Virallinen esittely lienee paikallaan.
Olen Maisa, "työnimeltäni" MiniMaija, kennelnimeltäni Gennabell Tuppence Teapot. Ja mikä huomioinarvoista olen virallisesti ton nykysen "isoveikan" Röllin serkku, eli mun äiti on sen äidin sisko, KF Flammenblume.
Emäntä sanoo, että minä olen sellainen hetkellinen päähän pisto, hullu ajatusleikki, joka kävi toteen ennen kuin huomasivatkaan. Ei näin kuulemma koiraa oteta, näkemättä kasvatajaa, saatikka tuntematta vanhempia, pyyhkästä yks kaks satojen kilometrien päähän hakemaan pentu hotellin aulasta, ei, ei koskaan näin. Mutta ei minua lähedettykään hakemaan kotiin, vaan väliaikaseen hoitopaikkaan.
Emäntä oli sanonut kuulemma äidilleen, että tässä ois nyt pentu, keväällä se jäi saamatta, nyt ois yks ihanuus kotia vailla. Maija oli sanonut. että ihana on, mutta että tuli nyt vähän liian äkkiä.
No noi isäntä (joka ei kauaa näitä asioita mieti) ja emäntä päätti kuitenkin auttaa kasvattajaa ja ottaa yhden pennuista pyörimästä jaloista, olihan jo viiden vielä silloin kasvattajani luona luuraavan sisarukseni kanssa ehtinyt täyttää 12 viikkoa, lupauksena siis auttaa etsimään se hyvä koti.
Miksikö emäntä ei sitten ihan itse minua halunnut pitää. No, kaksi hormooinihyrrää urosta, joista toinen vasta ihan juniori, on kuulemma ihan tarpeeksi. Ihanan tuoksuinen tyttö siihen pyörimään saisi maailman ihan sekaisin, vaikka tuolla emännällä ihan hirmuinen tyttöländerin kaipuu on ollutkin.
No, kun emäntä näki minut eka kerran siellä hotellin käytävällä, sen eka ajatus oli ollut, että voihan kauhistus mikä hörökorvainen pikku rääpäle ja ihan noin blondikin vielä.... voitteko ajatella, että tollasia minusta ajatteli, no ihan sama... mä tassuttelin sen luo,väläytin pienen sievän läderihymyn, kiipesin syliin pusuttelemaan ja jätin heti pienen tassunjälen sen sydämeen.
Isäntä kyllä tykkäs musta heti, sanoi että oon maailman suloisin pikku pentu, että hän ei anna mua mihinkään :D :D
No, kun me reissuta kotiuduttiin, laitto toi emäntä äidilleen viestiä, että täällä ois yks tyyppi, joka haluais tavata teidät, ne kun ei tienneet, että olin yöllä saapunut pohjoisen perukoilta kaakkois- suomeen. Vähän epäilevästi ne tuli, mut kyl niiden sydämet suli, kun mä oli ihan, että pusi pusi :)
Reilu viikko siinä vierähti, kun vakuutin tän porukan (isäntä tosin ei kuulemma ois musta enää luopunu vaikka noi muut vielä epäröi). Kuulemma mulla on uskomattoman avoin luonne, suhtaudun kaikkiin ihmisiin, niin pieniin kuin isoihin, miehiin kun naisiin, todella iloisesti ja luottavaisesti. Lisäksi parin päivän hiljaiselon jälkeen musta on kuoriutunu tempperamenttinen ja itsevarma länderineito. Pojille mä oon tehny selväks, kuka on kuka, mut kyllä meillä on Röllin kanssa nyt tosi kivaa, kun tutustuttiin kunnolla, matot on rullalla kun me vähän leikitään, ulkonakin painelen jo täyttä häkää poikien perässä pitkin metsää.
Oon siis kuulemma ihan hurjan valloittava persoona. Mitä musta tulee, sen aika näyttää, mutta oon mä jo nyt tuonu niin paljo iloa ja elämää näiden ihmisten elämään, että joskus ne toeuteut päähänpistot ei ole hullumpia ollenkaan.
Mutta mun pääasiallinen elämäntehtävä on siis ilahduttaa pienellä persoonallani tuon emännän vanhempien elämää ja täyttää siellä olevaa koiran kokoista aukkoa. Emännän tehtävä on kasvattaa musta kunnon koirakansalainen ja pääsen kuulemma sitten harrastamaan myös agilityä ja ehkä jotain muutakin. Ja tietty mä oon Röllin tärkee leikkikaveri, sillä kun virtaa riittää ylen määrin. Mä oon siis sellanen yhteisomistukoira. Noi uskoo, että just luonteeni takia sovellun sellaseks tosi hyvin, oon jo nyt ollu siellä toisessakin kodissa aika paljon, enkä oo yhtään itkeny emännän perään, vaan oon kotiutunu sinnekin tosi hyvin.
Mut sellanen mä siis oon, pieni valopilkku pimeässä :)
