Onnea Lara 11.v

Vielä on pilke kauniissa silmissäsi, vielä olet riemuissasi vastassa, kun kotioven avaan, vielä salaa pengot kassit ja takkien taskut herkkuja etsien ja vieläpä olet ensimmäisenä lenkille lähdössä. Pieni sisupussin, jota ei ihan helposti lannisteta. 

Jokseenkin tuntuu olo tyhjältä, kun miettii mitä kirjottaisi. Vielä vuosi sitten en uskonut tilanteen olevan se mikä se tänä päivänä on. Tuolloinhan diagnoosi oli vielä spondyloosi. Muutama viikko siten tehdyn geenitestin tulos taas antaa tiedot, että Lara ei kanna geeniä joka aiheuttaa riskin sairastua DM:n. No, diagnoosihan olikin epäilys. Lääkärin mukaan se ei kuitenkaan täysin sulje sairautta pois. Ja koska taudin kuva kuitenkin täsmää täysin, on todennäköistä, että Laran sairaus on DM tai jokin muu myelopatian muoto. Näillä on mentävä, muutakaan tietoa ei ole saatavilla, 

saatikka tutkimuksia tehtäväksi. 

Vielä kesän alussa mietin, että kun Lara lakkaa pomppimasta lenkillä tavoitellen käsiäni, alkaa tilanne olla huono. Nyt tässä tilanteessa on oltu muutama kuukausi. Laukalla mennään vielä välillä, mutta varsin holtitontahan se on. Sitkeä sissi tuo kuitenkin on ja ensimmäisenä ovella, kun lenkille lähtijöitä kysellään. Ja kyllähän me lenkillä vielä käydään jäniksenjälkiä nuuskuttamassa. Vasta viikonloppuna tallattiin reilu puolituntinen golfkentä pehmeällä nurmella ja sylikyyti kelpasi neitokaiselle vasta ihan loppumastkasta epätasaisessa ylämäessä.
Pari viikko sitten mökillä sorsat saivat kyytiä vielä entiseen malliin, menoa ei hiljentänyt edes se, että emäntä sai onkia tasapainonsa menettäneen neitokaisen pariin otteeseen järvestä, kun rantatöyräs olikin jo turhan jyrkkä ylösnousuun. Eli pää vie ja takajalat tulee mukana miten tulee, mutta toistaiseksi kuitenkin vielä omin jaloin mennää.
Yöt nukutaan rauhassa, ruoka maittaa ja aina ollaan valmiina touhuun kun touhuun eikä kipuja tunnu olevan.
Akupuktiossa käydään, mene ja tiedä onko tuolla vaikutusta taudin etenemiseen, mutta ainakin se aukoo etupään jumeja ja neitokainen on kuitenkin varsin riehakas aina hoitojen jälkeen ;) Muutoin sitten jumppaillaan ja hierotaan kotona.
Mutta näillä siis mennään ja toivotaan ihmettä, joka antaisi vielä aikaa lisää...;(

Toivoa vaan voi, että päiviä vielä ois...

Kesäkuvia

Kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua tänä kesänä, joten kesän kuvasaalis on varsin heikko, mutta muutama kesäinen muisto mökkireissuilta ja vähän muualtakin.

 Kesäkuun alussa, kesän ensimäisellä mökkireissulla, typykällä piisasi vauhtia vielä niin, että emäntää suorastaan hirvitti...;)

 Päiväkävelyllä Saimaan rannalla.

Intopiukeena pallon perässä ;)

Vielä on kesää jäljellä...

... mutta kummasti ne kesä-ja heinäkuu johonkin vain katosi. Lämmintä tänä kesänä on kuitenkin piisannut ihan riittämiin, joten viielämmät kelit ovat olleet suorastaan jopa tervetulleita ;)

Mihin se kesä sitten katosi:

Muutto uuteen kotiin sujui touko-kesäkuun vaihteessa ihan mukavasti. Uudessa paikassahan oltiin rampattu jo parin kuukauden ajan remonttia tekemässä tai ainakin valvomassa ja lenkkipolut olivat jo pitemmältäkin ajan osaittain tuttuja eli ihan vieraisiin maisemiin ei kolmen koplan tarvinnut siirtyä. Liekkö tuo sitten auttanut asiaa, mutta varsin hyvin nuo näyttäisivät kotiutuneen.

Viimeisenä muuttopäivänä oli mielenkiintoista seurata jokaisen koiran rektiota tapahtumaan.
Leevi ei ollut mitä ilmeisemmin aivan valmis jättämään vanhaa kotia, vaan vaihtoi makuupaikkaa sitä mukaa kun pedit hävisivät alta ja makaili lopulta tyhjällä lattialla, mutta ei toki hanttiin pistänyt lähdettäessä. Leeville kyseessä oli jo neljäs muutto. Hyvin tuo näyttää tänne sopeutuneen. Leeville kota on se must-juttu ja vielä ehkä suurempi ihanuus on se, että lenkille metsään pääsee suoraan pihasta. Eli varsin hyvätuulinen ja hyvin voiva vanhus uutta kotia asuttaa ;)

Lartsulaisen reaktio oli ehkä kaikkein huomaamattomin, kun piti kyllä huolen, että mamma ei hävä, mutta niinhän tuo pitää aina. Kovasti jännitin, että miten Lara tressaa uudessa paikassa oloa, mutta hyvin on pirteä pieni koiruus ollut eli mitään suurempaa stressireaktiota ei ole ollut nähtävissä. Nyt vasta hiljattain on liikkuminen käynyt selvästi holtittomammaksi, kun alku keäsän painoin mökilläkin vielä rapusia ylös alas sorsia jahdatessaan ja pomppi vielä varsin korkealle. Odotettavissahan se on ollut, mutta vaikutikko muutto asiaan nopeuttavasti vai ei, ei kai sitä voi koskaan oikeasti tietää (DM- koirille suositellaan mahd. stressitöntä elämää). Iloinen ja pirteä toinen on koko ajan ollut, joten ehkä turha pohtia näitä asioita liikaa. Yksi huomion arvoinen seikka Larassa on ollut se, että illalla hipsuttaa makuuhuoneeseen omaan koppaansa heti kun huomaa minun tekevän nukkumaan lähtöä, kun edellisessä kodissa tämä ei tullut kuuloonkaan, kun makuuhuone oli yläkerrassa...;) Yhdessä tasossa asuminen toki palvelee vanhuskoira paljolti muutenkin. Laralla muutto oli vasta elämänsä toinen.

Rucan reaktio muuttopäivänä oli selkeästi voimakkain. Pihalla aina hyvin pysynyt koiruus ei enää olisi pysynyt aidan sisäpuolella vaan hipsutti jatkuvasti makoilemaan ns. parkkipaikalle auotallin eteen. Lopulta hypähti avoimesta ovesta fiudeen ja käpertyi etupenkille nukkumaan eikä todellakaan hievahtanutkaan paikaltaan ennen auton starttaamista...eli ei ollut epäilystäkään siitä halusiko toinen mkaan vai ei ;)
Sopeutumisvaikeuksia ipanallakaan ei näyttäisi olleen, hvyin on ottanut niin pihan kuin lenkkipolutkin omikseen.. Terveenäkin toinen on pysynyt eli pissa-/eturauhastulehdus on pysynyt toistaiseksi kurissa.

Lämmin kesä on lenkkipolkuihin tuustumisen ohella saanut meidät tietysti tutustumaan myös paikallisiin rantamaisemiin...

