Ruca 4.v

Pakko se on kai taipua uskomaan että tuo perheen ilopilleri ei ole ennä mikään kakara vaan ihan aikuinen koira ;D Neljä vuotta on hujahtanut vauhdilla ja kovin olen ollut onnellinen, niin kuin meidän koko porukka, pienstä karvanaamstamme ja siitä miten mahdottoman hieno koiruus tuosta on kasvanut.

Pihalla

Vapun tienoilla lumet katosivat muutamassa päivässä taivaan tuuliin ja kolmikko pääsi nauttimaan keväisestä pihasta. Nyt nurmikko vihrtää jo ja ensimmäiset helteetkin on jo koettu ;) Taudit on toistaiseksi voitettu ja vaikka varsinkin Rucalta on kunto ollut selvästi kateissa rajun taudin jäljiltä, on  pikkuhiljaa päästy taas treenailun ja lenkkeilyn makuun.

Rucan kanssa päästiin Vitikaisen Tiian ja Rajalan Janne oppiin, kun seuramme järjesti kouluttajat tännepäin ;) Ja kylläpä saatiinkin hyvää koulutusta. Varsinkin Tiian treeneistä tykkäsin kovsti. Alkuun täysin heprealta kuulostaneet jutut avautuivat Tiian selvityksestä ja homma toimi ajoittain niin hyvin itse radalla (kunhan vaan ohjaaja muisti, että mitä sitä pitikään seuraavaksi tehdä), että itsekkin ihmettelin että mitenkäs olen jos täällä ja koira vasta tuolla ;) Mutta siis pitkästä aikaa tuli ihan onnistumisenkin tunteita, vaikka taas kerran huomasinkin, muiten vähän sitä loppupelissä lajin hienosäädöistä edes tietää.

Möllikisoissakin päästiin pyörähtämään piitkän tauon jälkeen. Ykkösille tarkoitetulta radalta napsati nolla ja voitto. Paria huonosti ohjattua kaarrosta lukuunottamatta olenkin tyytyävinen rataan. Kakkos-kolmosluokan ratakin alkoi mukavan tuntuisesti, mutta sitten tapahtui jotain mihin en kyllä osannut ollenkaan varautua; suhteellisen pitkän pitkän kepeille viennin jälkeen ehdin juri iloita, kun koiruus taipui hienosti hienosti oikeaan väliin, vaikka hetken ehdin ajatella, että nyt väärä puoli kutsui. Samassa sitten huomaskin tuijottavani tyhjää keppiriviä, koiruuden singotessa kentälle pyrähtäneen pikkulinnun perään...;D No naurattamaanhan siinä alkoi ja loppuradalla sen verran pasmat sekaisin että hylkyhän sieltä napsahti. Näinkin voi siis käydä ;)

Toukokuu ja toipilaskoirat

Ei säästynyt vanhaherrakaan köhinöiltä ei, mutta kaikeksi onneksi tauti iski tolluraan hyvin lievänä. Köhinää kesti kyllä melkein viikon, mutta se oli satunnaista ja limaa taisi yskiä vain kerran. Ja voi miten onnellinen tämä asiasta olikaan, edes antibioottia ei siis Leeeville tarvinnut syöttää ;)

Ruca pieni taas kävi taudin läpi todella rajuna ihmellisine sivuoireineen. Kun kova köhinä ja liman oksentelu oli jatkunut antibiootista huolimatta lähes viikon heittäytyi koiruus torstain vastaisena iltyönä  hyvin levottomaksi, tietysti juuri kun emäntä oli vaipunut auvoisaan uneen. Ei auttanut kun kömpiä ylös sängyn lämmöstä ja päästää koiruus pihalle. Pihalla tuo viihtyi pitkän tovin ja yritimme tänän jälkeen nukkumaan, joka kuitenkin jäin vain yritykseski ipanan oksentaessa rajusti. Eli ei muuta kun siivoushommiin.

Ruca jatkoi levotonta kulkuaan ja aloitti sitten voimallisen venytteyn josta ei tullut loppua. Aikani tuota katselin, koiran tunkiessa välillä kainaloon apua hakemaan ja välillä jatkaen venyttelyä. Sitten hynttyyt niskaan ja pihalle, josko rauhallinen kävely auttaisi. Ei auttanut vaan venyttely sen kun jatkui ja nimenomaan niin että pylllypysyssä  mentiin eli etupäätä voimallisesti venytettiin.
Yön pimeinä hetkinä alkoi aivoissa tietysti raksuttaa kaikki pahimmat mahdolliset vaihtoehdot, joten isäntä hereille ja soitto päivystävälle. Sainki päivystävän heti kiinni ja nuoren lääkärin kanssa pohdimme tilannetta ja kysyinkin, että onko mahdollisat että kysessä olisi vatsalaukunkiertymä. Tuo oli huolista suurin, koska tääläpäin ei tuota vaivaa voi yöaikaan hoitaa vaan lähin mahdollinen paikka olisi Helsingissä ja sinnekin pääsis vain päivystävän lähetteellä jos sittenkään...;(
Vatsa ei mielestäni tuntunut juurikaan turvonneelta mutta pinkeältä kuitenkin, mutta olin kuitenkin onnellinen kun eläinläkäri lupasi tilanteet tarkistaa eli ei muuta kun koko konkkaronkka autoon ja kaupungin pieneläinklinikalle. Lääkäriin tuo ipana käveli ihan reippaasti, mutta itse hoitotilassa oli todella levoton, mitä ei normaalisi lääkärissä ole. Lääkäri ei löytänyt vatsasta mielestään mitään hälyyttävää, mutta laittoi koiruuden hetkeksi tippaan ja antoi kipulääkettä ja pahoivoitilääkettä ja käski tarkkailla tilannetta.

Lääkkeet eivät vain vaikuttaneet kovin posittiivisesti, koiruus meni entsitä levottomammaksi. No hoito kuitenkin suoritettiin loppuun ja koiruus pääsi isännän kanssa pihalle emännän jäädessä maksuja hoitamaan.
Pihalle Ruca oli tehnyt suuren suuret kakat ja mielessäni meitinkin, että se ei todellakaan ollut ulostanut koko päivään. Olisiko kyseessä siis ollut kuitenkin jonkin sortin tukos suolessa joka kipua aiheutti.
No tarina kuitenkin jakuu eikä niinkään mukavasti...

Kotiin palauduttiin hyvin levottoman koiran kanssa. Lääkäri oli varoittanut että kipulääke voi tehdä koiran levottomaksi, vaikka hän antoikin lääkettä vain nimellisen määrän. Mutta levottomuudeta ei sitten todellakaan tullut loppua. Koiruus ei koko loppuyöhön rauhoittunut vaan vaihtoi uikuttaen jatkuvasti paikkaa nyt peräpää alhaalla liikkuen. Ulkonakäydessäkin liikkui häntä matalana hissukseen. Kyllä emäntä tunti itsensä taas niin mahdottoman avuttomaksi koiruuden vieressä valvoessaan ;(
Aamun sarastaessa levottomuus hiukan helpotti, mutta emännän hermot olivat sen verran riekaleina huolesta, että tuttu pieneläinklinikka sai heti aamutuimaan potilaan hoidettavakseen. Kaikeksi onneksi päästtinkin heti hoitoon ja perusteelliseen sellaiseen. Mitään järisyttävää ei  kuitenkaan selän voimakkaan jumin lisäksi kuitenkaan löytynyt, joten ipana sai akupunktiota ja kotiin pahoinvointi- ja vatsasuojalääkettä ja neuvon syöttää hetken aikaa Leevin vatsaystävällistä ruokaa ja lopettaa antibioottikuuri, koska yskimistä ei vuorokaiteen enää ollu ilmennyt lainkaan.
No, tilanne vaikutti rauhottuneen ja koiruus oli väsynyt mutta rauhallinen kuten emäntänsäkin. Seruaava yö nukuttiin, mutta sitten taas alkoi tapahtua. Yskiminen akoi siis uusiksi perjantaina ja äityi todella pahaksi liman kakomiseksi lauantain vastaisena yönä. Ja taas vavlottiin. Aamuyöstä koiruus meni yskimisen lisäksi taas hyvin levottomaksi ja käytiin taas hissukseen kävelemässä. Nyt koiruus ei meinannut jaksaa kävellä kotiin ja kotona aloitti hervottoman tärinän. Tärinä sekun jatkui ja jatkui ja lopulta tajusin mitata uudelleen koiran lämmön (tämän olin siis jo alkuyöstä tehnyt). Nyt mittari näytti 39,6  kun aiemmin mittaus oli tuottanut tuloksen 38. Ja taas sitten häirittiin päivystävää. Päivystävältä saatiin neuvo antaa kipulääkettä ja tuoda päiväaikaan koiruus näytille keuhkojen kuuntelua varten.
No, kipulääke auttoi aikanaan ja koiruus rauhoittui, kaikeksi onneksi ;) Keuhkoista ei myöskään kuulunut kummempia rohinoita ja koiruuskin käyttäytyi rauhallisesti ja antoi lääkärin käsitellä itsensä erinomaisesti, Lääkäri katsoi kuitenkin parhaaksi määrätä toisen antibioottikuurin, voimakkaamman sellaisen, kuumeen ja uusiksi alkaneen köhinän takia. Näillä siis eteenpäin. Mutta tarina ei lopu vielä tähänkään vaan seuraavakin yö meni valvoessa tosin onneksi vain osittain..
Puolitaöin ipana taas herätti tullen istumaan liki kasvojanai jä jääden siihen tuijottamaan (näin se minut aina yöll herättää jos jokin on hätänä ja kyllähän siihen herää..) ja taas kömmitiin lämpimistä vällyistä toteamaan että koiruus venyttää taas voimakkaasti etupäätään. No ei kun pihalle kävlemään avoissa raksuttaen tieto siitä että kakat oli taas jääneet päivällä tekemättä. Edellisyönä eläinlääkäri kuitenkin oli todennut että ummetusta ei koiralla pitäisi olla, kun näistäkin oireita kerroin, mutta eipä tuo silti kakannutkaan.
Venyttely jatkui ulkona ja sisällä ja lopulta päätin ataa koiruudelle kipulääkkeen. Noin tunti täsä lähdettiin uudelleen ulos kävelemään ja kuinkas ollallaan kotvan kuluttua koiruus kakki ja pian tämän jälkeen tilanne ruhoittui ja pääsimme nukkumaan. Mutta sama toistui tismalleen samalla kaavalla seuraavana yönä. Eläinlääkäriin en kuitenkaan koiruutta enää lähteynyt arjenkaan aleettua kiikuttamaan koska söi hyvin ja oli muuten pirteä ja akuutti tutkimushan oli jo tehty eli mistään haimatulehdukseta taui vastaavasta, mihin oireet olisivat voineet viitata, ei ollut kysymys.
Seuraavana yönä, kun koiruus ei delleenkään päivällä kakkinut, käytin koiruuden reilusti kymmenen jälkeen illalla kävelylä ja yksinkertaisesti kävelimme ja kävelimme kunnes se kakka tuli, yöksi vielä antepsiini napaan ja jee, mehän nukuimme ;). Hiukan tuo jossain vaiheessa kipuili, tiedän sen siitä että nukkui poikittain päälläni, raskaasti hengittäen, mutta tuo yö jäi tältä osin viimeseksi valvotuksi, vaikka iltayöllisiä lenkkejä jatkoimme vielä useamman illan.
Nyt köhinät on lakanneet  ja suolistokin alkanut toimia normaalisti.
Monesti olen jälkeenpäin miettinyt, että laukaisiko tuo ensimmäinen yöllinen eläinlääkrikäynti, jonka jälkeen koiruus oli todella levoton, tuon pahemman yskän tai oliko koiruus yliherkkä annetuille lääkeaineille vai johtuiko kaikki vaan jostain suoliostotulehduksesta tai pienestä tukoksesta etc. Sitä kuitenkin tekee ratkaisunsa sen hetkisen tilanteen mukaan, mutta silti sitä ei osaa olla jossittelematta jälkeenpäin että tekikö oikeita päätöksiä. Mutta sen tunnustan, että tästä ei ole katsomaan kun koruus kärsiin vaan jotain on aina yritettävä... Ehkäpä sitä taas ollaan hiukan viisaapia jonkin asian suhteen, kunnes taas koittaa jotain uutta ja outoa...

Mutta pikkuhiljaa täällä siis on toivittu ja eilen ja tänään käytiin eka kertaa ihan oikeella lenkillä metsässä niin että nuo sai juoksennella vapaana, joskaan ei vielä pitkällä. Maanataina loppuu karantteeniaika ja päästään taas moikkaamaan koirakavaerita, (toivottavasti, sillä ipana oksensi aamutuimaan, vaikkakin vain mahanesteitä joten toivotaan että maha taas vaan hiukan oikkuilee..)

Metsästä ja pihalta on lumet kaikonnet, joten meillä taidettiin huilata juurin pahimmat kurakelit. Siinä missä muut koiruudet nauttivat lumen alta pajastuvista ihanista tuoksuista, meillä ratkottiin emännän toipilaille osatmaa aktivointilelua..

Ipanalle, ehkä hiukan yllättäen, tehävä ratkesi alta aikayksikön ja hoitaa tehtävän edeleen kolmikosta parhaiten eli ei mene kun heti kun namit on hävinneet. Se ei tokikaan heikennä toisen intoa touhuun, päinvastoin ;)

 Leevi yritti alkuun nostaa kanet pois ja yrittään edeleen aluksi ennen kun luovuttaa ja alkaa siirrellä kansia nenällään. No Leevihän on aina ollut tyypiltään sellainen, että yrittää ensin sitä helpointa reittiä ;)

 Laran toiminnassa taas näkyi neidin kärsimättömyys, namit olisi tietysi pitänyt löytyä laudan alta, kukan nyt jaksaa alkaa miettimään mitään muuta ratkaisua, jos ne ei ole heti tarjolla niin sitten olkoot eli jos tuota ei hiukan houtellut jäin namit pelilautaan kun eivät ekalla yrittämällä löytyneet. Saa niitä nameja helpommallakin, tuntuu Lara tuumaavan.

Rucalla ei sitten meinannut millään kestää hermot sitä, että tosilla namien löytäminen kesti, ipanan mielestä siis ihan liian kauan..