Vilkaisu menneeseen, katse tulevaisuuteen

Tammikuu on sitten eletty. Siinä missä suuri osa muuta Suomea on kärvistelly kunnon paukkupakkasissa on täällä saatu nauttia aivan uskomattoman upeista talvikeleistä. Upea auringonpaiste, reilu kymmenen astetta pakkasta ja maisema kuin postikortista. Moni muukin on meidän lisäksi nauttinut upeista ulkoilukeleistä, siihen malliin metsässä risteilee tiiviiksi tallattuja polkuja, suksien jälkiä, lumikenkäilijän reittejä yms. Mutta mikä onkaan hienompaa kuin vaellella pitkin lumista metsää ja katsella kun auringon säteet kimaltavat lumisten puiden latvoissa. Aikaa vaan sais olla rutkasti enemmän ;)

Aksatreenejäkin pakkasen takia on jäänyt väliin tasan yhdet, joten touhua on riittänyt mukavasti. Tavotteita ei sen kummempia tälle vuodelle aseteta. Ruca on mitä mahtavin pieni agikoira eikä tämä tahdo omalla kisajännityksellään pilata tuota ihanaa fiilistä mikä ipanan kanssa treenatessa tulee. Toki kisataan, mutta silloin kun siltä tuntuu ja paineita ei oteta. Nykypäivän ykkösten radatkin on tälle jo niin työtä ja tuskaa, että kauhistuttaakin ajatus ylemmistä luokista, niin on vielä monessa asiassa hiomista (ja siis nimeomaan hiomista ohjaaja tekemisissä...;o )

Laran kisaura loppui sitten viime syksynä käytyihin piirinmestaruuskisoihin (joissa muuten typykkä sijoittui 7., viimeiseksi kummaltakin radalta tuloksen tehneeksi. Itse tuloksellahan ei voi kehua, mutta eihän tuo huono sijoitus mestaruuskisoissa ole ;O ) tai ainakin siltä nyt näyttää. Ennen joulua käytin Laran kuvauttavana ja spondyloosihan sieltä selästä löytyi ;( Mutta tämä aihe ansaitkoon oman päivityksensä myöhemmin.

Viime vuoden elokuusta lähtein tuntui siltä, että eläinlääkärillä viihdyttiin enemmän kuin omassa olohuoneessa ;(  Vieläkin tulee niin monesti mietittyä, että mistä tuo Leevin sairaus johtui, miksi en tajunnut sitä aimemmin ja mitä olisin voinut tehdä toisin. Onneksi tuo punaturkki on kuitenkin ollut nyt todella reipas ja hyvinvoiva. Vaikka tiukalla erikoisruokavaliolla edelleen mennään ei se tunnu toista haittaavan, ruoka maittaa paremmin kuin hyvin ;) On upeaa katsella miten toinen nauttii tavesta, ehkä jopa enemmän kuin aikoihin, sellasita vauhtia tuo meidän vanhus painaa pitkin lumisia polkuna menemään ;)
Se mihin suuntaan Laran selkävaivat ovat mennäkäseen, sitä on vaikea ennustaa, mutta kaikkemme teemme että typykkä kunnossa pysyisi. Toivomme siis parempaa vuotta 2012.

Suru-uutisia mahtuu kuitenkin jo tämänkin vuoden alkuun, kahden karvanaaman siirryttyä onnettomuuden seurauksena vihreämmille metästysmaille. Surullistakin surullisempi tapahtuma palaa mieleen yhä uudelleen ja uudellee ja saa kyynel silmäkulmassa halaamaan omia karvaturrejaan. Elämä on.