tiistai 16. kesäkuuta 2009

Kesä ja kärpäset + Rucan eka rata



Siitepöly on saanut Leevi ressukan silmät taas siihen jamaan, että lääkekuuri oli haettava. Herran menoa silmät eivät kyllä haittaa tippaakaan, varsinkin mökillä tuo painaa menemään lähes taukoamatta ja muutoinkin on tavattoman pirteä. Se onkin sellainen kesäkoira tuo meidän tolluska ;) Pysyis vaan nuo allergiaoireet poissa niin sais jätkä täysillä nauttia kesästä.

Täällä meilläpäin nuori karhu seikkaili tänään jo toistamiseen ihmisten ilmoilla. Ei tunnu nuorta karhua ihmiset paljoa pelottavan, kun keskustassa aamu kahdeksalta kaikessa rauhassa tallaa. No, me kun liikutaan pitkin metsiä niin tuollaiset city karhuthan ei meitä sitten häiritsekään ;) ;) Punkit sitä vastoin häiritsevät, niitä tuntuu löytyvän siitäkin huolimatta että myrkyt on karvaturreihin laitettu ;(

Mutta punkeista ja varsinkin viimepäivien sateista huolimatta kesästä kuitenkin nautiskellaan varsinkin aina kun mökille keritään. Siellä viihtyy koko kolmen kopla erittäin hyvin ;)

Pikkumies kävi sitten huitasemassa tuossa viime viikolla ihka ekan kokonaisen möllirada ;) Hiukan oli hämillinen olo rataan tutustumisessa, kun tiesin että koira ei suinkaan ole vielä valmis. Mutta pakko oli kokeilla, kun agirotu lähestyy. Radalla oli pussi, joka oli menty kerran ja siihenhän se sitten tyssäsikin, mutta kun mukava tuomari nosti hiukan pussinpäätä, juoksi pikkumies hienosti läpi ja matka senkun jatkui. Kontaktit meni loistavasti ja putkiin herra irtosi upeasti. Kieltoja tuli ja yksi rimakin taisi tippua, mutta oli ihan hehkumoissani, kun maaliin päästiin. Tuo ipana oli menossa mukana koko pitkän radan, kertaakaan se ei jäänyt kyselemään, että missä palkka tms. vaan painoi innolla mukana. Tosi kiva fiilis radasta jäi, vaikka tänä päivänäkään en tiedä mikä lopullinen tulos oli, mutta mitäpä väliä sillä ;) Nyt vaan pussia harjoittelemaan.. Tuossa tuo nyt sylissä nukkuu ja odottaa ihan varmasti innolla tulevia treenejä ;)

Pikkuneiti on saanut naatiskella kolmen hoitokerran verran fysioterapiasta Kipinoisen Einin käsittelyssä ja kyllähän tuo on nauttinutkin. Vaikka viime käynneistä on lähes kaksi vuotta, muisti Lara kyllä mihin mentiin ja oli heti käsittelyyn valmis. Siitä jos jostain tietää että typykkä todella nauttii.
Agilityssä pidetään hiukan taukoa siis kisojen suhteen (no agirtouun ollaan kyllä ilmoittauduttu), jos vaikka oikeesti reenattas välillä, on taas jääny varsin vähille. Kisoissa mättää kontaktin ja pahasti, reeneissä ne onnistuu. Hyllyjä, keskeytettyjä ratoja ja unohdettuja ratoja (tässä ne kontaktitkin kyllä otettiin), muuten vaan pieniä virheitä. Tasan yksi nollatulos saldona kevään kisoista. Mutta moni onnistuminen on kuitenkin ollut tosi lähellä, rimat on kestäneet kiitettävästi ja ne kontaktitkin otetaan, jos itsellä vaan hermot kestäisi (tai sitten kiljuisin kurkkusorana, tälle linjalle en vaan tahtoisi lähteä). Tuon pimun ohjaaminen kisoissa saa kuitenkin aikaan sellaisen fiiliksen, että ei sitä missään reeneissä olla lähimainkaan. Siksi kai sitä jaksaa ja tahtoo noissa kisoissa kiertää, vaikka välillä miettiikin, että mitä siellä niitä hyllyjä käy keräämässä. Mutta joka radalla on aina niitä juttuja, että jee me onnistuttiin tuossa, hei toi kohtahan meni sika hyvin ;) Ja taas tekee mieli päästä uudelleen starttaamaan, näin se vaan on ;)

Nyt kuitenkin aletaan rauhoittua keskikesän juhlan viettoon, joten oikein Hauskaa ja Rentouttava Juhannusta kaikille.

Ei kommentteja: