Treeneissä on ehditty käydä enemmän ja vähemmän. Seuramme toko treenit pyörähtivät taas käyntiin ja heti alkajaisiksi aloitettiinkin naksutin- teemalla. Tuon pikkumiehen koulutuksessa olenkin jo aikaisemminkin naksutinta käyttänyt ja nyt saatiin kyllä touhuun erittäin hyvää lisäpotkua. Nytkin kotiläksynä on käännösten harjoittelu naksun kanssa, jotka sitten myöhemmin siirretään tietysti esteille. Täältä tullaan agility, ehkäpä meillä sittenkin on tulevaisuus.. ;)
Ollaan muutamaan kertaan itse agilityäkin ehditty treenaamaan, koko poppoon kera. Pikkumies yllätti minut totaalisesti viime viikolla, kun Iidan vaatimana yritin useamman esteen sarjaa (putki+ hyppyjä). Tytöt halusivat nähdä miten pikkumies oli edistynyt, kun eivät olleet aikoihin nähneet. Itse oli, että eihän me nyt vielä tuollaista osata, mutta kokeillaan nyt. Olinkin totaalisesti puulla päähän lyöty, kun pikkumies kääntyi ja hyppäsi etc. kuin vanha tekijä. Pikku treenit eivät sitten ihan hukkaan ole menneetkään, joskaan tokikaan ei liikaa innostuta, saattoihan se olla vahinko vaan, ihan matillisesti tästä jatketaan. Mutta hyvältähän se silti tuntui ;)
Pikkuneidin kanssa ollaan ehditty käymään parit kisatkin, joissa nyt ei paljon hurraamista kyllä ole. Toki positiivisiakin asioita löytyy. Rimat on kestäneet todella hyvin ylhäällä, ne pari mitkä Kouvolan kisoissa tippui, oli täysin puhtaasti ohjaus mokia, Imatran maneesikisoissa pehmeästä pohjasta huolimatta rimat pysyi kannattimissaan. Pikkuneiti on myöskin ollut aivan mahtava, antanut paljon anteeksi ja ollut enemmän kuin hyvin kuullolla. Korjaillut meikäläisen virheitä ;) Kontakti virheitä ei ole tullut, mutta suurin osa kontakteista on silti ollut varsin kehnoja, lukuun ottamatta viimeistä a:n kontaktia Kouvolassa. Se oli ihan superi. Jäin paljon jälkeen ja silti pimu juoksi kontaktin alas asti. Mene ja tiedä vaikuttiko tuohon se, että oli vienyt typykän puomille todella huonosti (tästä soimasinkin itseäni todella kovin radan jälkeen), tuli vinosti ja totta kai kovassa vauhdissa tassut luisti ja tipahti. Eihän tuolle kuinkaan käynyt, oli salamana ylhäällä ja komentamassa minua, että älä nyt pöljä jää siihen seiso, mennään jo. Mutta kyllä se vaan aina säikäyttää ;( Alastulokontaktilla malttoikin kyllä sitten pysähtyä.
Mutta siis, tuloksina viidestä startista on kolme kymppiä ja kaksi hyllyä. Kumpikin hyllyn rata oli varsin kehnoja. Nuo kympin radat periaatteessa ihan hyviä, nollat tosi lähellä, mutta ne pienet lipsahdukset ja onnettomat ohjaukset... Mutta ei me lannistuta, ens keralla osataan taas jotain paremmin ja ehkäpä vielä joskus onnistun ohjaamaan tuo pikkuneidin täydelliseen suoritukseen. Toivossa on hyvä elää ;)
Rakas tolleriherramme taas on potenut korvatulehdusta. Muutoin herra kyllä on ollut todella pirteä, ei jälkeäkään jalkakivusta. No, joka tapauksessa maanantaina kun mennään korvakontrolliin, katsotaan myös jalka, koska ei edelleenkään suostu autoon yms. hyppäämään. Jos mitään ei löydy, niin voi vain todeta, että on koskenut niin paljon, että jäänyt mieleen kummittelemaan. Haluan kuitenkin pelata varman päälle ja jos jalka puhtaat paperit saa, niin mikäs estäisi herran kanssa tänä vuonna vielä yhtä tai kahta starttia agilityssä ottamasta. Ja maksi hyppyjähän en uskalla hypyttää, jos en tiedä että jalka on varmasti kunnossa. Niinhän sen jotenkin olin ajatellut, että ensi vuonna kun pikkumies mahdollisesti aloittaa, niin tolleriherra saa oikeasti jäädä eläkkeelle. Maxihypyistä siis, ei tokikaan muuten, harrastusta jatketaan kyllä ihan entiseen malliin, niin kauan kun intoa riittää ja paikat kestää, , mutta matalilla esteillä siis ;)
Tänään sitten oltiinkin iltalenkillä ison koiralauman kera. Mukana oli hoffit Ida ja Emmy, kultsuherra Roni sekä labbis Mano omistajineen. Olipa mukana metsässä rämpimässä yksi koiratonkin ihminen ihan vaan seuran vuoksi ;) Mano on Rucaa pari kuukautta nuorempi ja viime näkemältä pojasta on kasvanut oikein upean näköinen nuorukainen. Hyvin nuo pikkumiehen kanssa juttuun tulivat, vain kerran tuli hiukan kinaa kepistä, jonka Rulli oli Manolta aiemmin varastanut ja Mano olisi sen tietysti takasin huolinut. Metsässä, kun ei tietenkään ollut taas kuin se yksi ainoa keppi… Emmyä Ruca kävi härnäämässä ja lipsuttelemassa suupielistä heti, jos huomasi toisen olevan hihnan päässä kiinni. Liekkö niin tuntunut turvallisemmalta… ;)
Oli niin mukavaa ja ilma upea, että reilu parituntinen hujahti aivan vilauksessa. Kiitos vaan paljon Aijalle, Miialle ja Kisselle mukavasta lenkkiseurasta. Harmi vaan että kameraa ei ollut mukana, olis kivoja otoksia saanut, ainakin kangasvuokoista ;)
Kuvassa Mano ja Ruca viime lokakuussa.
Viikonloppuna päästäänkin nuuskuttelemaan pennun sulotuoksua, kun vanhemmilleni saapuu piskuinen ihana cairnterrieri tyttö. Mistäs sitä tietää, jos vaikka tulevaisuudessa pääsisin kokeilemaan agilityä mini-koiran ohjaksissa…. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti