Mene ja tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin nyt näyttää siltä, että urospentu oli oikea valinta. Kiitos vaan asiassa neuvoneille. Itse olen ainakin niin hullaantunut tuohon pikkumieheen, että ei kaduta hetkeäkään, että alkuperäiset suunnitelmat narttupennusta muuttuivat.
Lara pomottaa pikkumiestä armotta, mutta myös leikittää. Painimatsit ovat hauskaa katsottavaa, varsinkin silloin kun se tapahtuu koko lauman voimin. Leevi ei juurikaan pomota, luovuttaa tapansa mukaan suosiolla niin lelut kuin puruluut ja tulee sitten mammalle itkemään pikkuriiviön tekosia ;) Pitäisikö sanoa, että on onni, että noita "vanhuksia" on kaksi, kun toinen saa pentulaisesta tarpeekseen on toinen valmiina leikkiin.
Metsälenkeillä Leevi on ottanut selvästi tehtäväkseen laumansa suojelun. Yhden jos toisenkin kerran se on sännännyt pysäyttämään luokse pyrkivän irtokoiran, sillä välin kun itse olen pyydystellyt läntsyjä hihnoihin. Kummasti tuo tolleriherra ylväällä olemuksellaan saa isommankin tulijan pystähtymään ja kääntymään kannoillaan. Ja voi sitä polleaa ilmettä, kun herra tepastelee jalkoihinin urotyön tehtyään. Vielä se on niin heloopa, kun pikkumies turvatuu omiinsa, mutta tarkkana saa olla koska itsenäistyminen alkaa. Toivoahan saattaa, että ei koskaan ;)
Mutta siis tähän asti on nautitti leppoisata laumaelämästä ja suloistakin suloisoisemmasta tottelevaisesta pikku länderistä. Mitoiltaan pentulainen alkaa kyllä olla jo hiukan Laraa suurempi, mutta syliin pääsyä vaatii edelleen tarmokkaasti aina kun aamuteen ääreen istahdan. Ja hyvinhän tuo uni tuntuu sylissä maittavan, vaikka tila alkaa ahtaaksi käydäkkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti