Kolmen koplan kesäkuulumiset

Kesä, mikä kesä? Muutamiin viime kesiin verrattuna, tämä kesä on todellakin ollut enemmän kevään ja syksyn sekoitusta. Ei sillä, että koiraperheeseen viikkotolkulla kestäviä helteitäkäkään kaivattaisi, mutta ei päivätolkulla jaktkunut sadekaan taida ihan sitä olla mitä kesältä odottaa. No, ehkäpä saamme kuivan kuulaan syksyn ;)
Mutta on se aurinko toki pilkottanut tänäkin kesänä;

Kolmen koplan kesä onkin ollut varsin kiireinen, tärkeässä tehtävässä isännän ja tämän ystävän ravintolaprojektin tiimoilta, sillä tokihan rakennustyömaalle viralliset valjojat on tarvittu;

Mutta kaikessa kiireessä on kaikeksi onneksi ehditty myös hiukan mökeilemmään ja jopa pistäytymään länderileirillä tapaamassa ihania karvanaamoja mukavine omistajineen.

Rucan kanssa on ihan kivasti päästy aksaamaan useammankin ulkopuolisen koutsin opissa ja varmaan jotain opittukin. Kuhan vaan saisi ne opit pysymäänkin tuolla pääkopassa, eikä niin, että sitten omissa treeneissä miettii päänsä puhki että kyllähän tämäkiin neuvottiin, mutta miten ihmeessä se nyt menikään ;) Muutamissa kisoissakin ollaan käyty tai tarkalleen ottaen kolmissa ja tulihan se viimeinen nousunollakin Joensuussa, savusanassa lekottelun ohessa haettuna ;) Syksyn kisat aloitellaan sitten medi- kakkosissa. Ihan ongelmitta ei kuitenkaan kisailusta olla selvitty, mutta ehkäpä jaksan jossain vaiheessa naputella tästä ihan oman stoorinsa. (Kuva Miira Ikonen)

Leevi-herran sairastumisesta on mennyt vuosi umpeen ja toinen mennä porskuttaa vanhaan malliin ellei jopa hiukan vauhdikkaammin ;) Sateisesta kesästä johtuen uinti ei ole Leeville ihan samaan tapaan maittanut kuin aiemmpina hellekesinä, mutta mökillä sentään vanhuskin intoutuu vesileikkeihin, kunhan vaan sattuu löytymään tarpeeksi suuri karahka;

Laran kunto ei valitettavasti ole saanut käännettä parempaan, pikemminkin päinvastoin. Kesän aikana on uitu, käyty fyssarilla, kokeiltu uudet kipulääkekuurit ja nyt taas meneillään uusi akupunktiohoitojakso, mutta toistaiseksi ei muutosta parempaan ole tapahtunut, vaan peräpää elää ihan omaa elämäänsa. Toisinaan on parempia päivä toisinaan hunonmpia, mutta mieli tuolla on kuitenkin ihan yhtä virkeä kuin ennenkin, enkä ainakaan itse jatkuvasta tarkkailusta huolimatta ole huomannut, että toinen olisi kovin kivulias. Myöskään mitään hermosärkyihin viittaavaa en ole huomannut, ei levottomuutta, jäsenten pureskelua tms.
Alkukesästä pidettiin fysioterapeutin ohjeiden mukaan pitempi jakso jossa rajoitettiin kaikki ylimääräinen riehuminen ja pomppiminen ja vain jumpattiin ja uitiin. Mutta koska tämäkään ei muutosta tuonut, olen antanut tuon riekkua mielensä mukaan ja mökillä harrastaa lempipuuhaansa eli jahdata rantaan tunkevia sorsia (uimaanhan tuo ei tokikaan perään lähde vaikka muutoin kovat kyydit antaakin;) ):

Toki ipana on touhussa kovasti ollut apuna, mutta selkeästi vaatii tähänkin touhuun Laran johtajuuden...

Mutta näillä eväillä nyt toistaiseksi mennään. Elämä on kuitenkin niin ehkä, että yritämme nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä ja vain hiljaa mielessämme toivomme, että niitä on vielä rutkasti lisää.