Eli loman vietossa Levitunturin maisemissa. Poroja todellakin nähtiin. Samaiset yksilöt viettivät aikaa useita päiviä lähes tarkalleen samassa paikassa, eivätkä olleet moksiskaan ohikulkevista autoista tai pällistelevistä ihmisitä koirineen. Leevi pääsi ihan oikeasti porojahtiin metsälenkillä, kun eräs uljas sarvipää otti suunnan suoraan porukan perässä tallaavaa Leeviä kohti. Tolleriherra oli tapansa mukaan niin omissa maailmoissaan, että huomasi poron vasta kun se oli ihan lähellä. Tää oli jo varma, että se rysäyttää suoraan tolluskan yli.... No, huomasihan tuo lopulta poron ja häntä pystyssä syöksähti antamaan porolle kyytiä, ehkä n. 10 metrin verran jonka jälkeen tyytyi nuuskuttelemaan mielenkiintoisia jäkiä...;) Läntsykäiset ja matkaseuralaistemme saksanseisoja Jörö kyllä olisivat taineet antaa kyytiä vähän pitemmänkin matkaa, jos olisivat saaneet... 
Levillä oli mitä loistavimmat ulkoilukelit ja kylläpä me ulkolitiinkin. Heti ensimmäisenä aamun auringossa vietettiin kolme tuntia suksilla kera koirien. Toki eväät oli repussa, kuinkas muuten ;) Levillä on peräti 12 kilometriä talvikävelyreittejä, mutta nuo olivat valitettavasti siinä kunnossa, että eivät enää kantaneet. Mutta hyvät pyörätiet, kelkkareitit ja koirahiihtolatu tarjosivat mitä mainioimmat olosuhteet koirien kanssa ulkoiluun. Ja pakko tunnustaa, että viikon lopussa jalat olivat enemmän kuin puhki...;) Mökissä olikin iltaisin hyvin hiljaista porukkaa.
Isänäväki ehti ottamaan tuntumaa vauhdin hurmaan myös laskettelurinteessä ja Hullun Poron areenalla musiikin tahdissa. Mutta ehdottmasti huimimman, vauhdikkaimman ja riemua nostattavimman kyydin tämä sai, kun pikkumies valjastettiin suksien eteen... En olisi ikuna uskonut millä voimalla ja vauhdilla tuo pieni ländenpoika mennä viipotti Mikkoa vetävän Jörön perässä. Ei mainannut mammalla vauhissa kantti kestää ja alamäissä olikin pakko laittaa jarrut päälle. Voi tuota vauhdin riuemua... ;) Se meni nyt kunnon vetovaljaat osotoon ja ensivuonna kunnon reeni päälle...
Retki oli mitä loistavin ja mökkkin mitä mahtavin, loistavine oleskelutiloineen ja ihaninen sisustuksineen. Kyllä kelpasi neljän karvaturrin kanssa asustaa. Toinen viikkoo olisi mennyt kevyesti, mutta kyllä koiruudet silti taisivat olla varsin tyytyväisiä kotiin päästyään, varsinkin pikkuneiti...;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti