torstai 24. syyskuuta 2015

Ruca päänäyttelyssä ja piirinmestiksissä

Ruca nappasi syyskuussa piirinmesteruuskisoista 5. sijan tuloksilla 5 (agilityrata) ja 0 (hyppyrata). Emäntä on erittäin tyytyväinen tähän sijoitukseen, sillä treenien määrä oli kesällä hyvin vähäinen ja kisakokemuskin jäi muutmaan möllikisaan. Niillä ei paljon kontaktejakaan vahvistettu, siksipä piirinmestisviikonloppuna la agiradalla tehty nolla hyvin kontaktein antoin hyvän mielen lähteä sunnuntaina pm-radoille.Valitettavasti agiradalla ohjaajan hermo ei kestänyt ihan loppuun asti ja puomin kontakti loikattiin. No hypärille lähdettiinkin sitten niin rennolla meiningillä, että siellä meni kaikki aikalailla nappiin, palojon parempaan ei ohjaaja olisi siihen hätään pystynyt. Hyvä mieli jäi siis näistä Rucan toisista pm-kisoista ja sijakin yhtä ylempi kuin edellisenä vuonna.

Maalissa- kuva Sari Suonio

Rölli reippaana kannustusjoukoissa - kuva Sari Suonio
 -kuva Mirkka Kalmari

 -kuva Mirkka Kalmari

Päänäyttelyssäkin pyörähdettiin heinäkuussa, uusi kokemus meille, mieli aikalailla kyllä sekaisin Laran lähdön jäljiltä ja tilanne näkyi myös Rucan käytöksessä, oli aika lailla räyhät herkässä. Arvostelu kuitekin ERI eli erinomainen.
Ländereitä oli paiklla yhteensä 33 ja aikamoinen lita ihmisiä. Mukava tapahtuman kaikenkaikkiaan ja ilmatkin suosi sateisena kesänä.

Kuvat Minna Hanski.




Rölli tietysti tursitina opettelemassa tavoille.

Ei kommentteja: