tiistai 31. maaliskuuta 2009

Retkiä, treeniä ja rentoilua

Viime viikko meni auringosta nautiskellessa. Kelit olivat kerrassaan upeat tai no ainakin upean aurinkoiset. Tuuli oli joka päivä niin kova ja kolea, että edes auringossa upeasti kimaltelevat peltoladut eivät houkutelleet hiihtoretkille, mutta pitkille kävelyille koirujen kanssa kyllä. Yhdelle pellolle oli joku lumikenkäilijä tehnyt hyvät polut, joita sitten koirujen kanssa tallattiin ja auringiosta nautiskeltiin. Joka päivä maanantaita lukuun ottamatta tehtiin pari pitkää lenkkiä pitkin ja lisäksi keksiviikkona ja perjantaina käytiin hallilla pientä agitreeniä ottamassa. Perjantaina halli olikin yllättäen tyhjä kaikesta muusta tavarasta (meillähän oli siis käytössä vai osa pienemmästä hallista, edellisen romahdettua) ja tilaa jäi nyt hyvin reenaamiseen. No, koska oli koirujen kanssa keskenäni hallilla en käynyt suuria ratoja rakentamaan, mutta tein hyppysuoran, jossa putki välissä ja tätä sai sitten joka karvaturri suorittaa. Pikkuneidin kanssa irtoaminen näin pitkillä suorilla ole ollut koskaan mitenkään priimaa, mutta nyt irtosi kyllä hienosti, toiseen suuntaa… ;) No, edistystä kuitenkin. Pikkumies oli ihan innosta soikeana ja tykitti suoran menemään namilätkälle hurjalla vauhdilla, kumpaankin suuntaan. Samoin onnistu loistavasti kaariputkella (hyppy, hyppy, kaariputki, hyppy, hyppy) . Selvästi teki hyvää kun pääsi pikkumiehen kanssa tekemään tuollaisia vauhdikkaita harjoituksia, jotka ei pienessä tilassa ole oikein onnistuneet.
Treeneistä jäi oikein hyvä mieli läntsyjen osalta. Leevi ressukan jalka vaiva sitten taas uusi. Touhusi kyllä alkuun hallin kuumuudesta huolimatta varsin innokkaasti kunnes sitten yks kaks seisoi kolmella jalalla. Ilmeisesti niukahti jotenkin. Mini hyppyjä isompiahan en ole Leeviä hypyttänyt sitten ensimmäisen kerran kun tuon jalkansa satutti ja muutenkin pyritty varomaan. Mutta lääkäriinhän tuo on vietävä jos alkaa enemmän vaivata. Ontumista ei ollut taaskaan havaittavissa enää illalla ja tohotti entiseen malliin taas seuraavana päivänä, tosin lenkille ei päässyt pe iltana eikä lauantaina, muta ainut mistä huomaa, että jalassa jotain on, on se että ei hyppää sänkyyn eikä autoon ja sohvallekin tulee hyvin varoen. Pallon perässä juoksisi etc. aivan täysillä jos vaan antaisi eikä arista mistään vaikka kuinka kopeloi. Ja myös varaa täysin tuohon, jalkaa vaikka joutuisi vain sen varassa olemaan eli kovin kipeä se ei kuitenkaan voi olla.

Lauantaina olikin sitten seuran esteidensiirto talkoot eli hallikausi on ohi tältä erää ja nyt odotellaan lumien sulamista. No, ilmat heittivätkin sitten heti lauantai-iltana sen verran vetisiksi, että tätä menoa ei lumet kauaa maassa kestä. Viikonloppu menikin sitten muuten omalta osalta sohvan pohjalla maatessa jokun pöpön nostaessa kuumeen ja viedessä voimat kokonaan. Karvaturrit saivat tyytyä lauantai illan ja sunnuntain osalta pitkälti pihaliikuntaan, kun isännän jalka ei ota vieläkään tervehtyäkseen.
Sunnuntai aamuna tosin käytiin porukalla hissuttelemassa parin kilometrin hihnalenkki pyöräteillä. Leevi sitten kyllä hipsutteli loppumatkan ihan vapaankin, fleksi sanottua sopimuksen irti. No niin oli hiljaista aamun harmaudessa, että ihan sai herra rauhassa kuleksia vapaana, kun ei ollut ohikulkijoita häiritsemässä/häiriintymässä. Normaalistihan olen hyvin tarkka siitä, että koirat on aina hihnassa autoteiden lähellä ja hyvin yrmeästi katselen niitä jotka koiransa antavat tuolla huidella vapaan. Ihan syystä siitä että koirat on kuitenkin koiria, koskaan tiedä mikä saakin koiran yhtäkkiä ryntäämään tielle, vaikka olisi kuinka hyvin koulutettu, voihan koira esimerkiksi säikähtää jotain. Nyt kuitenkaan ei autoja liikkeellä näkynyt ja tien ja pyörätien välissä iso lumivalli, joten näin sai Leevi jolkotella kotiin vapaana. Ja niin tuo jolkottelikin, pitkällä edellä, tyytyväisenä kun läntsyt pysy hihnassa ja herra sai rauhassa johtaa joukkoa.

Maanatai aamuna sitten raahauduin jo koirien perässä metsään, jossa pääsivät koko jengi vapaana huitelemaan. Jokseenkin varsin hyvin nuo pärjäsivät tuolla pihaliikunnallakin. Leevi viihtyi sunnuntaina pihalla aina siihen asti kun vesisade alkoi ja pikkumieskin viihtyi pitkiä jaksoja tolleriherran seurana ja jopa pikkuneiti ulkoili normaali enemmän. Tosin taisi osansa tehdä koirujen rahallisuuteen viime viikkojen varsin aktiivinen ohjelma. Hyvähän se on noidenkin välillä osata ottaa lunkisti. Vaikka painimatsit olikin eilen illalla sitä luokkaa, että lunkisti ottaminen ei taida noilla tarkoitta täyttä toimettomuutta. Mutta hyvähän se on, että osaavat aktivoida toisiaan, saa sitten ainakin isäntäväki huilata rauhassa ;)
Maanantaina iltapäivällä tuli sitten koikkeri Fredi kyläilemään emäntänsä mukana ja pikkumies pääsi riehumaan ja painimaan sydämensä kyllyydestä. Ja kyllähän nuo riehuivatkin ;) Parituntisen aikana ei montaa hetkeä ollut, että kaksikko olisi paikallaan ollut, mutta kylläpä illalla olikin rauhallinen ipana talossa ;)




Vielä menneistä tapahtumista pitää mainita talven toinen Tahkon retki, jonne karvakunot pääsivät tälläkin kertaa mukaan jo ihan siksikin, että luotto koiranhoitajamme Taru ja Iida istuivat hekin auton takapenkillä matkan startatessa kohti Nilsiää. Meidän karvaturreille retken kohokotia taisivat olla hetket aamuvarhaisella, jolloin koko muu Tahkovuori nukkui vielä sikeää unta, kun isännän kanssa aamuauringossa veimme karvaturrit hangelle ja rinteen reunalle juoksemaan. Ja kyllähän nuo juoksivatkin ;) Majapaikkamme oli kyllä varisin oivalla paikalla koiruuksien ulkoiluttamista ajatellen. Ovi oli sopivasti metsään/rinteisiin päin ja siitä pääsi suoraan poluille/ rinteen reunalle, että aamusta/illasta saattoi koirat päästä valtoimenaan juoksemaan.
Pikkumiehelle iski kesken retken joku ujostelukohtaus mökkimme kahta miesasukkia kohtaan. Kummatikin pikkumies oli kyllä tavannut aikaisemminkin, mutta vain muutaman kerran. Jostain syystä Ruca kuitenkin lauantaina tunki mamman kainaloon kun toinen miehistä yritti kutsua rapsuteltavaksi eikä alkuun meinannut juustoakaan uskaltaa käydä hakemassa, sama toistu toisen kohdalla. Sitten sunnuntai aamuna kumpikaan ei enää pelottanutkaan ollenkaan, niin kun ei ollut pelottanut retken alkupäivinäkään. No, meitä oli samassa mökissä kahdeksan henkeä ja jokainen tietysti liikkui hiukan omia aikojaan, joten luulen, että yleinen hälinä sekä Milan (joka siis myös oli mukana reissussa) varsin epäluuloinen suhtautuminen näitä miehiä kohtaan, sai pikkumiehenkin hetkeksi hieman hämilleen. Kupsutuksia , rapsutuksia ja makupaloja ei koiruilta taatusti retkellä puuttunut, mutta jos isäntäväeltä jäi unet varsin vähiin niin uuvutti retki karvakuonojakin, mutta hienosti nuo pärjäsivät.
Kaiken kaikkiaan mukava retki ja erittäin mukava porukka, myös ne peikot ja muut kummajaiset joita jostain aina ilmestyi…. ;) ;) Niistä ei kuitenkaan sen enempää koirablogi kun on,mutta sen verran täytyy mainita, että jos kuka kunnon aftreski- meininkiä kaipaa, niin Tahkon Pehkubaaria uskallan suositella useamman vuoden kokemuksella. Ihan on loisto mesta ;) Siinä on vaan se pelko, että kun kerran käy ni seuraavana vuonna on päästävä uudestaan…..;)

Aamuauringossa Tahkovuoren rinteillä




keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Pikkumiehen kadonneet korvakarvat

Tuon pikkumiehen turkin nymmpimisestä olen puhunut ja puhunut ja jotain jopa saanut aikaiseksikin. Suurin muutos oli kuitenkin minusta noiden korvakarvojen nyppiminen. Kuvissa muutos ei näytä niin suurelta kun oikeasti on, korvathan näyttää pienentyeen puolella ;) Tässäpä vihdoin muutama kuva, itse nypintä tuli tehtyä jo pari viikkoa sitten, nyt saisi vielä siistiä, mutta hiljaa hyvä tulee. Kahdessa ensimmäisessä kuvassa siis korvakarvat tallella, kahdessa alimmaisessa kadonneet taivaan tuuliin.


maanantai 16. maaliskuuta 2009

Suksien suhinaa ja auringon paistetta

Päivänä muutamana on aurinko sulostuttanut säteillään maaliskuisia pakkaspäiviä. Auringon innoittamana ollaankin isännän kanssa eksytty viikon sisällä jo kolme kertaa koirujen kanssa jäälle hiihtelemään. Isännän edelleen vaivaavan jalan takia hiihtovauhti ei ole kova, mutta sikäli juuri passeli karvaturrien kannalta. Viimeksi eilen hiihdettiin jäällä lähes yhdeksän kilometrin lenkki. Aikaa tähän retkeen saatiin kulumaan parisen tuntia, joka toki sisälsi evästauon loppumatkasta. Pikkumies ei matkasta ollut moksiskaan vaan mennä viiletti korvat lepattaen ilman väsymyksen häivääkään. Hyvin koko jengi klaarasi myös muiden hiihtäjien ohitukset ja saivatkin hymyjä ja kehuja osakseen. Hienosti saivat myös muut jäällä liikkeellä olevat koirat olla rauhassa. Toki pikkumies ja typykkä nuo noteerasivat (Leeviä nuo eivät liiemmin tuolla kiinnosta), mutta eivät lähteneet tuttavuutta tekemään, kun kielto kävi. Todella helppoa ja mukavaa koirien lenkkeilyttämistä siis ;)
Eilen pikkumies sai taas uuden koiratuttavan, kun Roosa labbis pistäytyi käymään iltapäivällä. Roosa on Leeviä reilu vuoden vanhempi ja Leevin pentuajan hyvä kaveri. Viime vuosina on koiruudet valitettavasti tavanneet varsin harvoin ja siksipä veinkin ensin Leevin yksin pihalle Roosaa moikkaamaan. Alkuun tolluska katsoi hiukan muristen, että kuka vieras koira oli pihalle ilmestynyt, mutta pian tuo näytti kaverin tunnistavan ja uskalsin hakea pikkumiehen kehiin. Alkuun Roosa seisoi jäykkänä pää poispäin käännettynä, kun Rulli tapansa mukaan rohkeasti tuppasi tuttavuutta tekemään. Taisi Roosa luulla, että tulija oli Lara räksyttäjä. Kovalla liehittelyllä ja pusuilla sai pikkumies kuitenkin lopulta ”vanhan” neidin sulamaan ja yltyipä Roosa lopulta jopa pieneen leikkiinkin pentulaisen kanssa. Pikkumies ainakin oli ihan myyty ja jäikin surkeana aidan taakse katsomaan kun Roosa lähti kotiin ;) Illan Karvaturrit saivatkin sitten huilailla, emännän nautiskellessa upeasta ilta-auringosta maastoratsastuksella Rajavaellustallilla (www.rajavaellus.com) Lumi sen kun pöllysi kun hevosjoukkomme kiisi kohti laskeutuvaa aurinkoa ;) Taas suuri harmi kun en napannut kameraa taskuun. Roosan ja Rucan tapaamisesta sain sentään muutaman kuvan napattua ;)

Viime sunnuntain agikisoista (Lau) jäi kuin jäikin oikein hyvät fiilikset. Mene ja tiedä oliko sekä minun ja pikkuneidin mielen rauhoittanut aamupäivästä tehty hiihtolenkki auringossa vai pitkä kisatauko, mutta jännitys ei ollut lähellekään sitä luokka mitä se on joskus ollut. Osasyynä oli kyllä varmasti tuo upea lämmin aurinkoinen kelikin, joka jo pelkästään veti mielen korkealle. Itse tulokset eivät ole kehumisen arvoisia; ekalta radalta kymppi ( eka rima+kielto) ja tokalta radalta hylly (välistäveto meni pitkäksi), mutta meno oli niin nautittavaa, että pikku virheet eivät fiilistä pilanneet. Mujusen radat olivat vauhdikkaita ja mukavan haastavia ja pikkuneiti sai nauttia kun pääsi täysillä viilettämään putkesta toiseen ja taisipa tuo nauttia muutenkin ;). Radat tuntui varsin sujuvilta (toki noita pikkuvirheitä lukuun ottamatta) ja pikkuneiti oli todella hyvin kuulolla ja muutenkin aivan mainio. Itseltä kiire pois parissa kohtaa ja suoritukset olisi menneet nappiin. Mutta näistä fiiliksistä on hyvä jatkaa sitten seuraavissa kisoissa, milloin sitten ovatkaan ;)
Viikolla ehdittiin pyörähtää myös agin parissa sen verran, että jokainen karvakuono sai pienimuotoiset treenit. Kunnon hallitilaahan meillä ei ole edelleen, mutta osa yhdestä hallista nyt käytössä, joten mitään ratoja ei pysty tekemään, mutta pienimuotoista treeniä kuitenkin. Ja kylläpä nuo kaikki olivatkin innoissaan, vaikka pikkumiehelle retken kohokohta taisi kuitenkin olla se, että pääsi treenien jälkeen Fredi koikkerin kanssa leikkimään ja painimaan. Pojilla taas vauhtia piisasi ja hauskaa näytti olevan.

Jäälle on ehiditty myös ilman suksia aaumuauringosta nauttimaan. Muutama kuva reilu viikko sitten tehdyltä aamulenkiltä.





Eräänä aamuna ihan noilla vakio lenkkipoluilla aiheutti sydämen tykytyksiä suuri saksanpaimenkoira. Kaikessa rauhassa tallattiin pitkin metsäpolkua, pikkumies tietysti ensimmäisenä, kun yks kaks bongasin ison seefferin edessä. Hiukan kun on ollut huonoja kokemuksia niin Leevillä ja Laralla kuin minullakin kyseisestä rodusta, tuli tietysti kiire kutsua pikkumies luokse. No, pikkumies lähtikin kuuliaisesti tulemaan luokse, mutta tuo seefferipä lähtikin perään. Sieluni silmin näin jo kuinka pikkumies joutuisi tuon hurjan pedon hampaisiin. Tässä vaiheessa Leevi tietysti bongasi tilanteen ja lähti rohkeasti hurjaa petoa vastustamaan eikä Larakaan enää toimettomaksi jäänyt. Ja hetkessä oli omat koirani ympäröineet tuon hirmuisen pedon vain muutaman metrin päässä edessäni. Itse jähmetyin kauhusta kankeana paikalleni yrittäen mumista jotain rauhoittavaa, uskaltamatta liikahtaakaan, peläten että pienikin liike saisi raivon valloilleen.... Mutta kuinkas kävikään. Oma kolmikkoni nuuskutteli tulijan, joka ylväänä seisoi kolmikkoni keskellä. Ei inahdustakaan, ei pihahdustakaan, ei minkäänmoista aggressiivista elettä keneltäkään. Hiukan nuuskuttelua ja se siitä, varsin lauhkeaksi osoittautunut peto poistui omistajansa tykö ja omat koirani menettivät kiinnostuksensa, mitä nyt Lara muutaman kerran räksäytti mielipiteensä tapahtuneesta. Huh, huijaa… Pikkuhiljaa alkaa uskoni seeffereihin taas palata. Löytyy täältä meidän kulmilta siis varsin asiallisiakin sellaisia. Tämä oli jo nimittäin toinen hyvä kokemus, joskaan silloin varsinaista kontaktia ei ehditty ottaa, kun silloisessa tapauksessa koirat hävisivät meidän nenän alta taivaan tuuliin omistajansa pikku inahduksesta, ne oli tottelevaisia jos jotkut, mutta kyllä säikähdin silloinkin. Mutta siis loppu hyvin kaikki hyvin, varsin hyvillä mielin ellei jopa vihellellen lenkkiä jatkettiin ;)

tiistai 10. maaliskuuta 2009

In memorian


Taas syttyi taivaalle uusi tähti tuikkimaan. Vanhempieni pieni cavalier narttu Iina siirtyi sateenkaarisillalle eilen 9.3.2009 12 1/2 vuotiaana.

Syttyi taivaalle uusi tähti,
koiraenkelinä tästä maailmasta lähti.
Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, surua ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.
Hyvää matkaa pikkuinen,
täällä sinua ajattelen.

Muistan vielä niin hyvin tuon päivän, kun Iina kotiin haettiin. Meitä lähti iso porukka pieniä pentuja kastomaan; äiti, isä, pikkuveli, minä ja silloinen poikakaverini. Pienen pennun sijaan kennelistä sitten lähtikin mukaan jo puolitoistavuotias narttu, joka sitten Iinaksi ristittiin. Pentua ei olisi tuolloin ripulin takia saanut mukaan, vaikka luovutusikäisiä olivatkin ja kun kennelin pitäjä mainitsi yhdestä aikuisesta nartusta josta oli luopumassa, alkoin ajatus aikuisen koiran otosta syntyä. Pikkuveljeni sai nartun häkistä muiden joukosta syliinsä katseltavaksi ja paijattavaksi. Kun pikkuinen laitettiin takaisin häkkiin ja jäi se hiljaa tuijottamaan meitä, muun lauman riekkuessa ja haukkuessa. Tuo pikkuinen narttu oli selvästi lauman pohjimmainen ja täysin valmis lähtemään mukaamme. Ja eihän tuota katsetta voinut kukaan vastustaa ja niin lähti Iina mukaamme.
Alusta asti tuo oli selvästi äitimme koira ja niinhän sen olla pitikin. Vanhaa pystykorvanarttuamme tuo taisi pomottaa lähes alusta alkaen, niin kuin on pompottanut aina kaikkia minunkin koiriani. Muistan hyvin kun vein Leevin pikkuisena pentuna Iina tapaamaan ja Iina nosti pennulle kunnon rähäkän ja minä kyynel silmässä huolehdin, että josko se ei pentua ikinä hyväksykään. No, mutta turha oli huoli, arvokas cavaljier neitimme vaan teki pennulle alusta asti selväksi marssijärjestyksen ;) Ja saipa Iina nauttiakin piskuisesta koostaan huolimatta kaikkien koiriemme kunnioituksesta. Parempaa ja uskollisempaa koiraa ei äitimme kyllä olisi voinut saada.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Karkki ja Kepponen

Läntsykäiset saivat jo pari viikkoa sitten mittatilaustyönä tehdyt lämpöiset villajumpperit. Aivan ihanat ja mukava juuri pikkupakkasilla. Mielellään nuo ottavat päälleen, joten taitaa miellyttää ihan pitäjiäkin eikä vain emännän silmää. Varsinaisia söpöläisiä ovatkin, kun viilettävät rinta rinnan jumpperit päällä menemään, saivat jumppereiden myötä uudet lempinimetkin, Karkki ja Kepponen. Kaikki varmaan arvanneevatkin kumpi on kumpi ;) Suuret kiitokset vaan vielä tätäkin kautta Tarulle (joka hommasi langat) ja Tarun tädille, joka puvut teki. Kovasti ovat jo käytössä olleet.




Viikolla lenkillä sain nähdä varsin harvinaisen näyn, kun bongasin pellon yli juoksemassa neljä metsäkaurista. Tai ainakin niitä niiden luulen olleen. Kaikille kyllä selitin nähneeni metsäpeuroja, mutta hiukan nettiä tutkiskeltuani, tulin tulokseen että taisivat kauriita kuitenkin olla tai ainakin jotain sinne päin. Hirviä ne eivät kuitenkaan olleet, reilusti pienempiä, sen verran hyvin ehdin otukset näkemään ja lasitkin sattuivat kerrankin päässä olemaan. Vaikka tuli kyllä kiire koiruuksia kiinni ottamaan. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa, tilanteen mentyä ohi, jotenkin oli niin upea näky kun auringossa pistivät menemään ja samalla tietysti ehti miettimään, että jos koiruudet olisivat ne bonganneet... Kovasti oltiin jo jälkiä aiemmin nähty ja koiruudet olivat niitä innokkaasti nuuhkineet. Leevi taisi ne jossain vaiheessa bongatakin, kun päästi varsin kimakan vahtihaukun metsän reunassa, mutta taisi itsekin hiukan säikähtää, kun tuli heti kutsusta luokse. Ja juuri tuosta metsiköstä nuo nimittäin sitten pellolle kirmasivat. Hyvin läheltä niitä sitten kuitenkin kuljettiin. No, koiruuksilla riittikin sitten puuhaa noiden jälkien tutkimisessa. Tiedän tuolla päin noita otuksia (mitä nyt siten ovatkaan) ennekin liikkuneen, mutta eipä ennen ole ollut onnea nähdä. Täällä meidän kulmilla kyllä hirviin on saanut törmätä useammankin kuin kerran. Mutta oli jotenkin säväyttävä kokemus nuo eläimet nähdä, vaikka tilanne kestikin vain muutaman sekunnin.
Mitäpä muuta koiruuksien arkeen sitten kuuluu. Pikkumies on saanut muutaman uuden tuttavuuden, kun käytiin ensin viime viikolla Leenan ja shettipoikien Mitjan ja Fedjan kanssa lenkillä. Tähän asti tuttavuutta on tehty vain ohi kulkiessa lenkillä. Nyt saatiin sitten sovittua ihan yhteinen lenkkiaikakin. Leevi jäi tuolloin potemaan kipeää jalkaansa kotia, mutta Lara pääsi mukaan. Larallehan pojat oli vanhoja tuttuja. Lenkki meni oikein mukavasti ja ilma oli upean aurinkoinen. Lara hiukan komensi poikia kun tunkivat liian lähelle neidin pyllyä, mutta pojat herrasmiesmäisesti väistivätkin kiukkuista ladya, vaikka kiinnostus olisikin ollut kova. Mitjan (nuorempi Leenan shelteistä) ja Rucan välille syntyi pientä kisamaa puolessa välissä lenkkiä, mene ja tiedä miksi. Hiukan ottivat toisistaan mittaa, mutta kun tilanne oli selvitetty, ei ongelmia enää ollut. Pikkumieskin vain painoi terhakkaan häntä pystyssä etiäpäin. No, pojat on poikia.
Eilen sitten pikkumies pääsi yksin oikeudella tuttavan cairnterrieri herran kanssa metsälenkille. Hyvin Iisakki jaksoin pikkumiehen pyörityksen, eikä hermostunut vaikka toinen oli vähän väliä nuuskimassa ja härkkimässä. Varsin ihastuttava otus tuo matalajalkainen, mutta vanttera terrieri ;) Tänään sitten uusittiin lenkki niin, että Larakin pääsi mukaan. Alkuun pikkuneiti olisi hiukan komentanut Iisakkia, varsinkin kun toinen tunki pyllyyn kiinni, mutta alkukiemuroiden jälkeen lenkki kulki sulassa sovussa ;) Iisakki asuu tuossa ihan lähellä, joten lenkkiseuraa saadaan varmaan toistekin, sitten kamera mukaan. Leevi on tällä viikolla vielä ollut hiukan vähemmällä liikunnalla, jotta saataisiin jalka paranemaan kunnolla. Pihalla tuo kyllä näillä keleillä viihtyy pitkät tovit ja on ihan intosoikeana kun pääsee pientä tottista tai muuta puuhaamaan. Tänään jo uskalsin kevyesti pihalla damiakin noudattaa ja herrahan oli aivan tohkeissaan.
Agilityt ovat edelleen jääneet tältä viikolta, pihatreenejä lukuun ottamatta, mutta huomenna olisi Laran kanssa sitten Laun kisat. Ihan treenimielessä mennään katsomaan onko kontaktit yhtään parantuneet. Viime kisoistahan on jo aika lailla aikaa. Itsellä on kisamotivaatio aika lailla hukassa, mutta kun ei kunnon harjoitteluhallia nyt ole, niin ajattelin että samapa tuo on käväistä kisoissa, kun tuossa noin lähellä ovat, koiruus kun kuitenkin nauttii. Katsotaan sitten huomenissa mitkä on omat fiilikset.
Vielä muutama ihan muuten vaan kuva tähän loppuun.



perjantai 6. maaliskuuta 2009

Kuvahaaste

Saimme kuvahaasteen tuolta Rucan siskon Fyran ja muun jengin blogista (http://beduars.vuodatus.net/).


Haaste kuuluu seuraavasti:
Avaa neljäs kuvakansio ja valitse sieltä neljäs kuva ja julkaise se blogissasi, kerro kuvasta jotain. Laita haaste neljälle bloggaajalle eteenpäin.

Kuva sattuu kuin sattuukin olemaan koirakuva, minulla kun ei mitään erillistä koirakuvakansiota ole. Mutta hyvä näin, niin ei tarvinnut alkaa omia sääntöjä keksimään, jos joku aivan hullu kuva olisi tullut ;)

Kuvassa Lara ja Leevi poseeraavat omalla pihalla kesällä 2007. Mitään erityistä tarinaa kuvaan ei liity, kunhan vaan taas kerran olen kuvia räpsinyt, kuvaamisesta, siis varsinkiin noiden karavturrien, kun kovasti tykkään. Sen verran tulee kuvasta mieleen, että Laralla on ollut monestikkin, varsinkin nuorempana, istua ihan kunnolla Leevin etujalkojen välissä pihalla ja siitä tarkkailla ympäristöä. Nyt sitten tuo pikkumies on tehnyt myös samaa. Kaipa siitä "ison" tollerin kainalossa on turvallista tarkkailla maailmaa ;)

Ja me haastamme sitten mukaan seuraavat blogit

Hugo,

Choco

Fannin, Millen ja Raisu.


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Reissussa rähjääntyy tai sitten ei..

Neljän päivän Tahkon retken jälkeen ei karvaturreissa pahemmin ole väsymystä havaittavissa, pikemminkin patoutunutta energiaa ;) Varsin onnelliselta koko jengi vaikuttikin kotiin päästyään, vaikka reissussa hienosti pärjäsivätkin. Laskettelukeskuksen ihmisvilinä ei läntsyjä paljon hätkäyttänyt. Leevi herra taas hiukan stressaa tuollaisissa paikoissa, mutta ei tokikaan ihmisten takia vaan muun yleisen hulinan (kelkat, autot etc.) Paras aika koirujen kanssa lenkkeilyyn olikin aamu varhainen, kun muu laskettelu väki vielä nukkui kaikessa rauhassa. Tuolloin pääsi kolmikko jäällä vapaasti kirmailemaan ja kyllä nuo siitä vapaudesta nauttivatkin. Itse nautiskelin laskettelun riemuista vain yhtenä päivänä ja tutustuin toisen Tahkoareenan hevostarjontaan, joten kovin pitkiä aikoja karvaturrien ei yksinään tarvinnut viettää. Kyllähän nuo keskenään pärjäävät, mutta tuo meidän pikkuneiti kyllä stressaa aika lailla näillä retkillä nimenomaan tuosta ”yksinolosta”. Vaikka normaalisti kotona Lara nukkuu pääasiassa omalla paikallaan, ei neiti reissunpäällä kelpuuta nukkumapaikakseen mitään muuta kun mamma kainalon, mistä sitä tietää vaikka muuten karkaisin ;) Kaiken kaikkiaan noiden kanssa on kuitenkin varsin helppo matkustella, nuo kun käyttäytyvät reissussa melkeinpä paremmin kuin kotona ;) Hurjasti tuolla oli muitakin koiria, joka lenkillä yhteen kuin useampaan törmättiin. Huomasi että oli hiihtoloma-aika ja perheet liikkeellä lemmikkeineen.
Leevi satutti taas viikolla jalkansa tai lähinnä vanha vaiva uusi. Ulahti kun hyppäsi sänkyyn ja tämän jälkeen ei sitten taas varannut toiseen takajalkaansa. Ei tuo juurikaan jalkaa ole ontunut tai muuta, mutta oli se taas selvästi kipeä. Tästä syystä Leevi osan lenkeistä huilailikin mökissä tai matkusti isännän mukana autossa paikasta toiseen, meillä oli nimittäin reissussa mukana kaksi ”jalkapuolta”. Isäntä loukkasi jalkansa viikko sitten futsaal ottelussa peräti viiden peli minuutin jälkeen. Laskettelumonon sai kuitenkin jalkaan, varisin rajusta turvotuksesta huolimatta. Jokseenkin laskettelut jäi isännältäkin jalan takia varsin vähälle, joten onneksi oli mukana muita aikuisia, jotta lapset pääsivät nauttimaan rinteen riemuista ihan kunnolla. Meikäläinen kun on sen verran onneton tuolla rinnetouhuissa (pari kertaa vuodessa kun tulee rinteessä käytyä), että taitaa meikäläisessä olla lähes yhtä paljon vahtimista kuin noissa lapsissa ;)
Kamera oli Tahkon retkellä todella kehnosti käytössä, muutama kuva kuitenkin muistoksi jäi ;) Reilu kahden viikon päästä Tahko kuitenkin kutsuu jälleen (hiukan eri kooonpanolla, mutta karvaturrit mukana kuitenkin), joten josko silloin saisi kameraakin käytetyä.
Lara sohvanvaltaaja.
Pikkumies mökillä.
Rinteen juurella laskijoita odottelemassa.

Tahkoareenalla. Ratsuksi sain valtavan kokoisen Lyyli heposen ;)

Reetalla ratsuna kiva Picasos poni.

Agilityn saralla on muiden kuin Laran kohdalla olutkin sitten ihan hiljaiseloa. Laran kanssa päästiin kuitenkin nauttimaan viikko sitten Suoknuutin Jaakon opeista. Siinä vierähtikin viikonloppu mukavasti ratoja pähkäillessä ja muiden menoa katsellessa. Paljon saatiin Jaakolta hyviä vinkkejä ja pikkuneiti puhkui tietysti intoa. Paljon on meikäläisen menossa korjattavaa, mutta kyllä sieltä jotain hyvääkin löytyi ja pikkuneitikin sai kehuja ;) Varsin ihastuttava kaiken kaikkiaan tuollainen kouluttaja, joka jaksaa ihan todella kehua ja kannustaakin onnettomasta räpellyksestä huolimatta ;). Jaakon koulutuksia voi todella suositella kaikille lämpimästi, häneltä löytyy neuvoja kyllä ihan joka tasoisille koirakoille. Nyt vaan kun pääsisi kokeilemaan noita kaikkia juttuja ja rakentelemaan ratoja seurakavereiden kansa. Mutta ainakaan toistaiseksi ei sellaista tilaa ole missä kunnon ratatreenejä vois vetää, vaikka osittain onneksi ollaan jo saatu koulutukset pyörimään. No, maltti on valttia. Pikkumiehen kanssa olisi kyllä tarkoitus lähteä tällä viikolla jotain pientä puuhastelemaan, katsotaan sitten mitä.