Toukokuu ja toipilaskoirat

Ei säästynyt vanhaherrakaan köhinöiltä ei, mutta kaikeksi onneksi tauti iski tolluraan hyvin lievänä. Köhinää kesti kyllä melkein viikon, mutta se oli satunnaista ja limaa taisi yskiä vain kerran. Ja voi miten onnellinen tämä asiasta olikaan, edes antibioottia ei siis Leeeville tarvinnut syöttää ;)

Ruca pieni taas kävi taudin läpi todella rajuna ihmellisine sivuoireineen. Kun kova köhinä ja liman oksentelu oli jatkunut antibiootista huolimatta lähes viikon heittäytyi koiruus torstain vastaisena iltyönä  hyvin levottomaksi, tietysti juuri kun emäntä oli vaipunut auvoisaan uneen. Ei auttanut kun kömpiä ylös sängyn lämmöstä ja päästää koiruus pihalle. Pihalla tuo viihtyi pitkän tovin ja yritimme tänän jälkeen nukkumaan, joka kuitenkin jäin vain yritykseski ipanan oksentaessa rajusti. Eli ei muuta kun siivoushommiin.

Ruca jatkoi levotonta kulkuaan ja aloitti sitten voimallisen venytteyn josta ei tullut loppua. Aikani tuota katselin, koiran tunkiessa välillä kainaloon apua hakemaan ja välillä jatkaen venyttelyä. Sitten hynttyyt niskaan ja pihalle, josko rauhallinen kävely auttaisi. Ei auttanut vaan venyttely sen kun jatkui ja nimenomaan niin että pylllypysyssä  mentiin eli etupäätä voimallisesti venytettiin.
Yön pimeinä hetkinä alkoi aivoissa tietysti raksuttaa kaikki pahimmat mahdolliset vaihtoehdot, joten isäntä hereille ja soitto päivystävälle. Sainki päivystävän heti kiinni ja nuoren lääkärin kanssa pohdimme tilannetta ja kysyinkin, että onko mahdollisat että kysessä olisi vatsalaukunkiertymä. Tuo oli huolista suurin, koska tääläpäin ei tuota vaivaa voi yöaikaan hoitaa vaan lähin mahdollinen paikka olisi Helsingissä ja sinnekin pääsis vain päivystävän lähetteellä jos sittenkään...;(
Vatsa ei mielestäni tuntunut juurikaan turvonneelta mutta pinkeältä kuitenkin, mutta olin kuitenkin onnellinen kun eläinläkäri lupasi tilanteet tarkistaa eli ei muuta kun koko konkkaronkka autoon ja kaupungin pieneläinklinikalle. Lääkäriin tuo ipana käveli ihan reippaasti, mutta itse hoitotilassa oli todella levoton, mitä ei normaalisi lääkärissä ole. Lääkäri ei löytänyt vatsasta mielestään mitään hälyyttävää, mutta laittoi koiruuden hetkeksi tippaan ja antoi kipulääkettä ja pahoivoitilääkettä ja käski tarkkailla tilannetta.

Lääkkeet eivät vain vaikuttaneet kovin posittiivisesti, koiruus meni entsitä levottomammaksi. No hoito kuitenkin suoritettiin loppuun ja koiruus pääsi isännän kanssa pihalle emännän jäädessä maksuja hoitamaan.
Pihalle Ruca oli tehnyt suuren suuret kakat ja mielessäni meitinkin, että se ei todellakaan ollut ulostanut koko päivään. Olisiko kyseessä siis ollut kuitenkin jonkin sortin tukos suolessa joka kipua aiheutti.
No tarina kuitenkin jakuu eikä niinkään mukavasti...

Kotiin palauduttiin hyvin levottoman koiran kanssa. Lääkäri oli varoittanut että kipulääke voi tehdä koiran levottomaksi, vaikka hän antoikin lääkettä vain nimellisen määrän. Mutta levottomuudeta ei sitten todellakaan tullut loppua. Koiruus ei koko loppuyöhön rauhoittunut vaan vaihtoi uikuttaen jatkuvasti paikkaa nyt peräpää alhaalla liikkuen. Ulkonakäydessäkin liikkui häntä matalana hissukseen. Kyllä emäntä tunti itsensä taas niin mahdottoman avuttomaksi koiruuden vieressä valvoessaan ;(
Aamun sarastaessa levottomuus hiukan helpotti, mutta emännän hermot olivat sen verran riekaleina huolesta, että tuttu pieneläinklinikka sai heti aamutuimaan potilaan hoidettavakseen. Kaikeksi onneksi päästtinkin heti hoitoon ja perusteelliseen sellaiseen. Mitään järisyttävää ei  kuitenkaan selän voimakkaan jumin lisäksi kuitenkaan löytynyt, joten ipana sai akupunktiota ja kotiin pahoinvointi- ja vatsasuojalääkettä ja neuvon syöttää hetken aikaa Leevin vatsaystävällistä ruokaa ja lopettaa antibioottikuuri, koska yskimistä ei vuorokaiteen enää ollu ilmennyt lainkaan.
No, tilanne vaikutti rauhottuneen ja koiruus oli väsynyt mutta rauhallinen kuten emäntänsäkin. Seruaava yö nukuttiin, mutta sitten taas alkoi tapahtua. Yskiminen akoi siis uusiksi perjantaina ja äityi todella pahaksi liman kakomiseksi lauantain vastaisena yönä. Ja taas vavlottiin. Aamuyöstä koiruus meni yskimisen lisäksi taas hyvin levottomaksi ja käytiin taas hissukseen kävelemässä. Nyt koiruus ei meinannut jaksaa kävellä kotiin ja kotona aloitti hervottoman tärinän. Tärinä sekun jatkui ja jatkui ja lopulta tajusin mitata uudelleen koiran lämmön (tämän olin siis jo alkuyöstä tehnyt). Nyt mittari näytti 39,6  kun aiemmin mittaus oli tuottanut tuloksen 38. Ja taas sitten häirittiin päivystävää. Päivystävältä saatiin neuvo antaa kipulääkettä ja tuoda päiväaikaan koiruus näytille keuhkojen kuuntelua varten.
No, kipulääke auttoi aikanaan ja koiruus rauhoittui, kaikeksi onneksi ;) Keuhkoista ei myöskään kuulunut kummempia rohinoita ja koiruuskin käyttäytyi rauhallisesti ja antoi lääkärin käsitellä itsensä erinomaisesti, Lääkäri katsoi kuitenkin parhaaksi määrätä toisen antibioottikuurin, voimakkaamman sellaisen, kuumeen ja uusiksi alkaneen köhinän takia. Näillä siis eteenpäin. Mutta tarina ei lopu vielä tähänkään vaan seuraavakin yö meni valvoessa tosin onneksi vain osittain..
Puolitaöin ipana taas herätti tullen istumaan liki kasvojanai jä jääden siihen tuijottamaan (näin se minut aina yöll herättää jos jokin on hätänä ja kyllähän siihen herää..) ja taas kömmitiin lämpimistä vällyistä toteamaan että koiruus venyttää taas voimakkaasti etupäätään. No ei kun pihalle kävlemään avoissa raksuttaen tieto siitä että kakat oli taas jääneet päivällä tekemättä. Edellisyönä eläinlääkäri kuitenkin oli todennut että ummetusta ei koiralla pitäisi olla, kun näistäkin oireita kerroin, mutta eipä tuo silti kakannutkaan.
Venyttely jatkui ulkona ja sisällä ja lopulta päätin ataa koiruudelle kipulääkkeen. Noin tunti täsä lähdettiin uudelleen ulos kävelemään ja kuinkas ollallaan kotvan kuluttua koiruus kakki ja pian tämän jälkeen tilanne ruhoittui ja pääsimme nukkumaan. Mutta sama toistui tismalleen samalla kaavalla seuraavana yönä. Eläinlääkäriin en kuitenkaan koiruutta enää lähteynyt arjenkaan aleettua kiikuttamaan koska söi hyvin ja oli muuten pirteä ja akuutti tutkimushan oli jo tehty eli mistään haimatulehdukseta taui vastaavasta, mihin oireet olisivat voineet viitata, ei ollut kysymys.
Seuraavana yönä, kun koiruus ei delleenkään päivällä kakkinut, käytin koiruuden reilusti kymmenen jälkeen illalla kävelylä ja yksinkertaisesti kävelimme ja kävelimme kunnes se kakka tuli, yöksi vielä antepsiini napaan ja jee, mehän nukuimme ;). Hiukan tuo jossain vaiheessa kipuili, tiedän sen siitä että nukkui poikittain päälläni, raskaasti hengittäen, mutta tuo yö jäi tältä osin viimeseksi valvotuksi, vaikka iltayöllisiä lenkkejä jatkoimme vielä useamman illan.
Nyt köhinät on lakanneet  ja suolistokin alkanut toimia normaalisti.
Monesti olen jälkeenpäin miettinyt, että laukaisiko tuo ensimmäinen yöllinen eläinlääkrikäynti, jonka jälkeen koiruus oli todella levoton, tuon pahemman yskän tai oliko koiruus yliherkkä annetuille lääkeaineille vai johtuiko kaikki vaan jostain suoliostotulehduksesta tai pienestä tukoksesta etc. Sitä kuitenkin tekee ratkaisunsa sen hetkisen tilanteen mukaan, mutta silti sitä ei osaa olla jossittelematta jälkeenpäin että tekikö oikeita päätöksiä. Mutta sen tunnustan, että tästä ei ole katsomaan kun koruus kärsiin vaan jotain on aina yritettävä... Ehkäpä sitä taas ollaan hiukan viisaapia jonkin asian suhteen, kunnes taas koittaa jotain uutta ja outoa...

Mutta pikkuhiljaa täällä siis on toivittu ja eilen ja tänään käytiin eka kertaa ihan oikeella lenkillä metsässä niin että nuo sai juoksennella vapaana, joskaan ei vielä pitkällä. Maanataina loppuu karantteeniaika ja päästään taas moikkaamaan koirakavaerita, (toivottavasti, sillä ipana oksensi aamutuimaan, vaikkakin vain mahanesteitä joten toivotaan että maha taas vaan hiukan oikkuilee..)

Metsästä ja pihalta on lumet kaikonnet, joten meillä taidettiin huilata juurin pahimmat kurakelit. Siinä missä muut koiruudet nauttivat lumen alta pajastuvista ihanista tuoksuista, meillä ratkottiin emännän toipilaille osatmaa aktivointilelua..

Ipanalle, ehkä hiukan yllättäen, tehävä ratkesi alta aikayksikön ja hoitaa tehtävän edeleen kolmikosta parhaiten eli ei mene kun heti kun namit on hävinneet. Se ei tokikaan heikennä toisen intoa touhuun, päinvastoin ;)

 Leevi yritti alkuun nostaa kanet pois ja yrittään edeleen aluksi ennen kun luovuttaa ja alkaa siirrellä kansia nenällään. No Leevihän on aina ollut tyypiltään sellainen, että yrittää ensin sitä helpointa reittiä ;)

 Laran toiminnassa taas näkyi neidin kärsimättömyys, namit olisi tietysi pitänyt löytyä laudan alta, kukan nyt jaksaa alkaa miettimään mitään muuta ratkaisua, jos ne ei ole heti tarjolla niin sitten olkoot eli jos tuota ei hiukan houtellut jäin namit pelilautaan kun eivät ekalla yrittämällä löytyneet. Saa niitä nameja helpommallakin, tuntuu Lara tuumaavan.

Rucalla ei sitten meinannut millään kestää hermot sitä, että tosilla namien löytäminen kesti, ipanan mielestä siis ihan liian kauan..

Pääsiäisnäyttely

Köhinän keskeltä kertomatta jääneet pääsiäisen näyttelykuulumiset. 

Tulos EH eli erittäin hyvä ;)

"Sopivan kokoinen, hyvä runkoinen & luustoinen maskuliini uros. Turhankin voimakas kallo. Suuret vaaleat silmät. Hyvät kulmaukset. Liikkuessa häntä kiertyy kaarelle. Osittain pohjavillassa. Varsin hyvät liikkeet. Hyvä luonne." - Soile Bister

 Eli ei ERI:ä tälläkään kertaa, mutta ei tämä osaa kovin pettynyt olla, kyseessä kuulemani mukaan kuitenkin hyvinkin tiukan linjan tuomari. Lisäksi tuo oli kehunyt ipanan korvia, niitä kun aina tressaan, mutta kummasti ne kehässä pysyvät paikallaan ;) Erittäin tyytyväinen ole koiruuden esiimtymiseen (ja toki esittäjään, kiitokset taas Iidalle ;) ). Ruca oli selkeästi hiukan väsynyt edellisten päivien aktiviteeteista, mutta liikkui ja käyttäytyi kehässä erinomiasiesti ;) Karvan tämä oli mielestään kyllä nyppinyt ajoissa, ehkä sitten liiankin ajoissa, kun vaati siistimistä. Mutta tähänkin asiaan nyt vinkit saatu, että ehkä siten ensikerran saataisiin sitä haettua karkeutta turkkiin.

Leevikin pääsi näyttelyihin ihan isoon kehään asti,  nimittäin pokkaamaan kaverikoirapalkintoa ;) Ahkerasti kaverikoirakäyntejä tehneitä koirakkoja palkittiin Imatran, Lappeenrrannan ja Joutsenon alueelta aikamoinen määrä.

Leevi on selkeästi sitä mieltä, että jotain olennaista puuttuu... herkkukassi, mihin se on piilotettu....

Diplomin ja mitalin lisäksi tosiaan saatiin kassillinen Pedigree herkkuja, mutta läntsyjen syötäväksihän ne menivät, Leeville toiki palkaksi omat itsetehdyt kana-riisi herkkunsa, jotka tosin läntsyjenkin mielestä taitavat voittaa kaupan makupalat mennen tullen ;)

Köh köh köhinää...

...kennelyskä tuli vieraisille ;( Lara aloitti rajun köhimisen vajaa viikko sitten tiistaina, heti kotiuduttuamme akupunktiosta. Ensin elättelin toivoa, että kyseessä ei yskä olisi, mutta koska täälläpäin yskä on ottanut vallan yhdestä jos toisesta koirasta, oli pakko taipua ajatukseen että tauti oli iskenyt meillekin ;(

Lara yski ja kakoi limaa niin rajusti lähes taukoamatta, että iltapäivällä päätin soittaa lääkärille, jossa aukupunktiota Laralle annettii ja saatiinkin typykälle antibiottikuuri, joka aloitettiin vielä samana iltana. Köhiminen, kakominen ja liman oksentelu jatkui aina aamuyölle asti eli valvoessahan se yö meni. Aamusta Lara köhähteli onneksi enää muutamaan otteeseen ja sen jälkeen köhinytkin vain silloin tällöin. Loppuviikosta oireet tuntivat olevan kokonaan ohi, mutta kylläpä viikonloppuna muutamat kunnon köhinät sai aikaiseksi, kun ei osannut rauhassa ottaa vastaan kotiin saapuvaa emäntää..

Ruca aloitti sitten köhimisen to-pe välisenä yönä. Silmät sirillään, rätti kourassa kävelin koiruuden perässä ympäri taloa isoja limaklönttejä siivoille. Päätin aamulla soittaa eläinlääkäriin ja kysyä samalla miten toimisin, jos Leevi sairastuisi viikonlopun aikana. Paikalla sattui olemaan Leeviä hoitanu lääkäri, jonka kanssa hoitaja hetken juteltuaan ilmotti, että voidaan hakea antibioottikuuri Rucalle ja varoiksi myös Leeville.Kaikeksi onneksi Leevi toistaiseksi pysynyt oireettomana. Varuiksi olen senkin kuitenkin pitänyt levossa.

Rucalla yskä on tullut puuskittain ja kumeampana kuin Laralla ja jatkuu valitettavasti vieläkin liman oksentelun ohella ;(. Joten vielä on useampi päivä huilia tiedossa. Hulipäivät alkvat kyllä jo näkyä. Jokseenkin taitaa tällä hetkellä olla eniten Leevi,  joka haluais rampata alituiseen pihalla ja haukkua pitää ihan tyhjästä. Ruca purkaa turhautumisensa aika kiltisti leluihin, toistaiseki, kai tuo köhä hiukan väsyttääkin. Lara taas viihtyisi jatkuvasti sylissä..Ruoka kyllä on maittanut potilaille ilman mitään nirsoiluja.

Vanhoja temppuja on jo hiottu yhtä jos toista, suraavaksi kai uusien opettelua, jotta saadaan aivojumppaa potilaille... ja emäntä saa yrittää raahautua yksin lenkille, vaatii muuten aikamoista tsemppausta. Siinä missä koirien kanssa lenkkeillessä tunnin lenkki menee siivillä, yksin liikkuessa puolituntiakin on puoli ikuisuutta...

 Hupsis, kuis näin, kyllä se aamulla vielä kantoi...;)

Ihana kevät ;)

Maaliskuu vaihtui huhtikuuksi mitä upeimmassa kevätsäässä. Aurinkoisten pakkasaamujen hankikeleistä on saanut herkutella yhtenä, jos toisena aamuna.

Pääsäiäisenä pistäydyttiin mökillä päiväretkellä ja Leevin mittaili isännän kanssa jäänpaksuutta eli kalasteli jääpalasia suuhunsa ;)

Ipana häiritsi hommaa parhaansa mukaan..

Laraa ei poikien touhut jaksanut kiinostaa.

Aksaamisen makuunkin ollaan päästy nyt varsin mukavasti ja ipanikin on kestänyt kunnossa. Naapuriseuran hallissa ollaan käyty pikkuporukalla treenailemassa ja lauantaina päästiin yllättäen tuuraamaan kaveria Valkealaan Rannikon Timon treeneihin. Hienosti ipana jaksoin miljoonat toistot hermostumatta, kun emäntä yritti ja yirtti vääntää oikeita liikeratoja varsin huonolla menestyksellä...;) No, kovasti saatiin toivomiani neuvoja kaarrosten pienentämiseen ja kivaa oli, kivassa porukassa, vaikka epätoivo meinasikin välillä iskeä. Nyt odotellaan sitten, että oman seuran kenttä sulaisi ja jos vaikka toistamiseen vielä Rannikon treeneihin päästäisiin ;)

Pikkumiehen vuoro sairastaa..

Meillä ei eläinlääkärikäynneistä tule nyt lopua ollenkaan ;( Vuorossa siis pikkumies ja akupunktio.

Ruca alkoi tuossa muutama viikko sitten viikonlopun aikana ulahdella omituisesti ilman näkyvää. Saattoi ulahtaa jos joutui Laran täytäisemäksi, jokun rapsuttaessa tai lopulta jopa syödessään. Mitään varsinasita kipukohtaa ei kuitenkaan löytynyt, vaikka kuinka koiruutta läpikäytiin useamman ihmisen voimin. Kipu paikanneettiin kuitenkin pään/kaulan alueelle joten syyniin joutuivat tietysti suu ja korvatkin. Mitään ei kotikonstein kuitenkaan löytynyt. Niinpä ipana sai kipulääkeen ja joutui huilaamaan, kun hengenhätää ei kuitenkaan näyttänyt olevan. Tilanne helpotti huomattavasti parissa päivässä, mutta koska koiruus oli kovin vaisun oloinen eikä mm. alkanut leikkiä ollenkaan tai alkoi mutta lopetti välittömästi, pääti kiikuttaa ipanan Laraakin hoitaneet eläinlääkärin käsittelyyn.

Ipana oli kyllä käsittelyn tarpellisuudesta vähintäänkin eri mieltä ja yritti kovasti kiivetä olkapäilleni karkuun ;)

Päästiinhän sitä sitten lopulta asiaan ja aika lailla jumissahan tuo koiruus oli ;( Missä sitten on itsensä satuttanut siitä en voi olla varma, mutta mahdollisesti juostessaan hiukan isomman koirakaverin kanssa hangessa, ainakin ajoitus täsmäisi tai sitten jotai on tapahtunut aiemmin ja kipu äitynyt pikkuhiljaa.

Jokatapauksessa hoidon jälkeisenä aamuna ipana oli kuin toinen koiruus konsanaan, iloinen pikkukoira oli palannut taloon. Eli oli kipuilun syynä sitten mikä tahaansa niin tuo akupunktio siihen auttoi ;)

Leikki on taas alkanut maistua pikkumiehelle ja lelujen päällä piehtarointi on taas hauskinta huvia ;) Aksailut saavat viellä kuitenkin hetken odottaa ja jäipä vuoden ekat agikisatkin sitten kisaamatta. Mutta päästiinpä oivasti kisatunnelmaan kuitenkin, mukavien viikonloppuvieraiden myötä. Harri, Virpi, Gromit ja Ransu ilahduittivat meitä visiitillään ja Harri kävikin sitten sunnuntaina nappaamassa Gromitin kanssa nollavoiton maksi ykkösten agiradalta. Olipa huippua olla huippujen kannustusjoukoissa ;)

Kelit meitä kuitenkin ovat suosineet. Nää on niitä kelejä joiden soisi jatkuvan ja jatkuvan...Aamulenkit tuolla hohtavilla hangilla, kaikessa rauhassa luonnan kauneudesta nautiskellen tai hämärtyvän talvisen metsän lumous saa kummasti murheet ja huolet hetkeksi kaikkoamaan taivaan tuuliin.

Täällä meilläpäin on tänäkin talvena mennyt loistavat polut ja kelkkareitit pitkin metsiä. Niitä on ollut hyvä käydä tallaamassa toipilaskoirenkin kanssa. Emäntä vaan on saanut välillä hakea hikilenkkiä itselleen ihan hiihtoladulta... 

Kun sohvakoirasta tuli lattiakoira...

... oli aika kiikuttaa karvaturri lääkäriin, eikä tuo tulos hirmuisesti yllättänyt, vaikka kaikkea muuta sitä toivoikin.

Samaan aikaan kun Leevi kesällä sairastui elo-heinäkuun vaihteessa, niukautti Lara niskansa juostessaan monttuun lennättäessään pikkumiestä. Tuolloin sai laserakupunktiota (mikä lie oikea nimitys..) muutaman hoidon verran ja liikkuminen palautui nomraaliksi eikä koiruudella näyttänyt olevan mitään ongelmaa. Syyskuussa kisattiin vileä muutamat kisat eikä rimat lentäneet mistään muusta kuin ohjausvirheitä ja liikkuminen oli muutekin sujuvaa. Mutta näinhän se on, että ei koira valita ennen kun on pakko, varisinkaan tuollainen sähikäinen ja riekkuja kun Larakin joka on aina painanut täysillä, mitään säästelemättä. 

Jossain vaiheessa loppusyksyä siis kuitenkin aloin kiinnittämään huomiota siihen, että Lara alkoi arpomaan sohvalle hyppäämistä ja viihtymään normaalia enmmän lattiatasossa. Ensin toki ajattelin kyseessä olevan pelkän lihasjumin, mutta hännän asento lenkillä ja ravin katoaminen ei luvannut hyvää, joten lääkärireissu oli joulukuun alussa edessä.

Viimeksi typykän kuvattiin kolmisen vuotta sitten, silloin kaikki oli kunnossa. Nyt sitten ei. Lonkat, polvet, lantio ok, mutta rintarangan loppuosasta- lannerangasta muutama nikamaväli oli kaventunut ja niistä löytyi spondyloosimuunnoksia. Tässäpä siis ilmeinen syy liikkumisvaikeuksiin.

Typykkä sai kultahoitoa ja akupunktiota ja on tuon jälkeen myös käynyt uudemman kerran akupuntiossa ja kerran fyssarilla. Toistaiseksi apua liikkumiseen ei ole löytynyt, mutta löytyykö sitä koskaan, sitä ei kai kukaan osaa varmaksi sanoa. Taudinkuvaanhan kuuluu pahin kipu ns. silloittumisvaiheessa, jonka jälkeen koiruus voin hyvinki olla täysi oireeton. Larallahan ei vielä noita soilloittumia ole, joten toivoa vaan voi, että parempaa vielä edessä olisi.

Kaikenkaikkiaan, jos liikkumista ei oteta huomioon, on typykkä on kuitenkin edelleen oma iloinen itsesä, riehuisi ja riekkuisi lähes entiseen malliin jos saisi (tyhmä emäntä yrittä kovasti toisen menoa rauhoittaa). Toki lenkillä meno on hidastunut tai sanotaanko, että väsähtää nopeammin ja varsinkin metsän puolella, vaikkakin tallatuille poluilla liikutaan, tuppaa tuo jäämään jalkohin hipsuttamaan. Muutoin ei siis vaikuta mitenkään kivuliaalta eikä kipulääkekuuri tuonut muutosta suuntaan eikä toiseen, vaikka tokihan tuolla selkeästi lihaksissakin jumeja on.

Mitä kaikkea tulevaisuus taas tuo tulleessaan, sitähän ei teidä, mutta Laran osalta ainakin fyssarikeikkoja, heirontaa ja kaikkea mahdollista millä koriuus saataisiin psymään kivuttomana. Agility saadaan unohtaa pientä puuhastelua lukuunottamatta, mutta ei tuon typykän pää pelkkä kainalossa köllöttelyä kestä eli aktiviteetit on nyt sitten keksittävä muista puuhista.

Mutta tokihan se sydäntä raastaa, kun tietää miten tuo on aina agilityä rakastanut ja miten ihana sen kanssa lajia on ollut harrastaa. Vaikka kisoihin ei enää tänä vuonna tarkoitus ollut tähdätäkkään, olin kuvitellut meidän vielä treenailevan omaksi iloksemme vuoden tai kaksi. Mutta nyt mennään näillä ja koitetaan nauttia kaikesta muusta.

 

Vilkaisu menneeseen, katse tulevaisuuteen

Tammikuu on sitten eletty. Siinä missä suuri osa muuta Suomea on kärvistelly kunnon paukkupakkasissa on täällä saatu nauttia aivan uskomattoman upeista talvikeleistä. Upea auringonpaiste, reilu kymmenen astetta pakkasta ja maisema kuin postikortista. Moni muukin on meidän lisäksi nauttinut upeista ulkoilukeleistä, siihen malliin metsässä risteilee tiiviiksi tallattuja polkuja, suksien jälkiä, lumikenkäilijän reittejä yms. Mutta mikä onkaan hienompaa kuin vaellella pitkin lumista metsää ja katsella kun auringon säteet kimaltavat lumisten puiden latvoissa. Aikaa vaan sais olla rutkasti enemmän ;)

Aksatreenejäkin pakkasen takia on jäänyt väliin tasan yhdet, joten touhua on riittänyt mukavasti. Tavotteita ei sen kummempia tälle vuodelle aseteta. Ruca on mitä mahtavin pieni agikoira eikä tämä tahdo omalla kisajännityksellään pilata tuota ihanaa fiilistä mikä ipanan kanssa treenatessa tulee. Toki kisataan, mutta silloin kun siltä tuntuu ja paineita ei oteta. Nykypäivän ykkösten radatkin on tälle jo niin työtä ja tuskaa, että kauhistuttaakin ajatus ylemmistä luokista, niin on vielä monessa asiassa hiomista (ja siis nimeomaan hiomista ohjaaja tekemisissä...;o )

Laran kisaura loppui sitten viime syksynä käytyihin piirinmestaruuskisoihin (joissa muuten typykkä sijoittui 7., viimeiseksi kummaltakin radalta tuloksen tehneeksi. Itse tuloksellahan ei voi kehua, mutta eihän tuo huono sijoitus mestaruuskisoissa ole ;O ) tai ainakin siltä nyt näyttää. Ennen joulua käytin Laran kuvauttavana ja spondyloosihan sieltä selästä löytyi ;( Mutta tämä aihe ansaitkoon oman päivityksensä myöhemmin.

Viime vuoden elokuusta lähtein tuntui siltä, että eläinlääkärillä viihdyttiin enemmän kuin omassa olohuoneessa ;(  Vieläkin tulee niin monesti mietittyä, että mistä tuo Leevin sairaus johtui, miksi en tajunnut sitä aimemmin ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Onneksi tuo punaturkki on kuitenkin ollut nyt todella reipas ja hyvinvoiva. Vaikka tiukalla erikoisruokavaliolla edelleen mennään ei se tunnu toista haittaavan, ruoka maittaa paremmin kuin hyvin ;) On upeaa katsella miten toinen nauttii tavesta, ehkä jopa enemmän kuin aikoihin, sellasita vauhtia tuo meidän vanhus painaa pitkin lumisia polkuna menemään ;)
Se mihin suuntaan Laran selkävaivat ovat mennäkäseen, sitä on vaikea ennustaa, mutta kaikkemme teemme että typykkä kunnossa pysyisi. Toivomme siis parempaa vuotta 2012.

Suru-uutisia mahtuu kuitenkin jo tämänkin vuoden alkuun, kahden karvanaaman siirryttyä onnettomuuden seurauksena vihreämmille metästysmaille. Surullistakin surullisempi tapahtuma palaa mieleen yhä uudelleen ja uudellee ja saa kyynel silmäkulmassa halaamaan omia karvaturrejaan. Elämä on.