maanantai 24. joulukuuta 2012

torstai 13. joulukuuta 2012

ONNEA LEEVI 12.V

Leevi 13.12.2012 12-vuotta!
Kun katselen tuota rakasta punaturkkiamme, pidän suorastaan pienenä ihmeenä sen elämän iloa ja hyvää vointia. Jos herra vanheni reilu vuosi sitten kahdessa viikossa kaksi vuotta, on tuo rakas sisupussimme vuodessa ottanut vähintään toisen noista takaisin. Ulkonästä ei moini uskoisi, mitä toinen on kokenut tai edes sitä miten monta vuotta takana jo on. Eikä sitä usko aina itsekään kun katsoo toisen hepuleita lumisella pihalla ;) Vasta tänään veti tassut oikosena pihaa ees taas isäänän tullessa kotiin ja emäänän sydän käpertyy onnesta =D
Toki Leevi, varsinkin näin talven pimein äaamuina, tupaa käpertymään tiukemmin kerälle aamulenkkiajan koittaessa ja toki joskus saakin kuorsata justiinsa niin pitkään kun huvittaa. Mutta kyllähän se kurniva maha on se mikä saa toisen venyttelemään ennemmin tai myöhemmin, useimmuten ennemmin ;)
Jos vanhuuden oireista tuo kuulo teettää vällä tepposia, niin toinen "oire" minkä voisi vanhuuden piikkin laittaa, on että nyt talven pakkasten tultua, yksi jos toinen yö punaturkki kiipeää jalkopäähän nukkummaan. Tämä kun ei ole toisella ollut tapana ensinkään. Ja kukapa tuota hentoisi poiskaan potkia, vaikka omat yöunet välillä hiukan häiriintyisikin, toisen ottaessa tilaa välillä vähän enemmänkin. Vanhuksella vanhuksen oikeudet ja emännällä lämpimät varpaat ;)



Leevin 12-vuotis päivän tai paremminkin illan poseeraukset. Huomenna toivottavasti ulkokuvia, ne kun on niin paljon enemmän edukseen.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Tokoagia testaamassa..

Sen verran oli hauskaa ottaa omista koristaan mittaa samassa kisassa, että muistiinhan se on laitettava. Seuramme kun järjesti itsenäisyypäivän ratoksi tokoagikisat. Ihan täysin outo laji tuo ei meille ollut, Leevin kanssa joskus vuosia sitten tuli käyty kyseistä lajia harrastamassa parinakin kesänä Lappeenranssa ja tuollahan Larakin pääsi ensi kosketuksiin agi-esteiden kanssa ennenkuin agility vei kokonaan mennessään. Liikeet itsessään olivat kuitekin täysin outoja eli suoraan puskasta kisaamaan, mutta niinpä taisi olla sama tilanne suurimalla osalla kisakumppaneitakin.
Näin jälkeenpäin ajatellen, todella harmi kun tuo harrastus aikanna jäi, olisi ollut Leeville ihan mainio laji. Joskaan aktiivista toimintaa ei olisi täälläpäin enää tainnut ollakaan eikä ole vieläkään, siksipä kyseinen möllikisapäivä oli erittäin piristävä poikkeus.

Kovasti aluksi arvoin, että osallistuako Laran kanssa kisaan ollenkaan, kun agility osuudessa kuitekin hyppyjäkin oli. Mutta kun kuulin, että rimat saavat halutessa olla kannattiemien päällä, päätin että täytyy pikkuneidinkin päästä mukaan hauskanpitoon. Aikaahan tuolla kului rutosti, kun ensi katseltiin pennut ja alakoululaiset, mutta kun sitten itse päästiin vauhtiin unohtui kylmyys ja väsymys tyystiin ;)

Toko-osuudessa liikkeinä arvosteltiin kontakti, seuraaminen, irtaantuminen, noutaminen, kauko-ohjaus ja paikallaanolo. Palkata sai aina liikkeiden välissä ja ääntä ja eleitä käyttä koko ajan.
Tuo nouto oli sen verran veikeä, että sai laittaa mielikuvituksen liikkeelle, että keksin miten saada varsinkin typykkä suorittamaan tehtävä. "Noudettava" esine tuli jättä koiran eteen, irtaantua itse koirasta viitisen metriä ja pyytää koira tuomaan ensine itselle, kantamaan sitä vierellä ja vielä luovuttamisen jälken heitosta noutamaan.
Rucalla noudettava esine oli tietysti vinkupallo, ihan nappiin suoritus ei mennyt kun juoksi ensin pallon ohi, mutta palasi kuitekin nopeasti sen hakemaan ja muutoin suoriutui hienosti ;) Leevi teki upean suorituksen lainatulla damilla, mamman noutaja ;D Laralle päädyin kokeilemaan homma omalla hanskalla ja toivoa että hyvällä tuurilla tuo nappaisi sen mukaan ja mene ja tiedä oliko tuuria vain taitoa, mutta typykkä hoiti homman kotiin täyden kympin suorituksella. Tuntui aika uskomattomalta, että jokainen koiruus suoriutui tehtävästä jollaista ei varsinaisesti olla koskaan treenattu, noin upeasti ja varsinkin Lara, joka ei käskystä kanna mitään,(joskin vapaehtoisesti kyllä kantelee hanskaa pitkin metsiä ;D )

Toinen todella vaikea tehtävä oli irtaanuminen, jossa koiran piti irtaantua vinosti varsin kaukana olevalle pöydälle ja jäädä sinne paikalleen. Rucahan pongasi lähellä olevat putken etc. irtosi niille mainiosti, mutta pieni matala pöytä ei meinannut löytyä millään ei keneltäkään. Tästä löytyi uusi mukava treenattava  ;)

Kauko-ohjaukissa koira lähetettiin suoraan eteen pöydälle (5m), pyydettiin siellä maahan, mentiin koiran luokse pyydettiin se seisomaan ja liikuttiin taas kauemmas ja sieltä koira maahan, istumaan ja maahan. Rucan kanssahan en ole kosakaan kakeja harjoitellut, joten jouduin menemään melkosen lähelle, jotta toinen ymmärsi mitä siltä pyydän. Leevillä selkeästi aiheutti häikkää se että alustana oli pöytä ja tokihan omat ongelmansa joka liikeessä aiheutti se, että toinen ei kuule. Mutta Lara yllätti ihan huimasti tässäkin liikeessä, mitään kaukoja koskaan suostunut tasmaalla tekemään... ;D Mutta pöydälläpä typykkä teki just niin kuin mamma pyysi, ilman että yhtään tarvitsi lähestyä pöytää. Aivan mainio!

Seuraamisen Lara ja Leevi suoritti huipusti, maahan menoineen ja seisomisineen. Itse sähläsin Leevi kanssa puolen pisteen mentetyksen verran, mutta koiruus siis oli loistava. Rucaliinilla tuo maahan meno ei kylmällä ota onnistuakseen ja vähän hajutkin vei välillä mennessää, mutta loistavia pätkiäkin tehtiin.

Paikallaa olossa koira jätettiin riviin ja ohjaajat kävelivät koiren edessä (ehkä n. 10 m? ) edestakaisin jutellen niitä näitä (toki tässäkin koiraa sai välillä käskyttää). Ruca nousi kerran, nenään kävi joku ihuna haju, mutta kävi kuitekin käsystä takaisin. Leevi, jolla paikallaa olo on ollut aina se kaikkein varmin, ei jostain syystä olisi edes halunnut jäädä paikalleen ja nousikin kesken kaiken ylös. Jotain varmastikki itse sähläsin ja ehkäpä itse luotin liikaa enkä varmistanut liiketttä kuntoon.

Agilityosuudessa oli hyppyjä, pujottelu törpöillä, pari putkea, pikkupuomi sekä täysin virallisesat agilitystä poikkeava kohta ns. herkkä hetki eli koira piti saada 30 s. aijaksi rauhottumaan itsensä luokse joko tekemään jotain pientä tai vain rapsuteltavaksi. Tämä tuottikin selvästi varsinkin Rucalle ja Leeville päänvaivaa, mitä ihmettä tuo mamma alkaa lääppimään kesken rada ;D. Larahan nyt oli vain mielissään kun pääsi pusuttelemaan ja riekkumaan mamman kanssa kesken kaiken ;) Mutta siis agirata meni kaikilla ihan superisti, mitä nyt Ruca vauhdin tiimellyksissä präytti yhden ylimääräsen putken, mutta voi kuinka tuo pieni koira nautti, mun pääsi pitkästä aikaa vauhtiin, mutta niinpä nautti typykkäkin ja hienosti selvisi kurveista ja muista ;D Ja entäs sitten Leevi, voi toista miten oli tohkeissaan...;D Haasettahan tuossa tuon herkän hetken lisäksi jos kisanneilla koirilla tuotti tuo ns. puojttelu. Miten saada täyttä häkää pyyhätävä koira kirtämään pieniä törppöjä. Mutta yllätävän hyvin tuo onnistu, vaikka töitä sai kyllä tehdäkin.

Mutta siis kerrassaan hauskaa oli. Tälle hölösuulle on aivan onnenomiaan, että saa mielinmäärin hihkua ja kehua koiraa hienosta suorituksista vaikka koko ajan ;D

Mukavan päivän kruunasi Laran voitto. Melkein kyynel silmässä kävin pokkaamssa lähes täyden kympin rivin. Vaikka tiesin typykän suoriutuneen upeasti, en nyt ihan voittoa kuitenkaan osannut odottaa! Leevi suoriutui pieleen menneestä paikallaan olosta huolimatta upeasti saijalle 4. Ruca jä kymmene koiran luokassa sijalle 9. mutta suretahan tuo ei yhtään, hauskaa oli eikä mikään mennyt pahasti mönkään, päinvastoin ipana yllätti positiivisesti monessa ;) Nyt uudella innolla treenaamaan uusia mukavia juttuja. Toivottavasti tässä lajissa päästäisiin kisaamaan vielä toistekkin.

Tekniset pisteet :
1. Kontakti (temppu, lirputus, yksinolo) : Lara 10, Ruca 10, Leevi 10
2. Kulje kanssani (seuraaminen) Lara 10, Ruca 9, Leevi 9,5
3. Irataantuminen Lara 8, Ruca 8, Leevi 8
4. Noutaminen Lara 10, Ruca 9, Leevi 10
5. Kauko-ohajus Lara 10, Ruca 7, Leevi 8,5
6. Paikallaan olo Lara 10, Ruca 7, Leevi 7

Agilityosuus  Lara 60, Ruca 45, Leevi 60.
Lisäki joka liikeessä saattin luottamuspisteet, joista täydet kympit kaikkien kanssa ;D
Yhteis pisteet kertoimineen: Lara 394/400, Ruca 354,5 Leevi 378,75. On mulla mahti koirat ;D