Kevättä rinnassa... tai sitten ei

Siinä missä moni muu suree kylmiä öitä ja pitkittynyttä talvea, niin tämä tyttö riemuitsee yöpakkasista ja upeista aurinkoisista lenkkeilykeleistä. Kylmät yöt pitävät lenkkipolut kunnossa ja jatkuva auringon paiste tekee sisällä olosta suorastaan syntiä ;)

Ihan täysin rinnoin ei kuitenkaan tänä keväänä ole upeista lenkkeilykeleistä päästy nauttimaan, parin tunnin metsälenkit ovat muuttuneet reilusti lyhyempiin ja rauhallisempiin. Onneksi ulkoilemaan pääsee toki muutenkin kuin metsiä pitkin täyttä häkää viipottamalla, mm. jäällä hipsuttelemalla tai Seiskan kattoterassilla loikoilemalla :)

Se mikä meidän lenkkeilyä sitten on hidastanut, on Lara ja MD ja Ruca ja virtsatulehdus /virtsakiteet.

Laran kunto on kaikeksi onneksi pysynyt lähes tulkoon ennallaan. Toki takajalkojen käyttö pikkuhiljaa on huonontunut, mutta mitään radikaalia huononemista ei ole tapahtunut, mitä nyt kakat tuppaavat tulemaan aamulla ennen kuin pihalle ehtii, mutta noiden kovien kikkareiden korjaaminen on tällä hetkellä varsin vähäpätöinen juttu.
Epäilys degeneratiiviseta myelopatiasta ei siis kuitenkaan tullut yllätyksenä. Kun päätin viedä Laran Esa Kestille tutkittavaksi, en tiennyt kumpaa pelkäsin enemmän, mahdollista isoa leikkausta vai diagnoosia siitä että mitään ei ole tehtävissä. Diagnoosin jälkeen olo oli toisaalta helpottunut, kun leikkausta ei tarvittu, Laran ikäiselle koiralle sekään ei mikään riskitön vaihtoehto olisi kuitenkaan ollut. Ja toisaalta taas totuus otti lujille, vaikka siihen varautunut olinkin. Tärkeintä kuitenkin oli itselle saada varmistus siitä että koiruus on kivuton ja vieläpä lääkärin siunaus sille, että saa painaa just niin pitkään kun jalat kantaa ;) Päivä kerrallaan siis. Kaikeksi onneksi se että en ole Laraa niinkään säästellyt, vaan liikuttanut ja jumpannut koiran jaksamisen mukaan, on ollut oikein ja se varmaan on tuon noin hyvässä kunnossa pitänytkin. Ja samalla tyylillä jatketaan. Päästään tuo on onneksi sama iloinen sählä kuin aina ennenkin.

Rucan kohdallakaan eivät ongelmat lopu. Alkuvuodesta päästiin ipanan kanssa lumikenkäilyn makuun ja tehtiin ihania pitkiä metsälenkkejä, kun eturauhanen tuntui todella rauhoittuneen, eikä reisien pureskeluakaan enää ilmennyt. Tuo on niin ihana lenkkikaveri, kun sen kanssa ei tarvitse murehtia mistään, ipana kyllä pitää huolen siitä että mamma ei häviä. Toisaalta on mukavasti reipastunut lenkkeilemään ilman Laraa ja Leeviä eikä jaa jalkoihin junnaamaan, niinkuin yhdessä vaiheessa teki kun irti toisen päästin ;D  Treenaaminenkin aloiteltiin pikkuhiljaa. Varsin railakasta menoa, niiin kivaa ;)
Mutta sitten alkoi taas reisien kaluaminen ja olin varma, että eturauhanen taas vaivaa, lääkkeiden vaikutus aika alkoi mennä umpeen ja lähistöllä oli selkeästi ollut taas juoksuinen narttu (kaihoisa ulina täytti taas aika ajoin pihamaan). No ei muuta kun pissanäytettä kikkailemaan ja lääkäriin. No tuloksena oli tällä kertaa struviittikiteet ja virtsatulehdus. No ei kun antibioottikuurille ja Urinary (erikosiruokavalio) pussi kainalossa kotiin. Valitettavasti kontrollipissanäyte ei ollut puhdas, vaan meni viljelyyn ja tuloksia odotellaan sitten huomiseen....  Tuo takajalkojen satunnainen hypyttäminenhän ei ole missään vaiheessa täysin loppunut, mutta jalkojen pureskelu kyllä. Se että onko näillä hoidetuilla vaivoilla jotain yhteyttä jalkojen hypyttämiseen ei ole selvinyt, mutta jos vaiva alkaa lisääntyä, niin taitaa olla Rucallakin osoitteena Kouvola ja Esa Kesti..

Pääsiäisnäyttelystä ostin ipanalle uuden aktivointilelun, tasoltaan vaikea, ajattelin että olis toipilaalle aivojumppaa. No olihan siitä, alkuun ehkä minuutiksi, nyt noin 10 sekunniksi.... Fiksu poitsu meillä ;D

Entä mitäpä meidän vanhalle herralle kuuluu...  ;)

Vanha herra voi siis varsin hyvin. Kevät saa vanhuksenkin selvästi heräämään eikä aaumuisin enää tarvitse tuota samalla tavalla "potkia" aamupissille kuin pimeään aikaa, vaikka mieluusti aikaa viettääkin sohvalla loikoillen ;). 

Mutta täytynee myöntää, että päätä on tullut taas hakattua seinään, kun tuntuu että koko ajan saadaan olla juoksemssa lääkärissä. Itsensä tuntee mitä kehnoimmaksi koiranomistajaksi. Mutta kai se joskus vaan menee niin, että vaikka kaikkensa yrittää niin mikään ei joskus tunnu riittävän ;(