Hyvää JOULUA!!

Joulukuusta etsimässä

Talvijärvellä viikonloppuna jää rannassa kantoi ja luntaki vielä löytyi paikkapaikoin. Ja löytyihän se lopulta kuusikin joka kelpuutettiin ;) Tosin kolmikon mielestä ehkä kuitenkin liian aikaisin, mikä tuolla ois ollu metsässä ja rannassa pyöriessä, kaikki kolme olivat kovin tohkeissaan... ;D

LEEVI 13.12.13 13-v ;)

ONNEA LEEVI!!

13-vuotta takana ja punaturkki senkun mennä porskuttaa ;) 

Talvi tuli :)

Kisaraportti 2013

Kisattiinhan sitä sitten tänäkin vuonna peräti 4 kisaa ja yhteensä 10 starttia ;)
Kauden ekat kisat Savonlinnassa elokuussa oli aikamoista hakuammuntaa, ohjaaja oli aika lailla pihalla ;D Mutta sitähän saattoikin odottaa vuoden kisatauon jälkeen. Kivaa kuitenkin oli, tuloksina 10 (rima+kielto) yliajalla (piti kerran rauhoittaa ylikierroksille menevä koiruus), hylkäys (kepit väärin ja alkoi pujottella takaisinpäin kun aloin korjaamaan) ja hypäriltä viitonen taas kepeiltä, mutta olikin vaikea kulma ja kun jäin jälkeen se epäonnistu. Koiruutta ei voi moittia, kontaktivirheitä ei tullut ja koiruus oli muutoinkin suht hyvin kuulolla!

Seuraavat kisat olivatkin sitten syyskuussa seuran omat kisat Imatralla. Tuolla olikin sitten ihan eri meininki. Kolme nolla oli ihan tuossa käden ulottuvilla ;) Ekalta radalta puomin kontakti, kuva kertoo kaiken ...;D ¨

Toiselta agiradalta radalta yksi harmittava rima ja hypäriltä hylkäys, mutta vai ja ainoastaan yhdestä virheliikkeestä johtuva hyppy väärään suuntaan. Hypäri oli hauska ja radoista kaikkein haastavin. Muutoin radat oli tosi mukavia ja virtaviivaisia. Sain kasattua itseni radoille suht hyvin, apuna varmasti seurakavereiden tsemppaus ;) Meno oli mukavaa ja sujuvaa ja ”rauhallista”, Ruca oli tosi mainio eikä yhtään rähinämeiningillä liikkeellä  (lue ohjaajalla kesi hermot kasassa)  ;D Eli kisoista jäi tosi huikean hyvä fiilis, vaikka nollia ei tippunutkaan.

Kolmannet kisat startattiin IKK:n kisoissa Laun hallissa. Täällä meillä harvoin on ollut onnistumisia, mutta nyt napsahti agiradalta NOLLA ja sija 2./18….;D  Puomin kontakti oli kyllä aika lentävä, mutta riittävä ja puolessa välissä rataa ajauduin väärään kohtaan,  joka johti ylimääräiseen kaarrokseen, mutta alku ja loppu radasta menivät aikalailla nappiin. Hypärillä sitten ajauduin jo aika alussa pahasti väärään paikkaan, joka johti ipanan karkaamiseen putkeen väärässä kohtaa. Vaikka kyseinen kohta kosahti monella muullakin, olen melkosen varma, että Rucan kanssa tuo olisi onnistunut, jos en olisi itse ohjausta sössinyt… Mutta hyvä fiilis jäi täältäkin vaikka meno ei samalla lailla harmoonista ollutkaan kuin edellisissä kisoissa. J asopivasti hampaankoloon seuraavia kisoja ajatellen…:D

Neljännen ja viimeiset kisat oli myös Laun hallissa, nyt Laun itse järjestäminä. Saviojan Anne oli tehnyt melkoiset pyöritys radat tiukkoine ihanneaikoineen. Agiradan jälkeen ohjaaja hihitteli itselleen vielä pitkän aikaan. Täydellinen radan katoaminen puomin jälkeen sai yleisönkin virnistelemään, mutta tästäkin huolimatta radalta ”vain” 10 kontakteilta. Puomilta Ruca oli ampua käteen ja varmastikin siitä syystä sain tuumaustauon ilman, että koiruus karkasi minnekään ja sain sysättyä sen oikealle esteelle, seuraavakin este oli vielä hukassa mutta kummasti seiltä löytyi ja maaliviiva ylittyi vielä alle ihanne ajan. Radalla oli paljon vaikeita vientejä ja niiden onnistumiseen olen todella tyytyväinen.  Mutta koska radan profiilin vaati koiran jatkuvan ”kädessä” pidon ja tosi napakan ohjauksen, nosti se Rucalla sekä ohjaajalla kierroksia aika lailla ja siitä pitkälti nuo lentävät kontaktit….. Sijoitus kuitenkin 5./18, se kertonee hylättyjen määrästä aika hyvin. Hypäri jatkoi samaa linjaa kuin agiratakin, varsinkin alku oli aikamoista pyöritystä eikä hetkeäkään voinut hengähtää. Mutta niin vain runnottiin NOLLA ja vielä aliaikainen ;D Aikaa paloi kuitenkin yllättäen keppeihin, mutta jo radalla tajusin syyn. Agiradalla Ruca törmäsi keppeihin niin, että koko keppirivi heilahti ja nyt sitten teki varman päälle ja suoritti kepit todella varovasti. Tämä todennäköisesti vei meiltä palkintosijan, nyt sija 4./18, mutta varsin hyvillä mielin voi tämän tyngän kisakauden päättää.

Nyt treenaillaan mikä treenaillaan ja ensi vuonna sitten taas katsellaan mikä on kisainto, fiilis ja kunto. Treenaaminen on kuitenkin niin hauskaa ja meillä nyt niin mukava treeniryhmä että, siitä ei pidempää taukoa varmasti pidetä. Keväällä oltiin kuitenkin niin kauan treenaamatta ja pakkasten aikaan taukoa tulee kuitenkin.  Nyt vaan pitäisi saada haastetta treeneihin, että edistymistäkin tapahtuisi, mutta ennen kaikkea on tärkeintä, että  Rucan kanssa nautimme treeneistä ja yhdessä tekemisestä ;D Ja kyllä, tuo kultamussupoika osaa edelleen vetää välillä treeneissäkin sillä lailla kierroksille, että emännällä kädet mustelmilla, mutta koko ajan tätä tapahtuu vähemmän ja osaan jo ottaa itseltä kierrokset alas tämän tapahduttua ja nollata tilanteen, ainakin useimmiten…;D

Kuvat Mirkka Kalmari!

Onnea Lara 11.v

Vielä on pilke kauniissa silmissäsi, vielä olet riemuissasi vastassa, kun kotioven avaan, vielä salaa pengot kassit ja takkien taskut herkkuja etsien ja vieläpä olet ensimmäisenä lenkille lähdössä. Pieni sisupussin, jota ei ihan helposti lannisteta. 

Jokseenkin tuntuu olo tyhjältä, kun miettii mitä kirjottaisi. Vielä vuosi sitten en uskonut tilanteen olevan se mikä se tänä päivänä on. Tuolloinhan diagnoosi oli vielä spondyloosi. Muutama viikko siten tehdyn geenitestin tulos taas antaa tiedot, että Lara ei kanna geeniä joka aiheuttaa riskin sairastua DM:n. No, diagnoosihan olikin epäilys. Lääkärin mukaan se ei kuitenkaan täysin sulje sairautta pois. Ja koska taudin kuva kuitenkin täsmää täysin, on todennäköistä, että Laran sairaus on DM tai jokin muu myelopatian muoto. Näillä on mentävä, muutakaan tietoa ei ole saatavilla, 

saatikka tutkimuksia tehtäväksi. 

Vielä kesän alussa mietin, että kun Lara lakkaa pomppimasta lenkillä tavoitellen käsiäni, alkaa tilanne olla huono. Nyt tässä tilanteessa on oltu muutama kuukausi. Laukalla mennään vielä välillä, mutta varsin holtitontahan se on. Sitkeä sissi tuo kuitenkin on ja ensimmäisenä ovella, kun lenkille lähtijöitä kysellään. Ja kyllähän me lenkillä vielä käydään jäniksenjälkiä nuuskuttamassa. Vasta viikonloppuna tallattiin reilu puolituntinen golfkentä pehmeällä nurmella ja sylikyyti kelpasi neitokaiselle vasta ihan loppumastkasta epätasaisessa ylämäessä.
Pari viikko sitten mökillä sorsat saivat kyytiä vielä entiseen malliin, menoa ei hiljentänyt edes se, että emäntä sai onkia tasapainonsa menettäneen neitokaisen pariin otteeseen järvestä, kun rantatöyräs olikin jo turhan jyrkkä ylösnousuun. Eli pää vie ja takajalat tulee mukana miten tulee, mutta toistaiseksi kuitenkin vielä omin jaloin mennää.
Yöt nukutaan rauhassa, ruoka maittaa ja aina ollaan valmiina touhuun kun touhuun eikä kipuja tunnu olevan.
Akupuktiossa käydään, mene ja tiedä onko tuolla vaikutusta taudin etenemiseen, mutta ainakin se aukoo etupään jumeja ja neitokainen on kuitenkin varsin riehakas aina hoitojen jälkeen ;) Muutoin sitten jumppaillaan ja hierotaan kotona.
Mutta näillä siis mennään ja toivotaan ihmettä, joka antaisi vielä aikaa lisää...;(

Toivoa vaan voi, että päiviä vielä ois...

Kesäkuvia

Kameraa ei juurikaan ole tullut ulkoilutettua tänä kesänä, joten kesän kuvasaalis on varsin heikko, mutta muutama kesäinen muisto mökkireissuilta ja vähän muualtakin.

 Kesäkuun alussa, kesän ensimäisellä mökkireissulla, typykällä piisasi vauhtia vielä niin, että emäntää suorastaan hirvitti...;)

 Päiväkävelyllä Saimaan rannalla.

Intopiukeena pallon perässä ;)

Vielä on kesää jäljellä...

... mutta kummasti ne kesä-ja heinäkuu johonkin vain katosi. Lämmintä tänä kesänä on kuitenkin piisannut ihan riittämiin, joten viielämmät kelit ovat olleet suorastaan jopa tervetulleita ;)

Mihin se kesä sitten katosi:

Muutto uuteen kotiin sujui touko-kesäkuun vaihteessa ihan mukavasti. Uudessa paikassahan oltiin rampattu jo parin kuukauden ajan remonttia tekemässä tai ainakin valvomassa ja lenkkipolut olivat jo pitemmältäkin ajan osaittain tuttuja eli ihan vieraisiin maisemiin ei kolmen koplan tarvinnut siirtyä. Liekkö tuo sitten auttanut asiaa, mutta varsin hyvin nuo näyttäisivät kotiutuneen.

Viimeisenä muuttopäivänä oli mielenkiintoista seurata jokaisen koiran rektiota tapahtumaan.
Leevi ei ollut mitä ilmeisemmin aivan valmis jättämään vanhaa kotia, vaan vaihtoi makuupaikkaa sitä mukaa kun pedit hävisivät alta ja makaili lopulta tyhjällä lattialla, mutta ei toki hanttiin pistänyt lähdettäessä. Leeville kyseessä oli jo neljäs muutto. Hyvin tuo näyttää tänne sopeutuneen. Leeville kota on se must-juttu ja vielä ehkä suurempi ihanuus on se, että lenkille metsään pääsee suoraan pihasta. Eli varsin hyvätuulinen ja hyvin voiva vanhus uutta kotia asuttaa ;)

Lartsulaisen reaktio oli ehkä kaikkein huomaamattomin, kun piti kyllä huolen, että mamma ei hävä, mutta niinhän tuo pitää aina. Kovasti jännitin, että miten Lara tressaa uudessa paikassa oloa, mutta hyvin on pirteä pieni koiruus ollut eli mitään suurempaa stressireaktiota ei ole ollut nähtävissä. Nyt vasta hiljattain on liikkuminen käynyt selvästi holtittomammaksi, kun alku keäsän painoin mökilläkin vielä rapusia ylös alas sorsia jahdatessaan ja pomppi vielä varsin korkealle. Odotettavissahan se on ollut, mutta vaikutikko muutto asiaan nopeuttavasti vai ei, ei kai sitä voi koskaan oikeasti tietää (DM- koirille suositellaan mahd. stressitöntä elämää). Iloinen ja pirteä toinen on koko ajan ollut, joten ehkä turha pohtia näitä asioita liikaa. Yksi huomion arvoinen seikka Larassa on ollut se, että illalla hipsuttaa makuuhuoneeseen omaan koppaansa heti kun huomaa minun tekevän nukkumaan lähtöä, kun edellisessä kodissa tämä ei tullut kuuloonkaan, kun makuuhuone oli yläkerrassa...;) Yhdessä tasossa asuminen toki palvelee vanhuskoira paljolti muutenkin. Laralla muutto oli vasta elämänsä toinen.

Rucan reaktio muuttopäivänä oli selkeästi voimakkain. Pihalla aina hyvin pysynyt koiruus ei enää olisi pysynyt aidan sisäpuolella vaan hipsutti jatkuvasti makoilemaan ns. parkkipaikalle auotallin eteen. Lopulta hypähti avoimesta ovesta fiudeen ja käpertyi etupenkille nukkumaan eikä todellakaan hievahtanutkaan paikaltaan ennen auton starttaamista...eli ei ollut epäilystäkään siitä halusiko toinen mkaan vai ei ;)
Sopeutumisvaikeuksia ipanallakaan ei näyttäisi olleen, hvyin on ottanut niin pihan kuin lenkkipolutkin omikseen.. Terveenäkin toinen on pysynyt eli pissa-/eturauhastulehdus on pysynyt toistaiseksi kurissa.

Lämmin kesä on lenkkipolkuihin tuustumisen ohella saanut meidät tietysti tutustumaan myös paikallisiin rantamaisemiin...