Joulu tuli joulu meni

Jos noilta karvaturreilta kysyisi mikä oli mukavinta joulussa, voisin melkein vannoa, että vastaus olisi kuusenhakureissu. Oli nimittäin sen varran innoissaan koko karvaturrilauma, kun pääsivät mökkimaastoon aatonaattona porhaltamaan. Lunta oli sen verran, että ihan pihaan asti ei päästy, vaan ns. oma mökkitie jouduttuiin tarpomaan. Mutta tämähän sopi karvaturreille. Lumi vaan pöllysi kun kolmikko pisti menemään.

Jää oli varsin petollisen näköinen, mutta kaikeksi onneksi karvaturrit eivät edes pyrkineet rannan suuntaan. Leevi kävi kerran tuumimassa laiturille menoa, mutta tyytyi kiellosta pysymään sieltäkin poissa. Kaakaot juotiin, kuusikin saatiin (joskin ehkä sen verran harva, että aloin harkita pikku joulukuusten kasvattamisoperaatiota ;) ) ja kelikin suosi. Oikein mukava reissu siis.

Itse joulu meni varsin leppoisasti ja rauhallisesti. Luonto oli uskomattoman kaunis valkoisen lumivaipan alla. Nyt jos koska metsä oli jouluinen. Ja kylläpä keleistä nautittiinkin, niin isäntäväki kuin koirulitkin. Lunta oli juuri sen verran, että metsässä pääsi vielä liikkumaan, vaikka tarpomaan hiukan joutuikin. Mutta sehän ei haitannut kun kiire ei ollut mihinkään, aina välillä oli pakko pystähtyä ihailemaan maisemaa.

Joulupukkikin oli toki toimittanut kuusen alle monen monta pakettia. Leluvarasto sai mukavasti täydennystä, jotenkin kumassa kun pikkumihen tulon jälkeen on roskakoriin löytänyt tiensä yksi jos useampi pehmolelu. Uudet lelutkin kyllä saivat kyytiä siihen malliin, että kestävyys oli heti koetuksella.

Herkkuja oli tietysti monenlaista ja kinkkuakin saivat karvaturrit maistaa ja maistuihan se, tottakai.

Joulupäivänä Leevin joulumieli pääsi valloilleen herran päättäessä, että kyllähän se joulusauna hänellekin kuuluu. Leevihän on kova saunomaan, mutta vain möksällä, kotona sitä ei liiemmin ole saunanliepeillä näkynyt. Mutta nyt, kun avasin saunan oven päästääkseni Rucan jälkilöylyihin, marssi pikkumiehen sijaan sisään Leevi ;) No, Rulli tuli kyllä hyvänä kakkosena ja pienen kyselyn jälkeen lauteilla istui myös Lara.

Rucaliinhan päätti pennusta asti että saunaan on päästävä. Itkusta ja ininistä ei meinannut tulla loppua, kun herra vaati oven avausta. No, nykysellään odottaa kiltisit, että isäntäväki saunoo ensin ja tulee sitten jälkilöylyihin hetkeksi köllöttelemään. Lara ei itse juuri saunaan pyri, mutta olen alkanut pyytää sitä jälkilöylyihin ihan syystä siitä, että olen kuullut, että tekisi hyvä koiran lihakseille, mene ja tiedä onko tuossa mitään perää, mutta tuskinpa siitä mitään haittaakaan on. Leevin vieroksunnan kotisaunaa kohtaa luulen johtuvan paljon siitä, että kyppärissä vietetyt pesuhetket eivät ole niitä kaikkein miueluisimpia, joten paikkaa kannattane ilmeiseti kartella ;) Nyt seurankipeys kuitenkin ilmeiseti voitti ja illallakin herra päätyi köllöttelemään tuhisten mamman kainaloon pitkäksi aikaa. Tarttuu se joulumielei koiriinkin... ;)

Lunta ja koirakavereita

Perjantaisen vesisateen jälkeen lauantai aamu valkeni suorastaan hohtavana. Yön aikana oli satanut ihan kunnolla valkoista pehmeää lunta, joka peitti allensa ikävän mustan maiseman. Toiveissa valkea joulu sittenkin ;)

Karvakuonoilla olikin varsin aktiivinen koirakaveri viikonloppu. Perjantai aamupäivän mustan kosteassa kelissä käytiin pitkä ja kelistä huolimatta oikein mukava metsälenkki ihanan suomenlapinkoira Veetin kanssa. Veetin tulee erittäin hyvin juttuun niin Leevin, Laran kuin Rucankin kanssa, joten tunnelma oli hyvin leppoisa, koiren temmeltäessä pitkin metsää. Tosin Rucahan suorastaan aina villiintyy Veetin nähdessään. Pikkumiehestä on niin ihana pomppia Veetin ympärillä ja roikkua suupielissä, toisen väistellessä parhaansa mukaan. Välillä Veeti jopa innostuu pentulaisen kanssa leikkimään. Kiitos vaan Iidalle mukavasta lenkkiseurasta.

Perjantai-ilta vietettiinkin sitten agilityn parissa hallilla ja seuraksi saimme lkcollie Mennin ja sheltti Mintun. Ja taas oli Rucalla ihania kavereita kiusattavana, varsinkin kun kaverit jatkoivat matkaa treenien jälkeen vielä meille kotiinkin. Minttu shetti on oikea ystävällisyyden perikuva, joka ei varmasti osaa pahaa sanaa sanoa kenellekkään. Laraa mielistee aina ihan kympillä, eikä tyttöjen välillä ongelmia olekaan. Mennillä ja Laralla saattaa välillä vähän tunteet kuohahtaa, mutta nyt perjantain ja lauantain aikana saatiin treenit ja lenkit ja tehdä hyvin ruahassa, tyttösiltä ei kummaltakaan tullut yhtään urahdusta edes meillä kotona.

Niin eli lauantai aamuna jatkettiin agitreenejä ja treenien jälkeen pääsivät koirat vielä porukassa jouoksemaan lumiseen metsään.

Sunnuntaina aamulenkillä länstyissä oli taas virtaa, lunta oli tullut lisää ja pikkukoirat painalsivat menemään lumi pöllyten. Metsälenkki kesti tällä kertaa vain reilu puoli tuntia, mutta riemkkuminen jatkui pari tuntia pihalla. Kaummasti nuo karvaturit jaksavat pihalla kirmata, kun itse puuhastelee myös ulkona. Niin, ja tietysti pyöriä jaloissa, eihän voi ymmärtä miksi juuri nyt ei palloa voi heittää tai vetoleikkiä leikkiä..

Sunnuntai iltapäivästä lähedettiin sitten vielä moikkaamaan villkoira Milaa ja nähtiinpä vielä Veetikin tuolla reissulla. Milan kanssa käytiin lenkkeilemässä, mutta tällä kertaa ei Ruca ja Mila juurikaan yltyneet leikkimään, johtuneeko Milan juoksuista (joita Ruca ei muuten vielä noteerannut mitenkään) vaiko uudesta ympäristöstä pikkumiehelle. Ruca ja Mila osaavat nimittäin leikkiä varsin riehakkaastikin, Mila kun on ollut yhden jos toisenkin kerran emäntänsä Tarun mukana meidän karvaturreja hoitamassa. Mukava oli kuitekin käydä lenkkeilemässä ja tuttuja tapaamassa. Illalla meillä olikin varsin rauhallista karvaturrien vedellessä tyytyväisenä sikeitä sohvalla ;)

Kameraa ei sitten vailitettvasti tullut näihin kaverikoiriin käytettyä. Tämä virhe kyllä pitää korjata heti tilaisuuden tullen.

Jänöjusseja ja joulumarkkinoita

Ensin kuitenkin muutama valokuva.

Joulumarkkinat on niitä harvoja tapahtumia kaupungissa, minne voi huoletta tallata myös koirien kera osotoksille, torien tapaan sinne ei ole koirilta pääsy kielletty. Ja sen kyllä huomaa, sillä liikeellä on aina jos jonkinlaista katvaturria ja tietysti vielä erikseen ne jotka lapsia ajeluttavat.

Ja tottakai myös meidän "maalaiskoirat" pääsevet joka kerta mukaan muistelemaan kaupunkikäyttäytymisen alkeita. Niin myös viimeviikonloppuna, pitihän pikkumies viedä haistelemaan jouluntuoksuja.

Pienen mukavan yllätyksen olivat koirat järjestänee perille päästyämme, joku oli nimittäin voinut aikalailla pahoin matkan aikana. Ensin epäilin Leeviä, joka oli syntäriaamun kunniaksi nauttinut normaali suuremman puruluun, mutta koska takana oli ollut varsin rauhallista ja ennekaikkea äänetöntä, kääntyi epäilykset pikkumieheen, jolla on siis tapana yks kaks vaan pullauttaa oksennukset pihalle ilman mitään ensioireta ja enenkaikkea ilman mitään ääntä. No, oli miten oli, oksennusta oli kuitenkin valtavasti, mutta kaikeksi onneksi kukaan ei ollut sotekenut itseään ja jokainen vaikutti olevan täysin kunnossa, joten ei muuta kun likainen viltti kasaan ja menoksi.

Sää suosi siinä mielessä, että pikku pakkasesta johtuen maa oli kuiva, toisin kun viime vuonna, jolloin tarvottiin mutavellissä... Ihmisiä oli mukavasti ja myös niitä toisia koiria. Paria pääsi pikkumies moikkaamaankin. Eipä tuo ollut moksiskaan ihmisvilinästä, vaikka aikoihin ei olla moisessa hälinässä käveltykkään ( tässä asiassa on sosialistaminen ollut hiukan huonossa jamassa, mutta eipä tuo onneksi ole näemmä haitannut). Kovasti olisi halunnut moikata kaikkia ihmisiä ja tietysti niitä koiria. Ja ans olla sitä riemua, kun joku tuttu tuli vastaan ja pikkumies pääsi paijattavaksi.. ;) Leevi on myös kuin kotonaan tuollaisissa paikoissa, häntä heiluen vain viuhtoo menemään. Lara on nyt sitten ainut, joka hipsuttaa jalan juuressa sen näköisenä, että ei suunnattomasti tilanteesta nauti, mutta käyttäytyä sekin toki osaa ja jos sylissä saisi matkustaa viihtyisi varmasti ;) ;) Itse ostokset jäi varsin vähiin, mutta mitäpä tuosta, kun mukava oli kuitenkin käydä.

Jänöjusseista

Jänöjussit tuntuvat kadonneen kokonaan metsäläenkeiltä, jopa siinä määrin, että en osaa niiden ilmestymistä enää juurikaan edes odottaa. Viimeksi muistan Laran sännänneen luppakorvan perään joskus alkukesästä ja tuolloinkin lähinnä ison kaarroksen verran. No, asiaan vaikuttanee se, että siihen aikaan, kun meidän jengi lähtee metsään on jänöjussit jo aamujuoksut juosseet ja painuneet päivälevolle ;) Tämähän ei ole toki meitä haitannut tai siis lähinnä emäntää.

Tuossa eräänä päivänä sai kuitenkin pikkumieskin ensimmäisen kosketuksen noihin karvaisiin otuksiin, erään jänöjussin ollessa unohtunut nukkumaan turhan lähelle polkua. Itse ehdin juuri tajuta mikä ryteiköstä lähti, kun Lara ampaisi tuhatta ja sataa perään. Siinä vaiheessa oli turha alkaa Laran perään huutelemaan, vaikka toki ehdin kerran pari älähtääkkin. Keskityinkin ensisijaisesti pikkumiehen pyydystämiseen, joka ei ollutkaan ollenkaan vaikeaa, toisen ollessa jähmettyneenä, joko ihmetyksestä tai järkytyksestä paikoilleen ;) ;) No, ei muuta, kun pentu hihnaan ja hurjat kehut päälle ja namia napaan. Sen jälkeen keskityin Leevin bongaamiseen, joka osoittautui sekin varsin helpoksi, herra töhötti ryteikössä korvat lepattaen, naamalla ilme; jee, jee jotain kivaa, mutta mitä ja missä... ;) No, varmaan se tiesi Laran pupujussin perään ampuneen, mutta tällä kertaa herkkupussi vei voiton ja näin oli kaksi koiraa hallinnassa.

Tässä vaiheessa sitten oli aika paikantaa tuo meidän pikkuneiti ja liekkö johtunut varsin ryteikköisestä maastosta vai erittäin ovelasta jänöjussista vaiko ihan siitä, että Leevikin jätti leikin kesken eikä Rucakaan sännännyt oppia ottaamaa, mutta siinä tuo läntsykäinen pyöri pusikossa ja tuli nätisti pyynnöstä luokse. Näin siis tällä kertaa ja aikaahan tuohon koko kohtaukseen ei varmasti kulunut paljon kymmentä sekuntia kauempaa.... Toivottavasti sama kaava toistuu myös jatkossa pupusten (tai pitäisi kai oikeasti sanoa rusakoiden) eksyessä kulkureiteillemme tai me niiden.

Onnea Leevi 8-vuotta!

Niin, rakas tolleriherramme täyttää tänään (13.12.08) 8-vuotta. Vanhentuneelta se ei vaikuta, viisastuneelta kylläkin. Yhtä lailla se sählää tietyissä tilanteissa ja innostuessaan kuin neljä vuotta sittenkin. Pentuaaikaan nyt ei sentään kannata alkaa vertaamaan. Mutta kyllä osansa Leevin vierkeyteen tuo toki myös tuo pikkuherra, jota Leevi innostuu leikittämään harva se päivä. Jokseenkin ainahan nuo Larankin kanssa ovat temunneet, jos eivät muuten niin viimeistään silloin kun vieraat istahatavat sohvalle, silloin etsitään lelut ja aloitetaan painit.... ;)

Mutta siis muutama sana syntymäpäivsankarista itsestään;

Leevi on monella tapaa tavanomainen tolleri, syttyy nopeasti, innostuu herkästi, mutta myös kyllästyy helposti. Mutta toisaalta sitä rakastamaansa lajia voisi jatkaa kaiketi iät kaiket. Leeville noita lajeja on kaksi, jotka voinee arvata alla olevista kuvista:

Uimisen ihanuuden Leevi keksi vasta useamman vuoden ikäisenä. Parina ensimmäisenä elinvuotenaan Leevi ei paljon tassujaan kastellut, mutta koska noutaminen oli kuitenkin verissä sain pikkuhiljaa herran hakemaan damia aina vain syevmmältä vedestä ja nyt kahdeksanvuotiaana tuo ei mallattaisi odottaa sekunttiakaan mökille päästyään, että joku heittäisi karahkan veteen. Niin, ei herra vieläkään turhaan turkkiaan kastele, joku syy sille on oltava ja useimmiten syyksi kelpaa vain kunnon kokoinen karahka. Isännän kanssa kyllä innostuu joskus uimaan pitempiäkin lenkkejä, mutta onpa noita päiviä kesässä sellaisiakin, että uiminen ei innosta. Mutta, Leevi on Leevi, sen on aina itse saatava päättää mikä on milloinkin kivaa.

Uimisen ja jalkkiksen lisäkis Leevin ehdottomia suosikkeja on mökillä uimareiden vahtiminen ja nimenomaan laiturilta. Meillä ei kukaan hevillä huomaamatta uimaan pääse. Samoin nuotiopuiden haku, jokseenkin makkaran voimalla, saa Leevin puhkumaan intoa. Joten, kyllä, Leevi viihtyy mökillä enemmän kuin hyvin ja poislähtiessä herran jouttuu suorastaan komentamaan autoon.

Leevi oli nuorena uskomaton jästipää ja kyllähän se on sitä vieläkin, mutta myös vanhetessan niin paljon viisastunut, jotta ymmärtää koska on parempi antaa periksi, vaikka vieläkin osaa joskus saada mamman vallan hermostumaan. Kaiken kaikkiaan Leevi on kuitenkin erittäin tottelevainen ja kiltti koiruus.

Leevi rakastaa myös kotitokoilua ja kaikkea aivojumpaa vaativaa puuhastelua ja myöskin agility kuuluu Leevin lempipuuhiin, vaikka vauhdin puoleen treenikentällä se ei aina siltä näytäkkään. Monessakin mielessä Leevin on omimmillaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä, mutta osaa kyllä taipua "urotekohin" yllättävissäkin tilenteissa, kuten mm. agikisoissa pikkupojan jokeen tippuneen kengän noutamiseen tai Rukalla parvekkeelta umpihankkeen tippuneiden tyynyjen hakemiseen (hanki kyllä toki kesti Leevin painon.. ;) )

Leevistä riittäisi juttua yllin kyllin, onhan se ensimmäinen ihan oma koirani. Koira, joka ei pahemmin veiraiden rapsutuksista välitä, eikä sylissä viihtynyt edes pentuna, mutta joka osaa kuitekin vaatimalla vaatia viikon hellittely ja kupsuttelukiintiön täyteen, jos ei sitä ole automaattisesti saanut ;) Noutaja, joka ei suostu astumaan vesilätäkköön ja jonka joutuu komentamaan aamulenkille, joka tahtoisi aina päättä suunnan lenkillä, joka pelkää moottorikelkkoja, lumiauroja, moottorisahaa etc. mutta katselee ilotulituksia pihamaalla.

Niin rakas jästipää, jonka ilakointia katsellessa ei voi muuta kuin hymyillä.

Leevi omalla pihallaan muutama päivä sitten.

Leevi isännän kanssa soutelemassa kesällä -08.

Leevi naatiskelee kesällä -08

Kolme karvaturria kylässä

Kummasti nuo karvakuonot tuntuvat tajuavan kimpsuja ja kampsuja kasatessa, että koskeeko tuleva retki myös heitä. Kolmen koiran kanssa kun ei kuitenkaa ihan joka paikkaan viitsi tuppautua, mutta lauantain kyläpaikka oli niitä harvinaisuuksia, joka ei ihan pienistä hätkähdä ;)

Joten ei muuta kun karvaturrit kyytiin ja menoksi. Vaikka kysessä oli vain yhden yön reissu, olisi tavaran määrästä voinut päätellä pitempääkin matkaa. Sopeutumis syistä kun katsoin parhaaksi raahata koissuille omat pedit mukaan. Pedit osoittautivatkin varsin hyväksi ideaksi tai ainakin karvakuonot tyytyväisinä niissä köllivät ja isäntäväen sohvakin jäi kutakuinkin rauhaan.

Rakkaat karvakuonomme käyttäytyivät muutekin yllättävän rauhallisesti, vaikka kyseessä oli kerrostaloasunto. Haukkumaan erehtyivät oikeastaan vain kerran sunnuntai aamuna. Lienekkö lauantai aamun agility treeit väsyttäneet vai olivatko vain veiraskoreita. No, Ruca kyllä suhtautui hieman penseästi isäntäväen tarjoamiin herkkuihin. Pikkumies nimittäin pullautti iltaruokansa suoraan keittiönlattialle saatuaan varsin herkullisen näköisen leikkelesiivun. Huvittavinta oli, että vaikka koiruus pyöri ihan jaloissa ei pihadustakaan kuulunut, että pikkumies olisi voinut pahoin, kuului vain illan isännän (joka muuten ruokaa oli laittamassa) toteamus herkkupalan kelpaamattomuudesta ;)

Retki oli kaikin puolin onnistunut, ruoka erittäin hvyää eikä vinikään hunosti valittua. Isäntäväkikin pääsi vielä aamulla nauttimaan pikkumihen riehakkaasta herätyksestä, toinen kun ei kuurikaan epäröinyt rynnäätä suoraan sänkyyn pusuttelemaan varsin riehakkaaseen tyyllinsä.

Koirulitkin viihtyivät, tosin Leevin klo 9 nukkumaanmenoaika taisi häiriinyiä pehemman kerran...

"Jos sitten antaisit meidän vaikka nukkua..."

Illan emännän ja pikkumehen herkät hetket ;)

Tinttulaisen muistolle

Taivas sai taas yhden tähden lisää tuikkimaan talviyöhön, kun ystävämme Tintti siirtyi vihreämmille metsästysmaille viime keskiviikkona.

Jos meille tulisi cavalier, soisin sen olevn juuri niin kuin Tintti; iloinen, huoleton, aina ystävällinen hännänheiluttaja, joka rakasti lentäviä lumipalloja ja purossa pyöriviä lehtiä.

Tintti ei ollut minkään minikoira vaan kunnon spporttipoika, joka kulki pitkät metsälenkit siinä missä laumansa isot hoffitkin. Ainut mikä tämän soprttpojan menoa tais hidastaa oli kainaloihin ikävästi kertyvät lumipallot.

Leevin ja Laran kanssa Tintti kiersi monta monta monituista lenkkiä aina Leevin pentuajoilta lähtien. Useamman vuoden ajan Tintti oli oman laumanasa kanssa joka aamuista lenkkiseuraa. Vaikka ylimpiä ystävyksiä ei Leevistä eikä edes Larasta Tintin kansas tullut, olivat ne silti selvästi samaa jengiä, jollei jopa samaa laumaa.

Kiitos Tintti, että saimme tuntea sinut!

***

"On muistoja, joita ei aika

eikä vuodet viedä voi,

on muistoja, joiden taika

iät kaiket sielussa soi."

***

Hevosen tuoksua ja loskalunta

Tänä aamuna maassa oli paksuhko kerros märkää, mutta niin valkoista lunta. Vaikka vesi tippui räystäistä oli mieli silti paljon pirteämpi ja karvaturritkin saivat taas uutta virtaa töppösiinsä.

Tosin kovin kauan nuo ei tuossa loskassa pihamaalla viihdy, mutta varsinkin nuo länsyt riehuvat sitten senkin edestä sisällä. Meillä ei montaa hetkeä matot paikoilaan kestä, kun nuo kaksi pistävät menemään. Välissä touhun käydessä liian rajuksi, on pakko viskata otukset pihalle tuulettumaan tai keskeyttää koko touhu. Kunnon talvea odotellessa...

Iltasella päätin sitten aktivoida koiruuksia hevostalleilun merkeissä. Rucaa olen saanut aikaiseksi käyttää vain kerran aikaisemmin hevosen tuoksuja nuuhkimassa ja silloin oli pikkumies sitä mieltä, että ovat aika pelottavia otuksia. Ja samaa mieltä tuntui olevan edelleen. Menin ensin talliin kaksin Rucan kanssa ja pikkumies oli jo ovella sitä mieltä, että tämä ei ole mukava paikka ollenkaa. Mamma sylistä sitten hevosia kateseltiin ja pelättiin. Päätin sitten hakea Leevi autosta henkiseksi tueksi. Tällä välin olikin Omppu heppa tullut käytävälle harjattavaksi. Leevi ei tapansa mukaan hevosesta ollut moksiskaan, häntäänsä heilutteli ja tytyi tutkimaan josko jostain löytyisi vaikka jotain syötävää.. Selvästi Leevin läsnäolo hiukan rauhoitti pikkumisetä ja vietettiinkin tovi Omppu-heppaa seuraillen. Leevi pääsi moikkaamaan Ompun varsaa Vappuakin, mutta tämä oli Rucan mielstä jo ihan liikaa.

Seuraavaksi pääsi sitten Lara remmiin. Laran piti tietysti muutama sana sanoa heposille ja varsinkin oudoille ihmisille, mutta rauhoittuihan sekin pian. Lara seurana kävimmekin sitten katsastamassa touhun maneesilla. Siellä ei heposet pikkumiehen mielestä enää nii kamalia olleetkaan, vaan herra saattoi jopa keskittyä, no minkäs muun kun lannan kaivuuseen ;) Täytyy yrittää uusia tallikäynti pikapuoliin.

Tallille ei harmi vaan sattunut kamera mukaan, josko sitten ensi kerran.

Pentutreffejä ja koiranhoitajia

Viime perjantaina treffasimme taas seuran pentukatraan kanssa agihallilla. Pienten agiharjoitteluiden lisäksi pentulaiset pääsivät tietysti myös temmeltämään yhdessä. Hauska oli kuitenkin huomata, että vaikka agilityura on kaikilla vielä aluillaan, oli innostus tekemiseen jo niin kova, ettei painikavereiden läsnäolo vienyt huomiota pois "treenaamisesta". Poikkeuksena ehkä jengin nuorimmainen, aussi Pipsa, joka tosin olikin hallilla vasta toista kertaa ;)

Pikkumies ei heltynyt edes Pipas liehittelyille, odottaessaan vuoroaan hihnaan kytekettynä, vaan vaati kovaäänisesti huomiota itselleen. Kyllä siitä selvä agilitykoira on kasvamassa, huuto oli nimittäin vieläkin äänekkäämpi, kun ennen "pentutreffejä" treenasin hiukan Laran ja Leevin kanssa. Ja into tietysti kova, kun itse pääsi tekemään.

Pipsan lisäksi treeniseurana oli koikkeri Fredi ja mitteli Riina. Kamerakin oli mukana hallilla, mutta varsin vaikea noista intoa pursuvista pienokaisista oli kuvia saada ;)

Maanataina isäntäväki lähti retkelle "isolle kirkolle" alkuperäisenä tarkoituksena nauttia ilta elävästä musiikista Areenalla. Mutta vaikka heti alkumatkasta tuli varmistus siitä, että Elton ei konsertoikkaan, piti autonnokka silti suuntansa etelään. Retkestä tuli konesertin peruuntumisesta huloimatta varsin onnistunut, kiitos erittäin viihtyisän yöpaikan ja vieraanvaraisen isäntäväen. Ja tietysti maailman parhaiden koiranhoitajien. Ilman näitä ihania neitokaisia ei reissuun lähtö olisi puoliksikaan yhtä helppoa ja huoletonta kuin se nykyisellään on. Ja karvaturritkin olivat arvatenkin tyytyväisiä kun saivat nauttia taas kerran omien hoitsujensa jakamattomasta huomiosta ;) Tosin tiistaiaamun pimeydessä tehty aamulenkki ei kuulemma ollut houkutellut edes läntsyjä. Oppineet mokomat liian hyvälle.

Maantain iltana oli vielä paikoitellen luntakin maassa, keskiviikkona enää vain kasa siellä täällä.

Vahtikoirat ja sohvanvaltaajat

Kyllä länderit ja noutaja talonvahdeista käy, enemmän kuin hyvin. Tai ainakin silloin, kun olen niiden kanssa keskenään kotona. Joskus tuntuu, että jokainen pienikin rasahdus haukutaan ja kyllä, se koettelee hermoja. Isännän ollessa kotona tätä ilmiötä ei niinkään esiinny (kyllä,kyllä, minä tiedän kuka tässä perhessä on SE pomo...).
Onneksi on tuo iso pihamaa, jonne saa koirat aina välillä tuulettumaan. Jokseenkin, koska joskus vahtiminen äityy turhan suuriin mittoihin myös pihamaalla, niin naapurisovun säilyttääkseni joudun, joko alituiseen huutelemaan niitä rauhoittumaan tai ottamaan sisälle. No, kaikeksi onneksi tuo noutajan rutale viihtyy pihalla yksinään varsin hiljaisenakin, varsinkin kesäisin ja pentulainen viihtyy jo varsin pitkiä toveja seurana ja sehän vielä varsin vähän haukkuu (tosin hyvin on oppivainen tämänkin asian suhteen). Tuo neiti länderi taas on aivan omaa luokkaansa, taitaa olla maksimaissaan viisiminuttia, minkä jälkeen kököttää oven takana odottamassa sisälle pääsyä. Eihän nyt mammaa voi jättää vahtimatta....

Osaavathan nuo toki lokoisastikkin ottaa, sohvalla köllivät nytkin parhaillaan koko jengi.

Pikkumiehen yksi mielipaikoista on keittiön pöydän ääressä. Onneksi tuo varsin nopeasti sisäisti, että vaikka meillä karvakuonoilla on varsin paljon etuoikeuksia, niin pöydästä syöminen ei kuitenkaan ole sallittua. Toki tuo ehti ennen tätä ahaa elämystä vierailla myös pöydällä ihan neljän tassun kera. Ja ihan satasella en kyllä luota vieläkään siihen, että pöydällä unohtuneet safkat myös silmän välttäessä pysyisivät siinä. Hassua, kun nuo vahemmat eivät ole tätä koskaan harrastaneet. Tai no Leevi kyllä mökillä ponkaisi kerran jopa keittiötasolle, mutta sen nyt tuntuukin kuvittelevan, että seillä on kaikkia sallitua. Mutta se onkin ihan toinen tarina se.

Lumisen metsän muisto

Nyt on vihdoin blogi saatu aluilleen, katsotaan kauanko innnotus kestää.

Eilinen upea luminen mestä katosi yöllisen vesisateen myötä taivaan tuuliin.. Lunta sentään on vielä maassa, mutta tätä menoa ei kauan. Vetisessä loskassa sai jo metsäpoluilla tarpoa. Läntysyjen vauhtiin tämä ei vaikuttanut, mutta tolleriherra mökötti, se nääs inhoaa vesikelejä. No, saipahan muutaman päivän nauttia aivan upeista talvikeleistä ja kyllähän me nautittiinkin. Toivottavasti niitä saadaa pian lisää.

Elämää laumassa

Leikattu uros, leikattua narttu ja kasvava urospentu, täydellisesti sulassa sovussa.

Mene ja tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin nyt näyttää siltä, että urospentu oli oikea valinta. Kiitos vaan asiassa neuvoneille. Itse olen ainakin niin hullaantunut tuohon pikkumieheen, että ei kaduta hetkeäkään, että alkuperäiset suunnitelmat narttupennusta muuttuivat.

Lara pomottaa pikkumiestä armotta, mutta myös leikittää. Painimatsit ovat hauskaa katsottavaa, varsinkin silloin kun se tapahtuu koko lauman voimin. Leevi ei juurikaan pomota, luovuttaa tapansa mukaan suosiolla niin lelut kuin puruluut ja tulee sitten mammalle itkemään pikkuriiviön tekosia ;) Pitäisikö sanoa, että on onni, että noita "vanhuksia" on kaksi, kun toinen saa pentulaisesta tarpeekseen on toinen valmiina leikkiin.



Metsälenkeillä Leevi on ottanut selvästi tehtäväkseen laumansa suojelun. Yhden jos toisenkin kerran se on sännännyt pysäyttämään luokse pyrkivän irtokoiran, sillä välin kun itse olen pyydystellyt läntsyjä hihnoihin. Kummasti tuo tolleriherra ylväällä olemuksellaan saa isommankin tulijan pystähtymään ja kääntymään kannoillaan. Ja voi sitä polleaa ilmettä, kun herra tepastelee jalkoihinin urotyön tehtyään. Vielä se on niin heloopa, kun pikkumies turvatuu omiinsa, mutta tarkkana saa olla koska itsenäistyminen alkaa. Toivoahan saattaa, että ei koskaan ;)

Mutta siis tähän asti on nautitti leppoisata laumaelämästä ja suloistakin suloisoisemmasta tottelevaisesta pikku länderistä. Mitoiltaan pentulainen alkaa kyllä olla jo hiukan Laraa suurempi, mutta syliin pääsyä vaatii edelleen tarmokkaasti aina kun aamuteen ääreen istahdan. Ja hyvinhän tuo uni tuntuu sylissä maittavan, vaikka tila alkaa ahtaaksi käydäkkin.