Onnea Ruca 5.v ;)

Yhtälailla suoloinen hömppä tuo on edelleen, vaikka aikuinen kaiketi onkin. Varsinainen halinalle, josta kuitenkin löytyy se tiukkaakin tepperamentti jos niikseen tulee, eikä teitysti aina ihan oikeassa paikassa ;) Mutta siis niin maan manio koira koko pakkaus ettei paremmasta väliä ;)

 Tuleva kesä mullistaa pienen miehen elämää siihen malliin, että toisella on elämänsä ensimmäinen muutto edessä. Ei kovin kauas, mutta kuitenkin niin, että lenkkipolut vaihtuvat tyystiin.

Näitä baanoja ei valitettavasti ole tehty koirien juoksutukseen, mutta tokihan aina maisemia ihailemaan pääsee ;) Metsäisiä lenkkipolkuja löytyy kyllä onneksi ihan riittämiin ja mikä parasta uudelta pihalta pääsee suoraan metsää ja Saimaan rantakin on kävelymatkan päässä ;D

Viime päivityksen jälkeen, ipana söin kolmen viikon antibioottikuurin eli sitkeä virtsatulehdus ei ottanu talttuakseen, mutta nyt näyttäisi homma olevan jotakuinkin ok. Jatkuvaa tarkkailua tiedossa ja syksyllä viimeistään on mitä todennäköisimmin pallien poisto. Eläinlääkäri tätä kovin suositteli, koska eturauhasongelmat altistavat virtsatulehduksille ja siitä kai tuo virtsatulehduskierre on alkunsa saanutkin. Mutta toivotaan, että ipana pysyisi nyt kesän terveenä ja saataisiin rauhassa muutto hoidettua ja ehkäpä jotkut kisatkin kisattua. Mutta kaikki aikanaan, nyt olis pääasia että sairastelut ois hetkeksi sairasteltu.

Kevättä rinnassa... tai sitten ei

Siinä missä moni muu suree kylmiä öitä ja pitkittynyttä talvea, niin tämä tyttö riemuitsee yöpakkasista ja upeista aurinkoisista lenkkeilykeleistä. Kylmät yöt pitävät lenkkipolut kunnossa ja jatkuva auringon paiste tekee sisällä olosta suorastaan syntiä ;)

Ihan täysin rinnoin ei kuitenkaan tänä keväänä ole upeista lenkkeilykeleistä päästy nauttimaan, parin tunnin metsälenkit ovat muuttuneet reilusti lyhyempiin ja rauhallisempiin. Onneksi ulkoilemaan pääsee toki muutenkin kuin metsiä pitkin täyttä häkää viipottamalla, mm. jäällä hipsuttelemalla tai Seiskan kattoterassilla loikoilemalla :)

Se mikä meidän lenkkeilyä sitten on hidastanut, on Lara ja MD ja Ruca ja virtsatulehdus /virtsakiteet.

Laran kunto on kaikeksi onneksi pysynyt lähes tulkoon ennallaan. Toki takajalkojen käyttö pikkuhiljaa on huonontunut, mutta mitään radikaalia huononemista ei ole tapahtunut, mitä nyt kakat tuppaavat tulemaan aamulla ennen kuin pihalle ehtii, mutta noiden kovien kikkareiden korjaaminen on tällä hetkellä varsin vähäpätöinen juttu.
Epäilys degeneratiiviseta myelopatiasta ei siis kuitenkaan tullut yllätyksenä. Kun päätin viedä Laran Esa Kestille tutkittavaksi, en tiennyt kumpaa pelkäsin enemmän, mahdollista isoa leikkausta vai diagnoosia siitä että mitään ei ole tehtävissä. Diagnoosin jälkeen olo oli toisaalta helpottunut, kun leikkausta ei tarvittu, Laran ikäiselle koiralle sekään ei mikään riskitön vaihtoehto olisi kuitenkaan ollut. Ja toisaalta taas totuus otti lujille, vaikka siihen varautunut olinkin. Tärkeintä kuitenkin oli itselle saada varmistus siitä että koiruus on kivuton ja vieläpä lääkärin siunaus sille, että saa painaa just niin pitkään kun jalat kantaa ;) Päivä kerrallaan siis. Kaikeksi onneksi se että en ole Laraa niinkään säästellyt, vaan liikuttanut ja jumpannut koiran jaksamisen mukaan, on ollut oikein ja se varmaan on tuon noin hyvässä kunnossa pitänytkin. Ja samalla tyylillä jatketaan. Päästään tuo on onneksi sama iloinen sählä kuin aina ennenkin.

Rucan kohdallakaan eivät ongelmat lopu. Alkuvuodesta päästiin ipanan kanssa lumikenkäilyn makuun ja tehtiin ihania pitkiä metsälenkkejä, kun eturauhanen tuntui todella rauhoittuneen, eikä reisien pureskeluakaan enää ilmennyt. Tuo on niin ihana lenkkikaveri, kun sen kanssa ei tarvitse murehtia mistään, ipana kyllä pitää huolen siitä että mamma ei häviä. Toisaalta on mukavasti reipastunut lenkkeilemään ilman Laraa ja Leeviä eikä jaa jalkoihin junnaamaan, niinkuin yhdessä vaiheessa teki kun irti toisen päästin ;D  Treenaaminenkin aloiteltiin pikkuhiljaa. Varsin railakasta menoa, niiin kivaa ;)
Mutta sitten alkoi taas reisien kaluaminen ja olin varma, että eturauhanen taas vaivaa, lääkkeiden vaikutus aika alkoi mennä umpeen ja lähistöllä oli selkeästi ollut taas juoksuinen narttu (kaihoisa ulina täytti taas aika ajoin pihamaan). No ei muuta kun pissanäytettä kikkailemaan ja lääkäriin. No tuloksena oli tällä kertaa struviittikiteet ja virtsatulehdus. No ei kun antibioottikuurille ja Urinary (erikosiruokavalio) pussi kainalossa kotiin. Valitettavasti kontrollipissanäyte ei ollut puhdas, vaan meni viljelyyn ja tuloksia odotellaan sitten huomiseen....  Tuo takajalkojen satunnainen hypyttäminenhän ei ole missään vaiheessa täysin loppunut, mutta jalkojen pureskelu kyllä. Se että onko näillä hoidetuilla vaivoilla jotain yhteyttä jalkojen hypyttämiseen ei ole selvinyt, mutta jos vaiva alkaa lisääntyä, niin taitaa olla Rucallakin osoitteena Kouvola ja Esa Kesti..

Pääsiäisnäyttelystä ostin ipanalle uuden aktivointilelun, tasoltaan vaikea, ajattelin että olis toipilaalle aivojumppaa. No olihan siitä, alkuun ehkä minuutiksi, nyt noin 10 sekunniksi.... Fiksu poitsu meillä ;D

Entä mitäpä meidän vanhalle herralle kuuluu...  ;)

Vanha herra voi siis varsin hyvin. Kevät saa vanhuksenkin selvästi heräämään eikä aaumuisin enää tarvitse tuota samalla tavalla "potkia" aamupissille kuin pimeään aikaa, vaikka mieluusti aikaa viettääkin sohvalla loikoillen ;). 

Mutta täytynee myöntää, että päätä on tullut taas hakattua seinään, kun tuntuu että koko ajan saadaan olla juoksemssa lääkärissä. Itsensä tuntee mitä kehnoimmaksi koiranomistajaksi. Mutta kai se joskus vaan menee niin, että vaikka kaikkensa yrittää niin mikään ei joskus tunnu riittävän ;(  

Tammikuinen tervehdys

Viimeistä viedään, siis tammikuusta. Lunta saatiin varmasti melkein tuplasti lisää parin päivän sisään, joten nyt sitä piisaa ja joululahjaksi saaduille lumikengillekin löytyy taatusti tallattavaa ;). Häikäisenvän valkoinen luminen lunto on näyttänyt parhaita puoliaan koko tammikuun. Aamuauringossa tai kuunhoteessa metsäpolkuja tallatessa on helppo unohta hetkeksi arjen huolet ja kiireet ;)