Leevin sairaskertomus

Tästä on nyt lähes kaksi kuukautta, kun Leevi sairastui vakavasti haima ja maksatulehdukseen. Mistä tauti tuli, mikä sen aiheutti, sitä emme edelleenkään tiedä. Mutta jos joku vastaavaa läpikävyvä sattuu joskus eksymään tätä bologia lukemaan, niin ehkäpä tämä teksi voi auttaa tai antaa ainakin toivoa siihen, että pahaltakin näyttävästä tilanteesta 10-vuotiaan koirankin voi vielä olla mahdollisuus selvitä...

Se oli heinäkuun lopun helteinen torstai-ilta, kun ensimmäiset oireet alkoivat. Ipana oli saanut muutamaa viikkoa sitten rokotuksen ja tästä syystä oli lauma saanut aamulla ensimmäiset satsit matolääkkeestä, samaista mallia mitä ovat monesti ennekin saaneet. Tästä johtuen en osannut kovasti olla huolissani, kun tolluskalle ei illalla ruoka maittanut, kerrankos tuosta nyt matolääkeestä vasta ärtyy ja koiruus oli kuitenkin muutoin ollut täysin normaali. Perjantai aamuna ruoka maittoi normaalisti, joten uskaltaudiuin antamaan matolääkeestä toisen satsin. Iltapäivällä alkoi sitten oksentelu. Ensin tuli tietysti mieleen jokin vatsapöpö, mutta kun läntsyt pysyivät terveinä ja viikonlopun aikana alkoi vesikin tulla pihalle (ruokaa tuo kyllä edelleen kerjäsi) ja koiruus muuttua hyvinkin väsyneeksi alkoi huoli kasvaa. Maanataina siis soitto lääkäriin.
Koska taudin kuva siltikin kuulosti lähinnä vatsapöpöltä oli vastaanottoapulainen lääkärissäkin vähän niinkuin, että no katsotaan, jos haluat ja tämähän halusi, onneksi, ja aika saatiin vielä samalle iltapäivälle.
Lääkärissä alkoi sitten kuitenkin tapahtua, laaja verekuva, pissanäyte etc.  Pissasta näin itsekin heti, että oli aikamoista sakkaa. Tuloksia odoteltiin sydän pamppaillen ja hyväähän ne eivät tienneet. Maksa-arvot paukkuivat yli mittausarvojen ja haima-arvot olivat myöskin koholla. Tilanne oli siis kaikkea muuta kuin lohduttava.
Maksatulehdusta siis lähedettiin ensin hoitamaan, koholla olleen haima-arvon tuloksia jouduttiin jäämään jännittämään seuraavaan päivään. Antibiootit, pahoinvointilääkkeet, vatsansuojalääkkeet + maksavikaisen ruoat kassissa lähdettiin kotiin riisiliman keittoon. Riisilima oli alkuun se ainoa mitä toiselle sai syöttää ja sitäkin vain lusikallinen kerrallaan. No, tässä vaiheessa Leeville ei maistanut enää mikään. Silmien valkuaiset olivat muuttuneet keltaiseksi ja ienten värissäkin saattoin havaita aavistuksen keltaisuutta. Virtsan pidätyskyky oli mennyt täysin. Koiruus oli siis kipeämpi kuin koskaan ;(
Seuraavana päivänä sitten kosahti. Haima-testin tulokset olivat positiiviset. Lensimme lääkäriin ja Leevi tippaan.
Lääkärissä olimme arviolta kolme tuntia, jonka jälkeen tämä sai pikaopastuksen tippapussin vaihtoon ja muuhun tarpeelliseen ja eikun Leevi tippapusseineen autoon ja kotiin. Luojan kiitos, että Mikko oli tulossa illasta kotiin, hätäavuksi sain äitini auttamaan koiruuden ulos autosta ja sisälle tippapussin virityksiin. Yöllä ei sitten paljon nukuttukaan ;( Leevi oli kuitenin mitä malikelpoisin potilas, mutta toki äärimmäisen väsynyt.
Seuraavana aamuna kahdeksalta lääkäriin saamaan suoneen antibioottia ja pahoinvointilääkettä, sitten kotiin ja iltapäivällä uudelleen testejä ottamaan. Taas viihdyttiin lääkärissä useampi tunti, tällä kertaa mukaan lähti Reetta Leeviä hoitamaan ja kylläpä seura ja apu tuntukin hyvältä. Torstaihin asti pidettiin Leeviä tipassa, sitten näytti siltä, että haima-arvot olisivat tasaantuteet ja viikonloppu päätettiin mennä suun kautta lääkityksellä ja riisilimalla.
Leevin tila ei kuitenkaan omaan silmään hyvältä näyttänyt, ruoka ei maistunut ja koiruus oli täysin muissa maailmoissa. Launataina kuitenkin päätimme ajella päiväreissulle mökille, kun Leevi tuntui kuitenikin hakeutuva koko ajan autoon ja mökkihän on toiselle paras paikka maailmassa. Oma olo oli aika lohduton, kun karvaturri nukkui liikahtamatta pää sylissäni koko matkan. Mökillä Leevi kuitekin skarppasi niin, että toivonkipinä heräsi, ensimmäistä kertaa moneen päivään näytti siltä, että toipuminen voisi alkaa. Herkkuja kerjättiin lähes entiseen malliin, mutta sallittu ruoka ei olis maistunut vieläkään oikein millään. Ohjeena kuitenkin oli että riisilimaa pitäisi saada uppoamaan, kun oli ollut syömättä jo yli viikon. Niinpä siten syötiin, vähän kerrassaan, ruokalappu kaulassa, kuin pieni lapsi, puoli pakolla ;(
Mökiltä paluumatkalla Leevi aiheutti sydententykytystä, nousten ensin istumaan ja tämän jälkeen lysähtämällä syliin ja alkaen voimakkasti kuolaamaan. Pikainen kurvaus matkalle sattuneen jalkapallokentän laitaan ja koiruus pihalla veisateeseen ja sillä sekunnilla kyykisty toinen tekemään elämänsä suurimmat ja muistimmat paskat.... siinä Leevin pyllyä pyyhkiessä ja vetelää kakkaa nurmikolta pussiin kaapiessani veden valuessa pitkin kasvoja en oikeasti tiennyt itkisinkö vai nauraisinko, niinpä taisin lopulta sekä itkeä että nauraa...

Sunnuntai ja maanatai menikin ihan hyvin, koiruus näytti piristyneen ja suostui jopa hiukan syömään vapaehtoisesti ja kerjäsi herkkuja (joita ei tietysti saanut antaa). Alkoin näyttää siltä että pahin olisi voitettu....
....ilo oli kuitenkin enneaikaista, kun kontrollikäynnin piti olla keskiviikkona, alkoi Leevi tiistaina onksetamaan ja niin huomasin taas kotiutuvani tipassa olevan koiruuden kanssa. Haima-arvo oli siis taas lähtenyt nousuun ;(. Kyynelehtien soitin taas äitini apuun ja jäin sitten Leevin viereen makoilemaan ja odottelemaan kotiin saapuvaa Mikkoa. Vahdin vaihto ja tämä pääsi hetkeksi tuulettamaan päätään läntsyjen kera lenkille. Nyt laitettiinkin sitten jo itse lääkkeet suoneen ja tipan pois oton jälkeen ensin lihakseen ja sitten nahan alle (jouduttiin kesken kaiken vaihtamaan toiseen antibiottiin, kun Leevi oli kuluttanut varastot tyhjäksi, muutenhan tuolla ei ollut väliä, mutta lihakseen laittaminen oli helpompaa ja nahana alle laitettava antibiootti vielä kirvelsi ;( ) Lääkäriin mentiin vasta perjantaina, tippa saatiin siis poistaa itse kotona torstaina.   Tässä vaiheessa alkoi paraneminen kuitenkin edetä siihen malliin, että Leeville alkoi ruoka maistaa (hill's erikoisruolla tässä vaiheessa mentiin, kun riisilima ei uponnut ollenkaan) ja tämä tiesi myös sitä, että potilas alkoi käydä levottomaksi. Pissilenkikisi ei käynyt pihamaa vaan tippspussi heilun viiletettiin pyörätietä pitkin, milloin emännän punaiset yöhosujen lahkeet vilkkuen, millon isännän kylpytakin helmat heiluen. On siinä naapuruston mummoilla ollu ihmettelemistä ;o Tässä vaiheessa alkoi omakin olo olla kuin pahimmanlaauisessa krapulassa, kun yöthän menivät katkonaisesti torkahdellen, potilasta ja tippapussia vahtien. Kaikeksi onneksi Leevi rahoittui yöksi omaan petiinsä (tippapussi viritettiin kattoon roikkumaan) ja nukkui suhteellisen rauhassa.Loppuajasta tuo neulojen, tippapussein ja kanyylien kanssa puljaaminen menikin jo melkein rutiinilla, mutta pakko myöntää, että alkuun hiukan hirvitti. Onneksi (tässä tilanteessa voi sanoa onneksi) tuo isäntä on itse ollut tipassa useamman kuin kerran ja olenpa itsekkin joutunut häntä kerran piikittämään.
Perjantain kontrolli käynnillä olivat maksa-arvotkin vihdoin lähteneet laskuun (vaikka korkeat olivat vieläkin) ja haima-arvo normalisoitunut. Viikolopun ajan antibiotit piikitettiin vielä nahan alle ja maanataina vasta aloitettiin suun kautta lääkitys. Leevi alkoi olla jo varsin kypsä piikittelyyn, mutta noin kultaista koirapotilasta toista ei varmasti ole, niin kiltisi otti kaikki hoidot vastaan, vaikka emäntä ei taatusti mikään paras piikittäjä ollut ja antibiottikin oli kirvelevää laatua.
Alkuvikko menikin hienosti, kunnes torstaina taas tuli oksennus ja perjantainen kontrollikäyti vaihtui torstaihin. Hälytys oli tällä kertaa kuitenkin väärä, haima-arvot olivat ok ja maksa-arvotkin olivat jo lähes normaalit. Suraavan viikon kontrollikäyntiin pääsiinkin sitten jo ihan ajallaan ja tunne oli aikalailla mahtava kun kaikki arvot näyttivät normaalia ;) Antibioottia jatkettiin vielä viikko ja seuraava käyti sovittiin kolmen viiko päähän.

Valitettavasti ihan niin kauan ei saatu aikaa kulumaan, parin viikon päästä oli esissä korvatulehdus. Joko antibiotti taikka sitten hill´s ruoka oli tulehduksen syynä. Itse epäilen ruokaa, koska ruokinnan aloituksen jälkeen oli alkanut tassujen kalttaus, jota hoidettiin shampoolla ja mäntysuovalla. Päädyimme kotiruokinnan aloitukseen. Kaikeksi onneksi Leeville jo riisipuuro maittoi, höystettynä kanalla, kalkkunalla taikka raejuustolla. Kutinaan tämä ainakin tuntui auttavan, mutta aiheuttiko se sitten seuraavan ongelman tai joku muu siihen on syy vielä selvittämättä. Nimittäin koiruus alkoi laskea yöisin alleen ja päivälläkin pissaa tuntui tippuva, jonka tuo kuitekin itse siivoili pois. Ulos ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut kiire ja muutoin koiruus oli ulospäin täysi kunnossa ja pirteä.

Tästä johtuen seuraavalla kontrollikäynnillä otimme laajemman verenkuvan sekä pissänäytteen. Taas löi sydän pari ylimääräsitä lyöntiä, kun lääkäri käski hakea jo autoon viedyn Leevin takaisin hoitohuoneeseen. Haima-arvo oli koholla. Uudella testillä pystyttiin kuitekin selvittämän jo saman päivän aikana, oliko kysessä tulehdus vai vain ei ja voitte uskoa että helpotuksen tunne oli melkoinen, kun puhelinsoitto kertoin tuloksen olleen negatiivinen ;) Virtsanäytteestäkään ei tulehdusta löytynyt joten hetken taas saimme hengähtää.

Ongelmat eivät kuiten vielä loppuneet ja Leevin allekastelu jatkui ja päätimme vielä tehdä virtsatestit uusiksi. Tässä vaiheessa Leeviltä sitten paloin pinna. Jalka ei noussut kotona ei lääkärin pihassa ei läheisen koirakentän hajuissa eikä vaikka emäntä pyysi ja rukoili ja viiletti veisateessa koiruuden perässä pitkin märkiä pusikoita. Koiruus oli päättänyt, että nyt yksinkertaisesti riitti eikä emännän auttanut muuta kuin antaa periksi, pissanäyte jäi siis siltä päivätä saamata. Seuraavana aamuna uusi yritys ja sama toistui, pissahätä tuolla oli taatusti, mutta purkki kädessä tohottava emäntä oli nyt isompi inhotus. No, polkuja aikamme kierrettyämme ei auttanut kun käydä isäntä ja läntsyt hätiin. Tilanne ei ilmeisesti ollut enää niin pelottava ja isäntä sai vihdoin 'arvokka lastin' kuppiin ;) Nyt sitten odotellan tuloksia....

Näin meillä mennään, tarkasti kontrolloiden koiruuden syömistä ja suurinpiirtein vielä jokaista liikettä vahtiessa, sydän sykkyrällä odottaen mitä seuraavaksi. Kaikenkaikkiaan Leevi on kuitekin ollu jo useamman viikon reipas ja rempseä oma itsensä, reippaillut lenkillä entisen malliin ja riehunut mökillä keppien kanssa ja pihalla jalkapallolla ja kerjäännyt vieläkin enemmän kuin ennen ;).

Kun ruoka alko maittaa alkoi siitä selkeästi myös koiruuden paranemine. Kuulohan tuolta on mennyt lähes kokonaan (tämä tosin ei taudista johtuvaa), mutta tuntuu että skarppaa nykysellään kahta kauheammin, että huomaisi koska joku on menossa jääkaapille...Kaikki lihakset ja ne ylimääräiset kilotkin hävisivät kyllä taivaan tuuliin jo taudin alkuvaiheessa ja laihtumien jatkui vielä kotiruokaan siirryttäessä, mutta nyt näyttäisi siltä että on hiukan saatu takaisinkin eli ehkäpä balanssi ruokailuun pikkuhijaa on löytymässä ;) Tärkeintähän haimatulehduksen hoidossa on hyvin vähärsavainen ja hiilihydraattipitoinen hoito, kun  taas pelkässä maksatulehduksessa ruokavalion tulisi olla rasvainen. Mutta Leevin tapauksessa ilmeisesti haimatulehdus aiheutti maksatulehduksen ja maksa alkoi paranemaan vasta kun haima rauhoittui. Taikka sitten toisinpäin... mene ja tiedä, mutta näillä mennään..

Onko meillä aikaa viikko vai kaksi, kuukausi vai vuosi vaiko peräti kaksi, sitä en tiedä, mutta iloitsen jokaisesta tulevasta päivästä, jona saan nähdä tuon rakkaan punturkkini iloisen hännän heilunnan ja upottaa käteni sen suloisen pehmeään turkkiin. Kiitos.