torstai 16. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen viettoa mökkeillen ja näytellen

Pääsiäisnäyttely Lapeenrannassa 12.4.2009, tuomarina Leni Finne.
Pikkumiehen ensimmäinen virallinen näytelmä on nyt siis käyty. Itse tuloksilla emme pääse hehkuttamaan, mutta sillä kyllä, miten hienosti pikkumies esiintyi handlerinsa ohjastamana. Suuret kiitokset hienosta esittämisestä Iidalle ;) Pikkumies itse kertoi eilen oman painavan mielipiteensä näyttelytuomarin arviosta. Yllätin herran nimittäin silppuamasta näyttelyarvostelua keskellä olohuoneen mattoa ;) Olin varannut sen pöydälle koneen viereen valmiiksi kaikelle kansalle julkaistavaksi, mutta ajatus ei mitä ilmeisemmin itse arvosteltavaa miellyttänyt. No, sen verran ajoissa ehdin hätiin, että tässä se kuitenkin tulee:

Riittävät mittasuhteet, sopiva luusto, aavistuksen lyhyt kuono-osa, lähes tasainen kallo, hiukan epävarmat korvat, köyristää hieman selkäänsä. Niukka eturinta, melko pysty ja lyhyt olkavarsi, ikään riittävä rintakehä, hyvät takakulmaukset, ruskea voittoinen väri, oikea karvanlaatu, hyvä askelpituus, vispaa hieman edestä.

Lisäksi tuomari oli kommentoinut suullisesti, että häntä ärsyttävät pyöreät silmät…
Tällä irtosi siis sininen nauha, ei punainen eikä vaaleanpunainen, mikä meille tietysti eittämättä olisi oikeasti kuulunut. Meidän pikkumieshän on kuitenkin täydellinen, totta kai, meidän mielestä ;)

No, vaikka menestys jäi tällä kertaa niukaksi, oli enemmän kuin mukava nähdä Rucan sisarukset Rasse, Raisu ja Ana omistajineen. Piskuinen Ana poikkesi joukosta aika lailla ja vetikin koko potin kotiin. Onnea vaan vielä Analle joukkoineen hienosta saavutuksesta. Rasse ja Raisu ovatkin sitten samaa kastia kuin Ruca, ne todella sisaruksiksi tunnistaa. Jokseenkin kasvoiltaan Rasse on hyvinkin erinäköinen kuin Ruca, kun taas Raisussa mielestäni kyllä näkyy samoja piirteitä meidän pikkumiehen kanssa. Varsin söpö likkahan tuo onkin. Yhtälailla nuo kaikkia ovat ihastuttavia niin ulkonäöltäänkin luonteeltaankin, oli tuomari sitten mitä mieltä tahansa ;) Annelle muuten vielä kiitokset Rucan viime hetken hännän siistimisestä ;)

Olihan tuolla näyttelyssä muutama muukin länderi omistajineen, mutta ei junnuluokassa (yhteensä taisi 8 länderiä olla paikalla). Ja on pakko tunnustaa, että näitä sisaruksia seuratessa ja touhua jännätessä jäi koko muu sakki huomiotta. Ihan hävettää näin jälkeenpäin, että ei tullut käytyä edes tervehtimässä näitä läderistejä joita en tuntenut. Ehkäpä ensi kerran (jos nyt sellaista tulee) olen jo sen verran kokeneempi, että osaan käyttäytyäkin…
Siinä häslätessä jäi kuvasaldokin varsin onnettomaksi, osittain kyllä johtuen myös valaistuksen kehnoudesta (taikka kehnosta kamerasta, ottajassahan ei tokikaan voi vikaa olla..). Samaan potrettiin sisarukset sentään saatiin.
Takana Raisu, edessä Ana, keskellä Ruca ja RasseRaisu söpösteleeRasse komeana

Näyttelyä edeltävä päivä vietettiinkin leppoisasti mökillä päiväretkellä. Luvatusta keväisesti porottavasta auringosta ei tosin näkynyt vilahdustakaan, mutta ei tuo ainakaan karvaturreja tuntunut haittaavan. Varsinkin herra tolleri ja pikkumies porhalsivat menemään niin että lumi pöllysi ja kepit lenteli ;).

Lartsu viihtyi nuuskuttelemassa ainokaisella auringon sulattamalla vihreällä läntillä.

Notskilla makkaraa kerjäämässä ;)



Loppuun vielä muutama kuva viimeviikon treffeiltä koirakamujen kanssa ;) Meillä alkaa kohta kenttäkin (taustalla kuvissa) olla treenattavassa kunnossa lumen paljoudetsa huolimatta. Kaikeksi onneksi kenttä sijaitsee aurinkoisella paikalla ja aurauksesat on huolehdittu ajoissa.
Kohta sitten mennä viiletetään rapa roiskuen reeneissä ;)





1 kommentti:

Ansku kirjoitti...

Ihania kuvia :) Fyra on ehkä eniten Rassen näköinen, taitaa muutenkin olla pentueen musta lammas ulkonäöllisesti :D

Tyhmä tuomari kun ei ymmärtänyt Rucan komeuden päälle, häntä korkealle vaan seuraavaan näytelmään! :)