iloa ollut, mutta kiva tunnin metsälenkki saatiin silti tehtyä. Tosin Leevi sinetöi itselleen kokovartalo pesun, käydessään pellolla piehtaroimassa jossakin omasta mielestään tietysti hyvinkin viehättävässä mönjässä. Tietysti olin vielä liikkeellä Fiudella, josta takaluukku rikki, joten koirat matkustivat takapenkillä. Onneksi oli sentään kunnon viltti mukana. Kotona Rulli sitten vielä kruunasi koiran omistajan ihanuuden oksentamalla suoraan vaalealle karvalanka matolle… No, matto lähti puhtaaksi kuten myös punnenän turkki, se oikeastaan jo kaipasikin pesua.

Maanatain iltana kun kävin isompien kanssa tekemässä hiukan napakamman lenkin, oli pikkumies isännän mukana vierailulla ja hurmasi taas suloisella käytöksellään. Lapsien edessä matelee, ei hypi ollenkaan, vaikka samassa saattaa aikuisia kohti ponnistaakin, pusuttelemaan. Lisäksi käyttäytyy vieraisilla muutekin ihmeen rauhallisesti, ei rieku eikä riehu, minkä kotona kyllä osaa. No, se onkin sellainen pikkuinen herrasmies ;)
Eilen riekutin koissuja pihamaalla pitemmän aikaa ja Leevikin riehui pallon kanssa sydämensä kyllyydestä. Mutta sisälle tultua oli tolleri herra sitten varsin rauhaton ja pian selvisikin, että aristi toista takajalkaa ihan kunnolla eikä varannut sille painoa. No, arvatenkin oli pallon perässä tohottaessaan jalkansa satuttanut. Kaikeksi onneksi tänä aamuna ei ontumista enää ollut havaittavissa ja herra lähti ihan vapaehtoisesti aamulenkille (onkohan se sittenkin kipeä…). Varmuudeksi käytiin kuitenkin normaalia kevyempi lenkki ja tolluska saa olla tarkkailussa tämän päivää, ei palloleikkejä eikä riekkumisia siis.

Keli näyttvät pakastuvan jälleen, nyt vaan sitten toivotaan, että lumikin tulisi takaisin. Hiukanhan tuo sitä näyttäsis juuri tupruttavan, mutta kyllä keli on muutoin varsin ikävän harmaa. Tahtoo kunnon talvikelit takasin ;(

Mini,medi,maxi?

Pakkanen näyttä hellittäneen tältä erää. Varsin napakoita pakkasiahan tuo ehtikin pitää usemman päivän, jokseenkin ihme poikkeuksella viime tiistaina, jolloin seuramme piti perinteiset loppiais- möllikisat. Maanataina pakkanen pukkui -17 ja samoin keksiviikkona, mutta tiistaina mittari näytty vain -2. Oli pakkasukko varsin suopealla tuulella ja sehän meille sattui ;)

Tuomaroimaan kisohin saatiin ihan virallinen tuomari, Hannikaisen Elina. Ja niinpä sainkin oivan idean pyytää Elinaa mittaamaan pikkumies. Ystävällisesti hän tähän lupautuikin. Ja kyllähän se nyt siltä näyttää, että medi luokka ei pikkumiestä tule näkemään. Vaikka Elina sanoikin, että hän laittaisi kyllä vielä koiran varmuuden vuoksi kiertoon, ihan jo siksikin, että Ruca hiukka tilannetta jännitti ja jäkitti, niin kyllä tuo minun mielestä varsin selkeästi yli oli. Koska kyseessä on kuitenkin vasta reilu 7 kk vanha koiruus, niin en jaksa uskoa, että tulevaisuudessa mediksi mitattaisiin, ennemmin alan toivoa vielä muutaman sentin lisäkorkeutta.
Itse kisat menivät vähän miten menivät. No, Leevi toki toi tapansa mukaan palkinnon kotiin sijoittuessaan toiseksi, mutta senkin kanssa sähelsin alussa niin, että ei keskittynyt ensimmäiseen hyppyyn ja tiputti sen.

Ratoja oli omansa mölleille ja ykkösille ja yhteinen 2.-3. luokkalaisille. Laran kanssa kävin mölliradalla ottamassa kontaktit namin kanssa ja varsinkin puomin ottikin tosi nätisti, mutta kaahotti menemään niin lujaa, että lopussa yksi rima tipahti. Omalla radallaan vauhti ei sitten ollut enää millään tavalla minun hyppysissä. Puomin kontaktin otti kyllä tosi nätisti, mutta sitten vauhti meni ihan överiksi ja rimat lenteli ja kun jäin arpomaan A-kontaktia, että miten sen nyt meni, niin typykkä hujahti sitten väärään päähän putkea. No, koska moka oli puhtaasti minun, en korjailemaan jäänyt vaan jatkettiin samalla vauhdilla loppuun. Loppu sujuikin lopulta ihan hyvin, koska kaahauksesta huolimatta, pimu oli kyllä ihan kuullolla. Josko sitä joskus oppisi ohjaamaan, niin homma voisi hyvin toimiakin, mutta niin kauan kun en itse osaa, keskityn siihen että koiralla on hauskaa ja näyttihän tuolla olevan ;)

Pikkumies on sitten alkanut saada muitakin kun söpön pentumaisia piirteitä. Möllikisoissa purppasi hinnassa useammallekin kuin yhdelle vieraalle koiralle. No, kaikeksi onneksi purppasu kyllä loppui kun pääsi tutustumaan eikä hallissa tuota purppasua juuri esiintynyt, vain pihalla. Muutoinhan tuo oli tapansa mukaan reipas ja sosiaalinen niin ihmisten kun koirien suhteen. Eilen pääsi sitten riehumaan naapurin springerspanieli pojan (3.v) kanssa. Aikaisemmin ei pikkumies ole lähempää tuttavuutta koiruuden kanssa tehnyt ja nyt alkuun uusi tuttavuus arveluttikin ihan hurjasti. Osansa käytökseen toi toki aidan takana räyhäävät Lara ja Leevi. Pikkumies menikin aitaan kiinni ja laumansa tukena äyski sekin ihan kunnolla. No Leevin ja Laran rauhoituttua ja pienellä avustuksella pikkumies uskaltautui nuuskuttelemaan uutta kaveria ja löytyihän se yhteinen sävel sitten kotvan kuluttua. Ja vauhtia ja painia riittikin sitten pitkäksi toviksi ja itku ja uikuitus tuli kun kaveri sitten lopulta lähti ;)

Pakkasvarustusta ei enää tarvita, kun pakkasta enää reilusti alle kymmen, mutta hyvin näillä varustukusilla selvisivät -18 asteen pakkasessakin.

Koirakavereita ja lenkkiseuraa

Maanataina saatiin taas lenkkiseuraa kohtuullisen napakasta pakkasesta huolimatta (-17). Pakkanen ei tosin tuntunut pahemmin koira haittaavan, ainoastaan hiukan loppulenkistä alkoivat tassujaan nostella. Piskuinen Milakin pisti menemään siinä missä muutkin, edes sitä ei pakkanen lannistanut. Kaikilla muilla paitsi Veetillä toki oli lämmikettä päällä, enemmän tai vähemmän. Rullikin antoin mukisematta pukea Laran fleecepuvun ylleen eikä ollut siitä ja loimesta moksiskaan, vaikka aiemmin ei moinen ollut päällä ollut, liikkui paljon paremmin, kun Lara sama vaate yllään, vain hiukan alkuun kulki takajalat tönkkönä. Valokuvaa ei tullut tästä otettua, kun poseerauskuvat otettiin vasta lenkin ja pienen lämmittelyn jälkeen.

Lara sai tuplaloimituksen ja tuntui tarkenevan vallan mainiosti. Veetin ihanainen paksu turkki tuntu riittävän sille enemmän kuin hyvin. Varmaan Leevikin olisi tarennut ilman loimea, mutta koska ottaa mielellään loimen päälleen, niin miksipä sitä ei käyttäisi kun ostettu on ;) Tuntuu silläkin tassut tarkenevan peremmin, kun on loimi päällä.

Lenkki sujui oikein mukavasti, vaikka alkuun jotain pientä känää olikin, mutta tilanteen rauhoituttua homma toimi taas mukavasti ja koirulitkin tuntuivat nauttivan ja minulla oli tietysti kivaa, kun oli juttuseuraa ;) Tosin tytöt eivät tainneet olla aivan tyytyväisiä lenkkivalintaan, meikäläinen kun on tottunut porskuttamaan pahmimmatkin umpihanget... ;)

Mutta tulee ne toistenkin, luotan siihen, oli niillä kuitenkin kivaa.

Mila poseerasi kameralle ja heti perään Lara pyytämättä samassa paikassa... sattumaa vai.. ;)
Veetin mielestä kamerassa ei ole mitään milenkiintoista...

Mila söpöstelee.

Vuosi vaihtui...

... hyvin rauhallisissa merkeissä, mutta kuinkas muutenkaan, kun perheessä on koiranpentu ;) Iltalenkillä käytiin jo hyvissä ajoin ennen kuutta, mutta tästäkin huolimatta pari pamausta kuului. Kukaan kolmikosta ei tähän kuitenkaan reagoinut oikeastaa ollenkaan.

Kun sitten kuuden aikaan alkoi kunnolla pamahdella, päästi pikkumies aika rähäkän johon isommat tietysti yhtyivät. Pikkumies rynni ovelle, luuli kai jonkun tuleva. No, tilanne saatiin rauhoittumaan, radio päälle ja hommat jatkuivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Pikkumieskin rauhoittui.
Myöhemmin, kun vietiin Ruca iltapissille ei Leevi tahtonut ulos edes lähteä, eikä muuten lähtenyt koko iltana. Normaalistihan Leevi on ollut mukana raketteja ampumassa ja mielenkiinnolla vain katsellut. Ei tuo nytkään näyttänyt paukuista moksiskaan olevan ja koska ei ole ensimmäinen kerta, kun tuo herra ei iltasella enää ulos halua niin ajatelin että olkoon, omapahan on rakkonsa. Eikä tuolla sitten kyllä aamullaakaan ollut kiire ulos, kuten ei yleensäkkään... ;) ;)
Lara lähti mukaan, mutta lähinnä vain pyörähti pihalla ja tyytyi tsekkaamaan tilannetta rappusilta, eikä toisella keikalla enää halunnut mukaan, vaikka yleensä on aina ensimmäisenä tunkemassa pihalle. Sen verran siis arkoo pauketta, vaikka sisällä onkin ihan rauhassa.
Mitä teki sitten pikkumies. Katsoi muutaman raketin ja sanoi matalasti vuf, teki rauhassa pissit ja tuli aikanaan sisälle. Sisällä halusi kummastella ilmiötä ikkunasta, mutta ei mitenkään pelokkaana enneminkin uteliaana.
Kovimman räiskeen aikana vuoden vaihtuessa meillä oli hyvin rauhallista, isäntä veti täyttä häkää sikeitä eikä karvaturrit paljon huonommaksi jääneet emännästä puhumattakaan. Joten en usko tilanteen pikkumiehelle olleen kovikaan traumatisoiva ;) ;)

Uusi vuosi toi tullessaan ainakin kivat pakkaskelit. Vuoden ensimmäinen päivä meni karavturrien osalta varsin rauhallisesti isäntäväen keksittyessä remonttipuuhiin. Ja rauhallisesti nuo ottivatkin, sen verta aktiivisia olleet viime päivät. Ja rauhallisesti on jatkunutkin, lähinnä lenkkeilyn ja pikkuaktiviteetin merkeissä.
Tänään sitten Ruca pääsi yksinoikeudella koirakaverin kanssa lenkille. Kun lenkille kutsu tuli, mietin millä kokoonpanolla lähtisin ja päädyin pohdinnan jälkeen pikkumieheen, jonka yksin lenkityksen olen pahasti laiminlyönyt. Rulli oli tavannut Jermun vain kerran aikaisemmin. Tuolloin valtavankokoinen saksanseisoja herra oli alkuun hurjan pelottava, joten oli hauska nähdä mitä pikkumies nyt tuumaisi.
Varsin kunnioittavasti tuo Jermua kohteli, mutta ei yhtään pelokkaasti, ennemmin innokkaasti, vaikka tavoiltaan poiketen varsin hillitysti tuttavuutta tekikin. Ja hyvinhän noilla lenkilläkin sujui, mitä isompi edellä sitä pienempi perässä. Ei tuntunut pikkumies edes huomaavan, että Leevi ja Lara jäivät kotiin, eikä vanha herrakaan pistänyt pahaksi pikkuriiviön seuraa. Ja emäntä nautti, kun vahdittavan oli vain yksi koira, jossa ei tosin ollut juuri vahtimista, niin Jermun hännässä kiinni kulki ja emäntä sai keskittyä olenneiseen eli puhua pälpättämään ;) Kiitos vaan Teijalle mukavasta lenkkiseurasta.

No, jos lenkillä sujui mainiosti ilaman tukea ja turvaan niin toista oli sitten kotona. Pikkumies oli sitten uikuttanut lähes tulokoon koko ajan, kun Leevin ja Laran kanssa painelimme pakkasessa ja kauanhan tuo jaksoikin kun melkein tunnin lunta tallasimme. Tokihan tuo oli rauhoittunut, kun isäntä oli remontin keskeltä tullut paijaamaan etc. mutta kun paijaus loppui niin uikutus jatkui. Jestas, milloin tässä on päässyt näin käymään. Meillä siis on hiukan treenattavaa tulevaisuudessa ;) Minä kun kuvittelin, että kotona on uinumassa lenkistä väsytnyt suloinen koiranpentu. Ei taida olla niin pentu enää, vaikka uni kyllä sitten maittoikin, kun lauma oli taas kasassa ja maittaa muuten edelleen ;)
Treenattavaa olisi muutenkin, näyttää nimittäin siltä, että Lapeenrannan näyttely sattusi aikatuluihin sitten kuitenkin, joten kehäkäyttäytymisen harjottelu pitäis aloitella pikimmiten ja muutama mäntsärit kahlata läpi ennen isompaa koitosta. No, Rucalla onkin oma ihana händleri, joten minun hommahan tulee olemaan varsin helppo, ihailla ja arvostella kehänreunalta ;)
Mitä muuta vuosi tuo tullessaan sen aika näyttää, suurempia suunnitelmia ei tehdä, vaan mennään koiren ehdoilla. Toki sen verran pitää pikkumiehen kanssa olla tavoitteita, että kesän agirotuun mennessä saadaan agilityn salat jollain tavalla avattua, mutta leikki mielessä ei liian vakavaissaan siis. Ei muuten, mutta kun taisi tulla luvattua, että ollaan valmiita mukaan sisarusjoukkueeseen. Onneksi kyseessä on varsin rento tapahtuma ;)

Vuoden 2008 viiemeiset otokset.